Tuccahommia

Joulupäivät vietettiin leppoisasti herkutellen ja leffojen parissa. Suklaata on tullu syötyä sen verran, että alkaa ajankohtaista olla liikuntakin. Kitaraa on tullut soiteltua jonkin verran, joululauluja ja sitten kaikkea mitä tabinetti suoltaa. Joulua piristi kummasti, että huomasin Bon Jovilta tulleen uuden kokoelman ! Sitä kautta löytyi yksi biisi mitä ollaan soiteltu ahkerasti koneelta. :)

Maanantaina päätettin lähteä etsimään minulle tuccaparturia taas kerran. Oli ruuhkatucca taas palannut ohimoille. Tässä kohtaa Sirkitan äidin kannattaa hypätä seuraavaan kappaleeseen.. Eli lähettii taivaltaa Guayaquilin keskustaan päin, vaikka huonosti oltiin katsottu edes suuntaa mihin päin kannattaisi lähteä. Vaiston varassa on kuitenkin hyvä mennä. Käveltiin yhtä pääkatua pitkin pitkä matka ja huomattiin useita parturikampaamoja. Suurin osa tuntui olevan vain kiinni. Oltiin jo melkein luovutettu, kun huomattiin yksi kivannäköinen paikka, jonka ovet oli kuitenkin lukittu. Se oli vissin varotoimenpide, kun kampaamolla ei ollut omaa vartijaa. Lyhyt neuvonpito espanjaksi ja meidät otettiin sisään odottamaan. No tässä se juttu tulee. Leikkasin keesin. Sinne jäi hiukset lakaistavaks ja nyt on kevyempi pää. :D Iina ainaki on tykänny. Kuvia tulee joskus. Ehkä.

Loppupäivä kateltiinki uutta tukkaa ja välillä leffaakin. Kielet tuli vaihdettua kitaraan ja nyt se soi huonommin. Mut kai se siitä paranee.

Tiistaina hurautettiin taksilla bussiasemalle ja ostettiin keskiviikkoaamulle liput Quitoon, Ecuadorin pääkaupunkiin. Lopun päivää syötiin jäljellä olleita ruokia ja illasta vielä kateltiin leffaa. Turhan kuuma täällä, mutta uima-allas on juuri nyt puhdistuksessa, joten sinne ei päässy uimaan. Harmi.

-jani

Jouluja !

Aattoa edeltävät päivät sujuivatkin kivasti keittiössä valmitaessa vaikka mitä pöperöitä. Ihan oli joulutonttu olo=)
Tehtiin uudestaan joulutorttuja ja tulos oli joka kerralla melkein sama. Täytyy siis odottaa kevääseen asti, että saa täydellisiä lehteviä joulutorttuja.. Paistettiin pieniä kinkkuja muutamaan otteeseen ja ne jopa maistuu oikealta. Lisäksi tehtiin porkkanalaatikkoa ja keitettiin ite glögiliemi. Kaupasta löydettiin myös valmiiksi suolattua lohta muiden jouluherkkujen lisäks. Aattona keitettiin myös riisipuuroa.
Vaikka täällä maistuukin nyt ihan joululle, niin ei kyllä siltikään tunnu yhtään että ois joulu.

Aatonaatto vietettiin tiiviisti videokameran kanssa ja  koneella, kun väsättiin teille tuota joulutervehdystä. Toivottavasti siitä on joillekin ollut iloa. :-)

Tässä hostellilla on aika mukavan kokoinen uima-allas, niin oon käyny siinä joka aamu uimassa. Lisäks käytiin eilen aattoiltana vähän pulikoimassa, kun täällä on niin pirun kuuma välillä. Lämpömittari taitaa näyttää jotain +30. Välillä tulee kuitenkin sadekuuroja ja ilma on hiton hiostava. Joutuukin pitää tuuletinta koko ajan päällä huoneessa.

Jotenkin tänne hostellille on parin viimesen päivän aikana eksynyt melko paljon porukkaa, vaikka aluks meitä oli vaan viis täällä. Eilen meidän 7 hengen huoneeseen tuli joku ruotsalainen, mutta se onkin pysytellyt aika paljon yleisissä tiloissa kavereittensa kanssa, niin ollaan saatu popittaa joulumusaa ja kattoa joululeffoja rauhassa.

Eilen nähtiin myös joulupukki, kun otettiin videopuhelu yhteys Ristiinaan. Kovasti oli pukki muuttunut taas vuoden aikana, vitsitkin oli hieman härömpiä kuin edellisvuonna..

iina

Jouluterveiset ! :-)

♬ kolme yötä jouluun on.. ♬

Loppuviikko Mancora biitsillä hujahti tosi nopeesti. Ensin oli tarkoitus lähteä jo lauantaina tänne Ecuadoriin, mutta lähdettiinpä sitten vasta eilen sunnuntai-iltana.

Nyt on vaikea erotella mitä on tehnyt minäkin päivänä, kun päivät olleet niin samanlaisia.

Joka tapauksessa käveltiin joka päivä aina rantaa pitkin keskustaan tai yleiselle rannalle (noin kilometrin matka yhteen suuntaa.) Siellä sitten surffailtiin, syötiin, otettiin aurinkoa ja nautittiin fiiliksestä. Vieläkään ei ole yhtään ikävä pakkasia. :p
Lisäksi aina kun törmättiin munkkimieheen, niin ostettiin churroseja, eli munkkeja, joiden sisällä on dulce de lecheä eli semmoista makeaa tahnaa. Hyviä ja halpoja ! Kahtena viimesenä päivänä mies oli ilmeisesti lomalla tai muuta vastaavaa, kun ei törmäilty. Mancora on kuitenkin sen verran pieni paikka.

Surffaus sujuu Janilta huomattavasti paremmin kuin multa ja on sillä enemmän innostustakin. Mä lähinnä otan aurinkoa laudan päällä aaltojen keinutellessa ja Jani jaksaa yrittää paljon enemmän nappailla aaltoja alleen. Ranta ei kuitenkaan ole mikään surffauksen mekka, sillä tilaa ei ole paljoa ja innokkaita kokeilijoita taas on sitäkin enemmän. Lisäksi välillä vesi on sen verran matalaa, että varpaat teloo todella helposti kivikkoon. Janilla onkin yksi varvas mustana jo..

Lauantaina aikainen lähtö rannalle palkittiin. Matkalta löyty vaikka miten paljon hienoja erilaisia simpukoita, joista aikasemmin oli ehtinyt vain haaveilla. Aurinko paistoi koko päivän lähes pilvettömältä taivaalta. Hyvin saatiin päivitettyä ihon väriä, nyt ollaan molemmat punaisenruskettuneita ja odotellaan milloin iho irtoaa.

Rannalta löytyi hyviä ravintoloita, joissa käytiin muutamaan otteeseen syömässä mm. banaanilastuja ja maissin jyviä eli chiflettejä, rasvakuorrutettuja mereneläviä ja ruoka juomana oli tietenkin olutta, mikä on halvempaa kuin vesi.
Ainainen haitta oli vaihtorahojen puute. Missään ravintolassa tai kaupassa ei voinut maksaa isoilla seteleillä ja pienemmilläkin summilla maksaessa aina sai odotella vaihtorahoja, ellei sitten lähtenyt itse rikkomaan rahaa ensin.

Sunnuntaina bussi Guayaquiliin, Ecuadoriin lähti vasta 23.30, joten otettiin päivästä vielä kaikki irti ja syötiin hostellin BBQ:kin vielä ennen lähtöä. Aurinkoa jouduttiin hieman välttelemään ja ihan hyväkin, sillä paikat on vieläkin hieman arat. Nähtiin kuitenkin upea auringon lasku ja hankittiin uudet aurinkolasit, jotta saatiin perun solet käytettyä.

Yhdeksän tunnin bussimatkassa Mancorasta Guayaquiliin ei muuten ollut mitään vikaa,  mutta hieman sapetti aina nousta milloin leimauttamaan passia rajalla tai näyttämään tavaroita rajavirkailijoille, kun juuri oli nukahtanut. Kolmesti piti hypätä ulos bussista ja Ecuadorin rajalla piti odottaa yli puoli tuntia leimaa. Syytä ei tiedetä, mutta tylsistyneeltä näytti rajavirkailijakin, kun alkoi 03.00 leimailemaan papereita.
Pari kertaa kävi taas mielessä, että ollaanko nukuttu meidän pysäkin ohi, kun aamulla taas kerran herättiin, mutta yllättäen bussi olikin vain myöhässä aikataulusta.

Yhdeksän aikaa aamulla oltiin perillä ja syötiin herkkuliset mcdonald's-aamupalat ennen kuin otettiin taksi hostellille. Taas kerran voidaan olla tyytyväisiä hostelli valintaan. Luultavasti porukkaakaan ei hirveästi ole näin joulun aikaan. Minua hieman häiritsee vain muutamat eläimet, jotka kulkevat hostellilla vapaana ja tietysti aina jalkoihin sotkeutuneena..

Tänään vietettiin pari tuntia ruokaostoksilla. Ostettiin kaiken maailman tarvikkeita, jotta  voitaisiin tehdä niitä joitakin joulupöperöitä, joista olemme jo maininneet. Tänään tehtiin jo joulutorttuja, mutta jotakin meni hieman pieleen. Syy voi olla taikinassa tai sitten uunissa, jota on hieman hankalampi käyttää, kun se toimii kaasulla. Yhtä herkullisia tortut eivät siis ole kuin kotona. Eikä täältä saanut edes luumuhilloa, niin jouduttiin hieman soveltamaan.
Mutta Jani haluaa kuulema yrittää huomenna uudelleen, toivottavasti onnistuisi paremmin, vaikka mun mielestä noi hieman palaneetkin on ihan syötäviä.
Illan aikana on ollut parit sähkökatkoksetkin tuntemattomasta syystä, mutta ainakin vihdoin alkaa tajuta että ihan kohta on joulu ja joulumieltäkin tuli sylikaupalla kun söi oudon makuisia joulutorttuja ja kuunteli joululauluja. :)

iina

Ps. Taidetaan olla aikalailla puolessa välissä reissua nytten ! Kotiin tulo alkaa siis lähestyä, mutta taitaa vielä 5 uutta maata olla kuitenkin tutkittavana ennen sitä. :-)

Mancora biitsille surffaa

Liman loppupäivät..
..oli aika samanlaisia kuin aiemmatkin päivät.

Viimeisiksi päiviksi olin saanut jopa massuni kuntoon, eikä heikottanut enää pahemmin. Sairastelu oli kuitenkin vienyt niin paljon voimia, ettei niitä hetkessä takaisin saanut.

Läheisessä Wong-ruokakaupassa oli jo joulutohinat täysillä päällä. Oli ehkä ensimmäinen kerta, kun tajusi kunnolla joulun tulevan. Suklaata alkoi tehdä hirveästi mieli ja tuli ostettua purkillinen joulupalleroita. Lisäksi alkoi suunnittelmaan mitä kaikkea haluaisi jouluna syödä. Jos vain keittiö löytyy majapaikasta, niin sitten on tortut, porkkanalaatikko, glögit, piparit ja ehkä jopa kinkkua valmisteilla ! :P Kovat on toiveet. Iinalta ei paljoa luottoa löydy..

Ostettiin hostellilta bussiliput Mancoraan ja mässäiltiin vika ilta leffaillan merkeissä.

Matka Mancoraan kesti 19h. Matkalla katottii pari hyvää leffaa ja pelattii Bingoa ! Alkoi vähän usko hiipua hiekkarantoihin, kun bussin työntekijä sanoi, että 5 min ja ollaan perillä. Ympärillä näkyi vain aavikkoa ja jonkinlaisia hiekkavuoria. Sieltä jostain sitten tuli esiin Mancoran pieni turistikylä. Todellakin tosi pieni. Asemalta saatiin TukTuk-mopotaksi Point-hostellille. Nämä taksikuskit on kovia tarjoamaan kokkelia. Ekana päivänä koittivat myydä kahteen otteeseen. Okay, kokaine ?

Hostelli on aivan tyynenmeren rannalla ja tuuli puskee hiekkaa hieman hostellin pihalle ja biljardipöydälle ! Työntekijät on melkein kaikki matkailijoita ja aika löysällä asenteella täällä mikään tapahtuu. Varsinkin ruokaa saat odottaa hostellilla yli tunnin ! Työntekijät jopa itse haukkuvat ruokia. :P Mutta ei o sen parempia kyllä keskustankaan paikat. Ihan kuin olisi Copacabanan hetket elänyt uudestaan, kun mentiin syömään paikkaan nimeltä Que Bravo ! Siellä oli pikkupojat vauhdissa ja monen ongelman kautta saatiin sandwichit ja omena mehu. Suomessa ei oikeastaan koskaan tule vastaan tilannetta, jossa jotain hedelmää tai vaikka ainesosaa ei löydy ravintolan keittiöstä. Vaikka siis menussa lukisi tarkasti mitä jokin ruoka sisältää. "Ei o appelsiinia, ei o ananasta". Täällä se on normaaliakin normaalimpaa. Ekana iltana muuten syötiin BBQ-illallinen. Oli tosi jees.

Parasta Mancorassa on ollut surffaus ! Otettiin toisena päivänä surffitunti, joka maksoi yhteensä 80 solea. Siihen kuului asianmukainen märkäpuvun yläosa, lauta, 5min opetusta rannalla, 1,5h aalloilla ja sen jälkeen sai loppupäivän surffailla miten halusi. Opetus oli tietysti espanjaksi ja siis vain meille kahdelle. Opettaja oli mukana aalloilla ja antoi meille vauhtia aina kun oikea aalto tuli. Siisti tunne oli, kun ensimmäisen kerran pääsi aallolla pystyyn. Harjoittelua kyllä vaatii vielä ja paljon. Aika rankkaa hommaa aloittelijalle, kun pitää aina meloa itsensä takaisin kauas merelle odottamaan aaltoja. Kyllä se 1,5h oli ihan riittävä aika, koska opetuksen jälkeen otimme ehkä kaksi aaltoa ja lähdimme pois. Kädet oli ihan voimattomat ja rintakehän luut kipeytyivät aaltojen hakatessa lautaan. Välillä aallot olivat tosi korkeat ja vaikea oli päästä takaisin merelle. Jopa pelottavan kovasti aallot löivät laudan kanssa takaisin rantaan päin ja sai varoa, ettei lauta tule päähän tai mitn.

Ostettiin myös pallo, jota on kiva potkia rantaviivaa pitkin. Iina tykkää kerätä jtn simpukoita rantahiekasta :P tai mitä ne nyt onkaan. Rannalla näkyy paljon pikkurapuja, jotka juoksevat koloihinsa. Pari isoakin on nähty. Lisäksi ollaa nähty kuollut merihevonen ja ankerias. jee.

Kolmantena päivänä eli eilen tiistaina maksoin 2h lautavuokrasta 10solea. Jaksoin ehkä tunnin aktiivisesti, koska edellisen päivän surffailut olivat vieneet parhaan terän. Lisäksi aallot riepottelivat minua välillä niin pahasti, että olin voimaton niiden edessä. Aallot olivat ekaa surffipäivää suuremmat. Meloessa merelle päin tulee monta kertaa wow-elämys, kun näkee miten suuria aallot ovat. Mancoran ranta on aika pieni surffaajille ainakin minun mielestä. Välillä näkee samaan aikaan yli 20 surffaajaa + opettajia koittavan samoille aalloille. Tiukkaahan siellä tulee. Eikä ole edes vielä high season.

Siinä varmaan nää suurimmat uutiset täältä Mancorasta. Tänää varmaa lepoa ja huomenna ehkäpä voisi ottaa koko päiväksi laudan vuokraan. Maksaa 20solea.

Tää huone on tämmönen missä yks seinä on bambua. Ekana iltana joku lisko tai joku kiipes seinää pitkin. Itikoita ja kärpäsiä löytyy. Hostellilla on yks agentti, joka vahtii kaikkea tapahtumia huoneensa edestä toisesta kerroksesta. Ainakin se vaikuttaa agentilta, kun se vaan seisoo päivät pitkät samassa paikassa. Netti pätkii jatkuvasti. Välillä se v.harmittaa.

-jani

Silmänruokaa

Viimeeksi tuli taas niin pitkä teksti, että pakko herkutella välillä vain kuvilla. Pitkään aikaan ei ole kuvia laiteltu, joten tässä niitä nyt sitten olisi. Muutama kuva viimeisen reilun kuukauden ajalta siis mm. Iguatzun vesiputouksilta, jotka ovat maailman leveimmät ja 2. suurimmat,Isla del solilta, saarelta missä aurinko on syntynyt, Inka Jungle Traililtä ja Machu Picchulta.

Devil's Throat

Tavattiin myös karvaisia kavereitamme Iguatzun sademetsässä.

Ihka aito tukaani.

Jani harjoitteli pellehyppyjä Asuncionin hotellilla.

Gynther, mutta nyt se on jo historiaa.

La Paz

Ruoka ostoksilla Copacabanassa..

Isla del Sol

Aurinko saaren muinaiset rauniot.

Rahtikuljetus Isla del Solilla ylös vuorenrinteille.

Isla de la Luna

Cusco

Valtavat herkkupurilaiset.

Ensimmäinen retkipäivä, pyöräily osuus takana.

Alkuperäinen Inka Jungle Trail.

Maisemia patikoinnin varrelta.

Virkistävä joki pulahdus.

Helppoa ei ollut aina.

Machu Picchu Wayne Picchulta katsottuna.

Machu Picchu

Inka Jungle Trail

Huhhuhuhh mikä retki takana. Ei voi olla kuin ylpeä itsestään.=)
Ollaan päästy Perun pääkaupunkiin Limaan viihtyisään hostelliin, joten nyt on hyvä hetki palailla muutama päivä ajatuksissa taaksepäin ja kirjoittaa trekkailut muistiin... Varokaa, sillä nyt sitten tulee hieman tekstiä !

Keskiviikko aamuna herättiin sellailla, että oltiin jo seitsemältä valmiina lähtemään matkaan. Kyyti tuli kuitenkin vasta kahdeksan aikaan, joten ehdittiin hyvin syödä aamupala ja jännittää retkelle lähtöä yhdessä saksalaisten kanssa. Keräiltiin 12 hengen porukka ympäri cuscoa ja aloitettiin matka. Meidän porukkaan kuuluivat meidän ja saksalaistyttöjen lisäksi saksalainen homopari, neljä kanadalaista, britti ja espanjalainen sekä opas Jorge eli "Coco". Ajeltiin noin neljä tuntia ylös siksakkia mutkittelevaa vuoristotietä. Matkalla pidettiin myös tauko, jolloin ostettiin pussillinen koka lehtiä, joita paikalliset syövät kuin sipsejä. Maku ei ole yhtä hyvä kuin sipsien, mutta lehtien syönti auttaa kuulema mm kipuun.

Saavuttuamme 4300 metrin korkeuteen pilvien keskelle, alkoi ensimmäinen osuus eli pyöräily. Taas yksi lapsuuden haave kävi toteen, pelkkää alamäkeä mutkitellen 2 tuntia, yhteensä noin 50km. Maisematkin olivat taas kerran iha miellyttäviä, vaikka välillä hirvittikin jyrkät pudotukset alaspäin tienreunalta. Pyöräilyä olisi ollut muuten enemmänkin, mutta tietä asvaltoitiin huonon kunnon takia, joten jouduttiin menemään loppu matka Santa Mariaan auto kyydillä.

Matkaa hostellille oli kai n. 2 tuntia ja matkalla pysähdyimme syömään eväspussin. Hostellilla ehdittiin ottaa lepoa hetken kunnes Coco jo pyysi porukkaa pelaamaan jalkapalloa. Sinnehän sitä oli sitten lähdettävä. Jani pelaamaan ja Iina kuvailemaan. Pelattiin 3vs3, minä, Robin ja Ahn vastaan oppaat ja yksi espanjalainen. Pelattiin 20maaliin ja olin jo aivan kuollut, kun viimein tein voittomaalin. Vähän huilia ja selvisi, että pelit jatkuu. Vaihdettiin jakoja ja taas mentiin. Olo olin niin kuollut. En tiedä vaikuttiko korkeus vielä niin paljon. No peli loppui taas, mutta sitten tulikin paikallisia pallotaitureita ja me alettiin pelata heitä vastaan. Loppuen lopuksi pelit kesti 2h ja jalat oli ihan rakoilla ja kramppas pahasti. Nopee suihku ja sitten käytiin syömässä ennen nukkumaan menoa.

Aamulla herättiin aikaisin ja lähdettiin aamupalan jälkeen tallustamaan vuorille. Taukoja pidettiin, kun oli tarve ja yhteensä käveltiin n. 8 tuntia. Matkalla pysähdyttiin syömään mangoja ja lemoneja levähdyspaikalle. Vettä ja powerradeja kului monen monta pulloa. Matkan varrella oli viidakon ja vuorien ihmisiä myymässä juomia. Matka oli hyvinkin rankka ja varsinkin alkuperäiseen inka polkuun kuuluvat osuudet olivat haastavia. Ne menivät vuoren rinteellä ja olivat todella kapeita. Pieni horjahdus olisi ollut kohtalokas. Ohitimme vuoren rinteellä miehen, joka poti korkean paikan kammoa ja oli jäänyt jumiin keskelle jyrkkää rinnettä. Ei käyny kateeks.

Ennen lounasta oli haastavimpia kohtia, kun kiivettiin ylöspäin. Ei millään meinannu jaksaa ja Iinallakin vanhan flunssan oireet korostuivat, kun henki ei meinannu kulkea. Jani sitten taas urhoollisena kantoi kahta reppua vaikka olikin jo ihan kuitti. Jalat auki ja krampeilla, kuumuus jne. Ei se nyt ihan helppoa siis ollut. Ei paljoa lohduttanut sekään, että autokyytiä olisi turha odottaa keskelle ei mitn.

Lounas syötiin jossain, taisi olla lomo saltadoa, perinne ruokaa. Löhöiltiin tunnin verran ruoan jälkeen. Riippumatoissa ja kalliolla, missä mahtui.

Matka jatkui ja tulimme joelle, jossa pääsimme uimaan. Vesi oli kohtalaisen kylmää, mutta piristi kummasti. Toinenkin trekkailuporukka oli ehtinyt samaan aikaan joelle. Siitä sitten jatkettiin jokea pitkin eteenpäin. Matkalla käytettiin cablecaria, jotta päästiin joen yli. Vielä vähän matkaa ja pääsimme kuumille lähteille. Chilessä lähteet olivat ehkä hieman kuumempia, mutta se ei haitannut. Piti ottaa yksi kalja virvoittamaan samalla kun kellu vedessä. Olisi ollut vaihtoehtona siirtyä autolla seuraavalle majapaikalle, mutta olisi kuulostanut pahalta, jos olisin ainoana miehenä jättänyt loppukävelyn väliin, joten pakkohan se oli kävellä. Suurin osa tytöistä meni autolla.

Juuri kun oltiin lähdetty kävelee neljästään, minä saksalainen, kanadalainen ja skotti. Niin lähteellä oli kuulema ranskalaistyttö lyönyt päänsä altaan reunalla ja sairaalareissuhan siitä oli tullut. Sen takia kävelimme neljästään pimenevässä illassa, eikä meillä ollut paljoa tietoa mihin olimme menossa. Pääsimme kuitenki kaupunkiin ja kohta toiset tulivatkin perästä. Hostellilta saatiin huone pari sängyllä. Ei mikään luksus hostelli, mutta mikä tahansa kelpasi rankan päivän jälkeen. Käytiin syömässä ravintolassa ja Coco tarjoili vielä pisco souerit. Hyvin nukutti.

Kolmantena retki päivänä osuus ei ollut läheskään yhtä rankka kuin edellisenä ja herätyskin oli hieman myöhemmin. Silti tuli hikoiltua auringon paahtaessa tallustellessa melko tasaista osuutta eteen päin. Aamupäivä kuljettiin lähes koko matka (3h) loivaa nousua tiellä joen vartta pitkin. Syötiin lounas alkuruokineen, jonka jälkeen jatkettiin melko pian matkaa. Vaikka Machu Picchu vuori näkyikin jo, oli matkaa Agua Calientesiin vielä n. 15km. Eteneminen oli kuitenkin helppoa, sillä kuljimme koko matkan viimeistä varttia lukuun ottamatta junarataa pitkin. Muuten matka olisi ehkä mennyt hymyssä suin, mutta jo parin päivän kovat trekkailut olivat kuluttaneet Iinan kengän pohjat puhki. Kivet ja hiekat puskivat kenkiin sisälle ja hiersivät mukavat rakkulat jalkapohjiin. Vaihtoehtoja ei kuitenkaan taaskaan ollut, vaan eteen päin oli painettava.

Illalla ennen päivällistä kävimme kiertelmässä hieman pientä turistikylää Agua Calientesia ja ostamassa eväitä seuraavaa päivää varten. Janilla oli illan myötä tullut masu kipeäksi ja oksensikin ennen päivällistä. Viimeinen yhteinen ruokahetki ryhmän kanssa ja saatiin turistimenusta valita mitä syötiin. Ruoan jälkeen tavattiin hauskaa englantia vääntävä seuraavan päivän Machu Picchu -oppaamme. Tämän jälkeen kaikki taisivat kiiruhtaa nukkumaan, sillä aamulla herätys oli jo 03:45, jotta ehtisimme Machu Picchun pääsisäänkäynnille kuudeksi.

Herääminen ei ollut kovin mieleinen, sillä yöllä oli ukostanut ja vettä tuli yhä. Jani ei ollut nukkunut paljoakaan koko yönä mahavaivojensa takia. Noustiin kuitenkin reippaasti ylös, otettiin osa tavaroista mukaan ja osa jätettiin hostellille ja lähdettiin vaeltamaan kohti inkojen kadonnutta kaupunkia. Aamu oli pimeä ja sateinen, eikä yhtään lohduttanut, että kiivettävänä oli 1600 porrasta vuorenrinnettä ylös. Kun portaat vihdoin loppuivat reilun tunnin nousun jälkeen oli fiilis taas kerran kuin olympia voittajalla.

Osa ryhmästämme lähti nousemaan heti Wayne Picchulle, vuorelle josta näkee koko kivikylän. Me taas olimme ottaneet oppaiden suosittelemat kello 10-11 leimat, jolloin ei pitäisi olla enää niin pilvistä ja näkymät siis paremmat. Vuorelle ei siis pääse kuin 400 ihmistä päivässä jaettuna siten, 200 kello 7-8 välisenä aikana ja loput 200 kello 10-11 välisenä aikana.

Edellis päivänä tapaamamme hauska opas oli paikalla ja aloitti tarinoimisensa melkein heti porttien auettua. Hän näytti meille tärkeimpiä paikkoja kylästä sekä kertoi historiasta ja kulttuurista. Opas oli hyvin kiinnostunut työstään ja sai meidätkin kiinnostumaan inka kulttuurista. Kivikylä teki vaikutuksen. Opaskierros ei kestänyt kuin vajaa kaksi tuntia, joten meille jäi vielä aikaa ennen nousua Wayne Picchulle. Janin pahoinvointi ei juurikaan ollut helpottanut, kuten ei myöskään kehnohko sää, joten mentiin suojaan syömään ja lepäämään ennen uutta nousu-urakkaa.

Vajaan tunnin nousemisen jälkeen pitkin alkuperäistä inka trailiä saavutimme pilvisenhuipun. Vaikka vieläkin oli pilvistä, oli näkymä upea. Aikaisemmin vain kuvista nähty näkymä avautui suoraan edessä. Istuskelimme vuorenhuipulla jonkin aikaa vain katsellen näkymää mietteissämme. Pian alkoi kuitenkin satamaan ja lähdimme kapuamaan alaspäin.

Janin heikon olon takia, emme lähteneet kiipeilemään enää muille vuorille tai vaeltamaan kauemmas kylästä. Kiertelimme itse kylää ja tallensimme näkymiä kameran muistiin, kunnes lähdimme takaisin Agua Calientesiin. Enää ei jaksanut, eikä kiinnostanutkaan tallata portaita alas, joten otimme bussin. Olimmehan päivän aikana kulkeneet noin 5000 porrasta, eikä märillä kengillä kävelykään enää houkuttanut.

Haettiin hostellilta tavarat ja mentiin ravintolaan syömään pitsaa ja juomaan kuumaa kaakaota, sillä junaa takaisin Cuscoon täytyi odottaa vielä muutama tunti. Vaikka päivä olikin ollut suhteellisen rankka, varsinkin sairastavalle Janille, oli olo oudon onnellinen. Nyt oli yksi ihme vähemmän nähtävänä maailmassa.

Väsyneinä palasimme Cuscon tuttuun ja turvalliseen Point-hostelliin puolen yön aikaa. Jani meni vielä päivittämään facebookkia ja muuta, ennen nukkumaan menoa. Kyllä nukutti makeasti. Aamulla kamat kasaan ja bussi kohti Limaa.

Luulimme varanneemme bussiliput semi cama -luokasta (2. luokka), mutta eipä tuo haitannut, että vietimme seuraavat 20 tuntia cama-luokassa (1. luokka). Istuimet olivat leveämmät ja muutenkin mukavemmat. Saimme tyynyn ja viltin ja luultavasti enemmän ruokaakin, kuin semi camassa. Iina nautti matkasta, vaikka mutkaiset vuoristotiet tuntuivatkin entistä mutkasimmilta ja hieman jo heikotti. Jani teki parhaansa matkan nautiskelussa, mutta pahoinvointi ei ollut vieläkään helpottanut.

Saavuimme suurkaupunkiin slummeineen, mutta taksin tuodessa meidät hostellille huomasimme sen olevan ihan mukavalla alueella. Täällä olemme nyt olleet jo kolme yötä, mutta mitään erityistä ei ole tapahtunut. Hieman olemme käyneet katselemassa ympärillemme mm. inka markkinat, mutta suurimmaksi osaksi Jani on viettänyt kevyesti 10-18 tuntia päivästä tietokoneella ja Iina on lukenut ja katsellut lähinnä elokuvia tylsistymiseen asti.

Tänään olisi alunperin pitänyt jatkaa matkaa Mancoraan, mutta Janin toiveesta jäämme tänne vielä muutamaksi päiväksi. Hänen onnekseen mahakin on tainnut palautua jo normaali elämään, tai ainakin valitus on loppunut.




Iina ja Jani :)