Inka Jungle Trail

Huhhuhuhh mikä retki takana. Ei voi olla kuin ylpeä itsestään.=)
Ollaan päästy Perun pääkaupunkiin Limaan viihtyisään hostelliin, joten nyt on hyvä hetki palailla muutama päivä ajatuksissa taaksepäin ja kirjoittaa trekkailut muistiin... Varokaa, sillä nyt sitten tulee hieman tekstiä !

Keskiviikko aamuna herättiin sellailla, että oltiin jo seitsemältä valmiina lähtemään matkaan. Kyyti tuli kuitenkin vasta kahdeksan aikaan, joten ehdittiin hyvin syödä aamupala ja jännittää retkelle lähtöä yhdessä saksalaisten kanssa. Keräiltiin 12 hengen porukka ympäri cuscoa ja aloitettiin matka. Meidän porukkaan kuuluivat meidän ja saksalaistyttöjen lisäksi saksalainen homopari, neljä kanadalaista, britti ja espanjalainen sekä opas Jorge eli "Coco". Ajeltiin noin neljä tuntia ylös siksakkia mutkittelevaa vuoristotietä. Matkalla pidettiin myös tauko, jolloin ostettiin pussillinen koka lehtiä, joita paikalliset syövät kuin sipsejä. Maku ei ole yhtä hyvä kuin sipsien, mutta lehtien syönti auttaa kuulema mm kipuun.

Saavuttuamme 4300 metrin korkeuteen pilvien keskelle, alkoi ensimmäinen osuus eli pyöräily. Taas yksi lapsuuden haave kävi toteen, pelkkää alamäkeä mutkitellen 2 tuntia, yhteensä noin 50km. Maisematkin olivat taas kerran iha miellyttäviä, vaikka välillä hirvittikin jyrkät pudotukset alaspäin tienreunalta. Pyöräilyä olisi ollut muuten enemmänkin, mutta tietä asvaltoitiin huonon kunnon takia, joten jouduttiin menemään loppu matka Santa Mariaan auto kyydillä.

Matkaa hostellille oli kai n. 2 tuntia ja matkalla pysähdyimme syömään eväspussin. Hostellilla ehdittiin ottaa lepoa hetken kunnes Coco jo pyysi porukkaa pelaamaan jalkapalloa. Sinnehän sitä oli sitten lähdettävä. Jani pelaamaan ja Iina kuvailemaan. Pelattiin 3vs3, minä, Robin ja Ahn vastaan oppaat ja yksi espanjalainen. Pelattiin 20maaliin ja olin jo aivan kuollut, kun viimein tein voittomaalin. Vähän huilia ja selvisi, että pelit jatkuu. Vaihdettiin jakoja ja taas mentiin. Olo olin niin kuollut. En tiedä vaikuttiko korkeus vielä niin paljon. No peli loppui taas, mutta sitten tulikin paikallisia pallotaitureita ja me alettiin pelata heitä vastaan. Loppuen lopuksi pelit kesti 2h ja jalat oli ihan rakoilla ja kramppas pahasti. Nopee suihku ja sitten käytiin syömässä ennen nukkumaan menoa.

Aamulla herättiin aikaisin ja lähdettiin aamupalan jälkeen tallustamaan vuorille. Taukoja pidettiin, kun oli tarve ja yhteensä käveltiin n. 8 tuntia. Matkalla pysähdyttiin syömään mangoja ja lemoneja levähdyspaikalle. Vettä ja powerradeja kului monen monta pulloa. Matkan varrella oli viidakon ja vuorien ihmisiä myymässä juomia. Matka oli hyvinkin rankka ja varsinkin alkuperäiseen inka polkuun kuuluvat osuudet olivat haastavia. Ne menivät vuoren rinteellä ja olivat todella kapeita. Pieni horjahdus olisi ollut kohtalokas. Ohitimme vuoren rinteellä miehen, joka poti korkean paikan kammoa ja oli jäänyt jumiin keskelle jyrkkää rinnettä. Ei käyny kateeks.

Ennen lounasta oli haastavimpia kohtia, kun kiivettiin ylöspäin. Ei millään meinannu jaksaa ja Iinallakin vanhan flunssan oireet korostuivat, kun henki ei meinannu kulkea. Jani sitten taas urhoollisena kantoi kahta reppua vaikka olikin jo ihan kuitti. Jalat auki ja krampeilla, kuumuus jne. Ei se nyt ihan helppoa siis ollut. Ei paljoa lohduttanut sekään, että autokyytiä olisi turha odottaa keskelle ei mitn.

Lounas syötiin jossain, taisi olla lomo saltadoa, perinne ruokaa. Löhöiltiin tunnin verran ruoan jälkeen. Riippumatoissa ja kalliolla, missä mahtui.

Matka jatkui ja tulimme joelle, jossa pääsimme uimaan. Vesi oli kohtalaisen kylmää, mutta piristi kummasti. Toinenkin trekkailuporukka oli ehtinyt samaan aikaan joelle. Siitä sitten jatkettiin jokea pitkin eteenpäin. Matkalla käytettiin cablecaria, jotta päästiin joen yli. Vielä vähän matkaa ja pääsimme kuumille lähteille. Chilessä lähteet olivat ehkä hieman kuumempia, mutta se ei haitannut. Piti ottaa yksi kalja virvoittamaan samalla kun kellu vedessä. Olisi ollut vaihtoehtona siirtyä autolla seuraavalle majapaikalle, mutta olisi kuulostanut pahalta, jos olisin ainoana miehenä jättänyt loppukävelyn väliin, joten pakkohan se oli kävellä. Suurin osa tytöistä meni autolla.

Juuri kun oltiin lähdetty kävelee neljästään, minä saksalainen, kanadalainen ja skotti. Niin lähteellä oli kuulema ranskalaistyttö lyönyt päänsä altaan reunalla ja sairaalareissuhan siitä oli tullut. Sen takia kävelimme neljästään pimenevässä illassa, eikä meillä ollut paljoa tietoa mihin olimme menossa. Pääsimme kuitenki kaupunkiin ja kohta toiset tulivatkin perästä. Hostellilta saatiin huone pari sängyllä. Ei mikään luksus hostelli, mutta mikä tahansa kelpasi rankan päivän jälkeen. Käytiin syömässä ravintolassa ja Coco tarjoili vielä pisco souerit. Hyvin nukutti.

Kolmantena retki päivänä osuus ei ollut läheskään yhtä rankka kuin edellisenä ja herätyskin oli hieman myöhemmin. Silti tuli hikoiltua auringon paahtaessa tallustellessa melko tasaista osuutta eteen päin. Aamupäivä kuljettiin lähes koko matka (3h) loivaa nousua tiellä joen vartta pitkin. Syötiin lounas alkuruokineen, jonka jälkeen jatkettiin melko pian matkaa. Vaikka Machu Picchu vuori näkyikin jo, oli matkaa Agua Calientesiin vielä n. 15km. Eteneminen oli kuitenkin helppoa, sillä kuljimme koko matkan viimeistä varttia lukuun ottamatta junarataa pitkin. Muuten matka olisi ehkä mennyt hymyssä suin, mutta jo parin päivän kovat trekkailut olivat kuluttaneet Iinan kengän pohjat puhki. Kivet ja hiekat puskivat kenkiin sisälle ja hiersivät mukavat rakkulat jalkapohjiin. Vaihtoehtoja ei kuitenkaan taaskaan ollut, vaan eteen päin oli painettava.

Illalla ennen päivällistä kävimme kiertelmässä hieman pientä turistikylää Agua Calientesia ja ostamassa eväitä seuraavaa päivää varten. Janilla oli illan myötä tullut masu kipeäksi ja oksensikin ennen päivällistä. Viimeinen yhteinen ruokahetki ryhmän kanssa ja saatiin turistimenusta valita mitä syötiin. Ruoan jälkeen tavattiin hauskaa englantia vääntävä seuraavan päivän Machu Picchu -oppaamme. Tämän jälkeen kaikki taisivat kiiruhtaa nukkumaan, sillä aamulla herätys oli jo 03:45, jotta ehtisimme Machu Picchun pääsisäänkäynnille kuudeksi.

Herääminen ei ollut kovin mieleinen, sillä yöllä oli ukostanut ja vettä tuli yhä. Jani ei ollut nukkunut paljoakaan koko yönä mahavaivojensa takia. Noustiin kuitenkin reippaasti ylös, otettiin osa tavaroista mukaan ja osa jätettiin hostellille ja lähdettiin vaeltamaan kohti inkojen kadonnutta kaupunkia. Aamu oli pimeä ja sateinen, eikä yhtään lohduttanut, että kiivettävänä oli 1600 porrasta vuorenrinnettä ylös. Kun portaat vihdoin loppuivat reilun tunnin nousun jälkeen oli fiilis taas kerran kuin olympia voittajalla.

Osa ryhmästämme lähti nousemaan heti Wayne Picchulle, vuorelle josta näkee koko kivikylän. Me taas olimme ottaneet oppaiden suosittelemat kello 10-11 leimat, jolloin ei pitäisi olla enää niin pilvistä ja näkymät siis paremmat. Vuorelle ei siis pääse kuin 400 ihmistä päivässä jaettuna siten, 200 kello 7-8 välisenä aikana ja loput 200 kello 10-11 välisenä aikana.

Edellis päivänä tapaamamme hauska opas oli paikalla ja aloitti tarinoimisensa melkein heti porttien auettua. Hän näytti meille tärkeimpiä paikkoja kylästä sekä kertoi historiasta ja kulttuurista. Opas oli hyvin kiinnostunut työstään ja sai meidätkin kiinnostumaan inka kulttuurista. Kivikylä teki vaikutuksen. Opaskierros ei kestänyt kuin vajaa kaksi tuntia, joten meille jäi vielä aikaa ennen nousua Wayne Picchulle. Janin pahoinvointi ei juurikaan ollut helpottanut, kuten ei myöskään kehnohko sää, joten mentiin suojaan syömään ja lepäämään ennen uutta nousu-urakkaa.

Vajaan tunnin nousemisen jälkeen pitkin alkuperäistä inka trailiä saavutimme pilvisenhuipun. Vaikka vieläkin oli pilvistä, oli näkymä upea. Aikaisemmin vain kuvista nähty näkymä avautui suoraan edessä. Istuskelimme vuorenhuipulla jonkin aikaa vain katsellen näkymää mietteissämme. Pian alkoi kuitenkin satamaan ja lähdimme kapuamaan alaspäin.

Janin heikon olon takia, emme lähteneet kiipeilemään enää muille vuorille tai vaeltamaan kauemmas kylästä. Kiertelimme itse kylää ja tallensimme näkymiä kameran muistiin, kunnes lähdimme takaisin Agua Calientesiin. Enää ei jaksanut, eikä kiinnostanutkaan tallata portaita alas, joten otimme bussin. Olimmehan päivän aikana kulkeneet noin 5000 porrasta, eikä märillä kengillä kävelykään enää houkuttanut.

Haettiin hostellilta tavarat ja mentiin ravintolaan syömään pitsaa ja juomaan kuumaa kaakaota, sillä junaa takaisin Cuscoon täytyi odottaa vielä muutama tunti. Vaikka päivä olikin ollut suhteellisen rankka, varsinkin sairastavalle Janille, oli olo oudon onnellinen. Nyt oli yksi ihme vähemmän nähtävänä maailmassa.

Väsyneinä palasimme Cuscon tuttuun ja turvalliseen Point-hostelliin puolen yön aikaa. Jani meni vielä päivittämään facebookkia ja muuta, ennen nukkumaan menoa. Kyllä nukutti makeasti. Aamulla kamat kasaan ja bussi kohti Limaa.

Luulimme varanneemme bussiliput semi cama -luokasta (2. luokka), mutta eipä tuo haitannut, että vietimme seuraavat 20 tuntia cama-luokassa (1. luokka). Istuimet olivat leveämmät ja muutenkin mukavemmat. Saimme tyynyn ja viltin ja luultavasti enemmän ruokaakin, kuin semi camassa. Iina nautti matkasta, vaikka mutkaiset vuoristotiet tuntuivatkin entistä mutkasimmilta ja hieman jo heikotti. Jani teki parhaansa matkan nautiskelussa, mutta pahoinvointi ei ollut vieläkään helpottanut.

Saavuimme suurkaupunkiin slummeineen, mutta taksin tuodessa meidät hostellille huomasimme sen olevan ihan mukavalla alueella. Täällä olemme nyt olleet jo kolme yötä, mutta mitään erityistä ei ole tapahtunut. Hieman olemme käyneet katselemassa ympärillemme mm. inka markkinat, mutta suurimmaksi osaksi Jani on viettänyt kevyesti 10-18 tuntia päivästä tietokoneella ja Iina on lukenut ja katsellut lähinnä elokuvia tylsistymiseen asti.

Tänään olisi alunperin pitänyt jatkaa matkaa Mancoraan, mutta Janin toiveesta jäämme tänne vielä muutamaksi päiväksi. Hänen onnekseen mahakin on tainnut palautua jo normaali elämään, tai ainakin valitus on loppunut.




Iina ja Jani :)