Ollaan viimein saatu lyötyä suunnitelmat lukkoon ja huomen aamuna olisi siis tarkoitus aloittaa kolmen päivän patikkareissu kohti Machu Picchua ! Hieman jännittää, miten pärjätään patikoidessa näillä varusteilla ja kuinka pitkälle jaksetaan ilman valitusta näillä korkeuksilla. Ensimmäisen päivän osuus olisi kuitenkin tarkoitus suorittaa pyöräillen, joten hieman vaihtelua tähän tallusteluunkin välillä. Mukaan reissulle lähtevät jo tutuiksi tulleet saksalaiset tytöt. Sitä ennen täytyy kuitenkin päivittää vähän blogia, kun vielä muistaa jotain..
Eilen lähdettiin päivällä kiertelmään vähän cuzcon kauniita katuja. Kaupunki on varsinainen turistien suosikkikohde, ja sen kyllä ymmärtääkin kulkiessa kapeita satoja vuosia vanhoja kivikatuja. Kaikki rakennuksetkin on tehty kivestä ja näyttävät upeilta.
Olimme lukeneet aikaisemmin, että täältä saisi valtavia kotitekoisia hampurilaisia two nations -ravintolasta, joten olihan niitä sitten pakko mennä testaamaan, vaikka matkalla huomattiin mäkkärikin. Ravintolan seinillä oli asiakkaiden terveisiä, joissa monessa kävi ilmi että burgerit olivat isoja ja maukkaita. Tarjoilijan tuodessa lautasta nenän eteen, en ollut uskoa silmiä, varmaan maailman isoimmat ravintolan tarjoamat hampurilaiset. Makuelämyskin oli aivan omaa luokkaansa muiden hampurilaisten joukossa. Aterian yhteydessä maistettiin myös paikallista limpparia, inka kolaa.Tätä ihanaa lounashetkeä häiritsi hieman erään lapsen rääkkyminen viereisessä tilassa, mutta lopulta joku sai hänet asiakkaiden onneksi hiljaiseksi.
Kun vihdoin olimme saaneet lautaset tyhjiksi (Janihan taas vaihteeksi auttoi mun lautasen tyhjentämisessä), lähdettiin kiipeämään ihanan jyrkkää ja pitkää, osittain porrastettua katua ylös paikkaan, josta näkisi lähes koko kaupungin. Näkymät olivat todella upeat auringon pilkistäessä sadepilvien takaa. Taloja on rakennettu pitkin kymmeniä vuorten rinteitä, jotka ympäröivät kaupunkia. Yhteen rinteeseen on myös 'kirjoitettu' eläköön Peru tai jotain sinne päin. Voisin sanoa, että kauniimpaa kaupunkia saa etsiä. Harmi vain, että ainoana kamerana mukana oli vain Janin puhelin. Siellä istuskeltiin kuitenkin jonkin aikaa ihaillen maisemia, kunnes lähdettiin laskeutumaan liukkaita kiviporraskatua alas keskusaukiolle ja siitä hostellille. Loppu ilta sujuikin mukavasti burgeraterioita sulatellessa hostellilla ja tulevaa suunnitellessa.
Aamulla Jani oli virkeänä datailemassa jo ennen seitsemää ja tuli herättämään mut mukaan aamupalalle. Aamupalan jälkeen pelattiin edellisaamun tapaan muutama bilispeli, jonka jälkeen mentiin selvittämään millaiselle retkelle saksalais ystävät olisitvat huomenna lähdössä ja haluttaisiinko mukaan. Pienen pohdinnan jälkeen päätettiin ottaa sama reissu, olisihan se kivaa kun on muitakin tuttuja välillä kuin vaan toisemme.
Nälkä alkoi taas kummitella masukassa, joten lähdettiin ulos, tällä kertaa kamera mukanamme. Päädyttiin yhteismielin menemään samaan ravintolaan kuin eilenkin, oli ne hampparit niin maittavia. Jouduttiin kuitenkin toteamaan paikan olevan kiinni. Kivuttiin siitä sitten samalle näköalapaikalle, kuin eilenkin ja tallennettiin maisemia kameran muistiin. Maisemaruokinnan jälkeen tyydyimme mcdonaldsin aterioihin, muiden ravintoloiden hintojen ollessa niin korkeita.
Pakko muuten mainita tähän väliin, jossei ole jo mainittu, että täällä ja esim. Paraguain Asuncionissa näkee tosi paljon kaiken värisiä kuplavolkkareita. Kaikille on varmaan tuttu leikki, että kun näkee kuplan, saa lyödä toista ja sitten on mahdollisuus saada vapaalyöntejä ja vaikka mitä muita sääntöjä. Täällä onkin tullut vähän leikittyä ja muksittua toisia tuolla kaduilla etsiessä kilpaa kuplia. Vielä on kuitenkin lyönnin tasot olleet sen verran heikkoja, ettei taideta kovin mustelmilla olla..
Anyway, palattiin hostellille maksamaan patikkareissu ja ostettiin siinä samalla bussilippu Limaan sunnuntaiksikin. Lähdettiin vielä etsimään kauppaa, joka löytyikin sieltä minne oli karttaan merkattu. Täällä vaan on kaupat hieman erilaisia ja tarjontakin paljon kehnompaa. Ilmeisesti melkein kuka vaa saa tulla myymään mitä vaan "kauppaan" eli enemmän tommoinen markkina meininki. Hieman saatin evästä taskuun ja matkalta löytyi mulle myös reppu, sillä mietitytti vähän minne pakkaisin mukaan patikkatavarat.
Nyt saatiin pakattua tavarat Machu Picchun reissua varten, sillä mukaan ei kannata ottaa kuin kaikki pakollisen ja loput voi jättää hostellille turvasäilöön.
Äsken hostellin 'travel agent' kertoi meille vielä lisää tulevasta reissusta, mitä tarvitsemme mukaan ja mitä kuuluu hintaan ym tarpeellista tietoa ja nyt olo tuntuukin jo aika valmiilta reissua varten.
Nyt tuolla hostellin baarissa soittaa joku live bändi, joten täytyy mennä tsekkaamaan se, vaikka musiikki kuulukin tänne sänkyyn asti.
iina
P.S. Kunhan saataisin nopeampi nettiyhteys joskus, niin voitaisiin tännekin taas lisäillä kuvia.
tiistai 30. marraskuuta 2010
maanantai 29. marraskuuta 2010
Inkojen valtakunta
Perjantai aamuna kello herätti väsyneet matkaajat 07.15. La Pazissa yöunet olivat toistuvasti olleet vaikeita. Bussi tuli hakemaan 8 maissa ja vei meidät toiselle bussille, jonka jälkeen matka jatkui kohti Copacabanaa. Matkalla oli huikeita maisemia, kun tie vei vuorten päällä ja alapuolla olla möllötti Etelä-Amerikan suurin järvi, Lake Titicaca. Yhdessä kohtaan menimme veneellä järven toiselle puolelle, koska luultavasti kiertävää tietä ei oltu rakennettu.
Copacabanaan saavuttuamme oli tietysti ensimmäisenä etsittävä hostelli. Onneksi viisasten kirjamme nimeltä "South America" antoi taas vinkkejä. Yks mummo koitti saada meitä väkisin erääseen hostelliin, jonka edessä oli hämäävästi erään toisen hostellin kyltti. Meinas vähän kuumotella ohimoita ja lähdimmekin siitä nopeasti kävelemään. Taksikuski neuvoi kuitenkin hienosti meidät oikeaan suuntaan ja matkaa hostellille ei ollut kuin pari korttelia.
Hostelli, jonka nimen unohdin jo ei ollut mitenkään erityinen. Huoneessa oli kaksi sänkyä. Lisäksi pari muutakin seikkaa Copacabanassa antoi vinkkiä, että olisimme kaupungissa vain yhden yön.
Meidän piti saada lisää Bolivian rahaa ja suuntasimme automaatille. No, automaattiin ei käynyt visa electron ja vieressä oleva pankki aukeaisi parin tunnin päästä. Jatkoimme kaupungin tutkiskelua ja päädyimme katedraalille. Voin kertoa, että oli hienoin alttari mitä olen koskaan nähnyt. Kuvaa ei tietysti ole todisteena, koska ei ollut kamera sillä reissulla mukana ja kuvaaminenkin näytti olevan sisällä kielletty. Myöhemmin kävimme kuvaamassa itseämme ulkopuolella.
Kiertely jatkui ja tuli nälkä. Tietysti ei ollut rahaa, koska pankki aukeaisi noin tunnin päästä. Mutta mikä älynvälähdys ! "Mennään ravintolaan, jossa toimii Visa Electron !" Ja myöhän mentiin. Joku pikkupaikka löytyi ja minä vain seurasin Iinaa perässä. Tilatti jtn pihvijuttuja. Mignon filettä oli mulla ainakin ja kämänen ranskalaislautanen + puristettu appelsiinimehu, jossa ui siemenen palasia. Ruokaa odotettii melkein tunti ja pelattiin Uno-korttipeliä odotellessa. Ruoka ei ollut kovin erikoista maultaan ja hädin tuskin sain nälän tunteen kaikkoamaan. Sitten tulikin maksuvaihe ja eihän se Visa Electron sitten toiminukkaan. Iina lähtikin sitten hakemaan hostellilta passeja, jotta saatiin Iinan passi jätettyä pantiksi ravintolaan ja haettiin pankista rahaa. 5% otti pankki tientenkin välistä, mutta se oli kuitenkin ainut pankki. Ravintolassa saimme vitosen verran hyvitystä kärsimyksistämme, mutta se ei paljon mieltä nostattanut. Otinkin sitten parin tunnin lepytysunet. Ennen unia olimme ostaneet liput Isla del Solille ja seuraavaan määränpäähämme Cuzcoon.
Unien jälkeen lähdimme kameran kanssa kiertämään kaupunkia ja otimme jonkin verran kuvia. Etsimme postitoimistoa, mutta emme löytäneet. Pikkunälkä taas yllätti ja mentiin snackipaikkaan syömään pannukakkua tai lettuahan se oli. Paikka oli kyllä erittäin koominen. Ensinnäkin töissä olleet 3-4 nuorta miestä eivät olleet varmoja, että saiko ruokaa vai ei. Eka sanottiin, että ei ja heti perään, että saa saa. Ei varmaan ollut keittiö paikalla heti. Seuraavaksi pancakea ei saanut suklaalla vaan meidän piti ottaa se hillolla. Lisäksi tilasin kahvin maidolla. Siinä sitten odoteltiin ja kirjoteltiin postikortteja, jotka ehkä joskus pääsevät perille. (ne pitäis eka lähettää). Varmaa melkein tunti taas vierähti, että pari lettua saatiin pöytään eikä kahvikaan tullut samaan aikaan. Odottelun jälkeen tuli kahvi, tietysti ilman maitoa ja maitoa sai odotella vielä jonkin 5min. Kaikki toiminta paikassa vaikutti siltä, että pojat olisivat aamulla löytäneet hylätyn kahvilan ja päättäneet pitää sitä yllä. Homma nauratti eikä jäänyt huonoa fiilistä heidän tunaroinneistaan. Viereisessä pöydässä kiinalainen, amerikkalainen ja saksalainen kokivat saman. Lähdettyämme huikkasin vielä ravintolan pojalle, että voisi jo tuoda kiinalaiselle kokiksen, jonka hän oli tilannut aikoja sitten. :P
Tuhlasimme vähän vielä rahoja matkanvarrella olleisiin pikkukojuihin. Oli myöhä ja kävimme nukkumaan.
Heräsimme taas 7.15 ja pakkasimme kamat ja veimme ne hostellin "turvahuoneeseen", josta jäi vain epäilyttävä tunne koko päiväksi. Vene Isla del Solille lähti kasin jälkeen ja onneksi olimme ajoissa siellä, koska vene oli aivan täynnä ja vettä tiputti jonkin verran aamulla. Puolet porukasta joutuikin veneen katolle.
Matka kesti melkein pari tuntia suunnatessamme Isla del Solin pohjoispuolelle. Osa porukkaa jäi etelään, mutta me olimme päättäneet käydä molemmissa päissä. Mahdollisuus oli myös vaeltaa pohjoisesta etelään (3h), mutta se olisi ollut kohtalokkaan raskasta. Meillä oli kolmisen tuntia aikaa pohjoiskärjessä ja suuntasimme ensinksi katsomaan museota, joka ei lopulta ollut kovin kiinnostava. Museon jälkeen lähdimme polkua pitkin vuorille ja Iina olikin parin sadan metrin jälkeen jo heikossa hapessa. Hengittäminen oli todella raskasta yhdistettynä kiipeilyyn vuorelle minkä lisäksi aurinko porotti ihan täysillä. Jäimme vähän jälkeen muusta porukasta, kun kuvailtiin aika paljon polun varrella. Määränpäästä ei ollut tietoa ja se ei helpottanut yhtään. Upeat maisemat kuitenkin auttoivat jaksamaan, koska ei ollut tietoa miten hienot näkymät ovat seuraavan nyppylän takana. Oli jänskää ajatella, että inka-inkkarit olivat varmaan tallustelleet samoja polkuja vuosisatoja sitten. Lake Titicaca on todella suuri ja vuorilta se näyttääkin enemmän mereltä, jossa on pikku saaria.
Saimme porukkaa kiinni eräällä vuorenhuipulla, jossa oli varmaan pidetty inkamestaus kekkereitä, ainakin yksi kivi näytti semmoiselta uhripaikalta. Samanlaisia kiviä tuli vastaan useampi myöhemmin. Polku itsestään näytti hienolta, koska se oli osittain tehty kivistä. Polun päässä oli Inka asutuksen jäämistöt, jotka olivat kivan näköset. Siellä oli kaikenmoista sokkeloa ja vanhoja kaivoja seinien sisällä. Sitten lähdettiin takasin päin, koska oli ehkä tunti aikaa päästä satamaan ja veneeseen kohti eteläkärkeä. Ostettiin kaulakorut matkalla, oli tosi halvat ja ois voinu ostaa parit lisää, jos olisi tiennyt riittääkö rahat loppupäivälle. Tälläsissä paikoissa voidaan ottaa maksua melkein mistä vaan. Vessat, museot, polut, satamaan tulo voivat maksaa 5-10 bolivianoa. Lisäksi bussiasemilla on tyypillistä maksaa pääsystä bussilaitureille tai aseman käytöstä.
No takaisin saarelle, jossa aurinko kauan aikaa sitten syntyi ja ensimmäiset inkat esiintyivät. Isla del Solilla kaksi suomalaista taistelivat aikaa ja aurinkoa sekä ohutta ilmaa vastaan. Tuskin henki kulki jaloista puhumattakaan ja nainen oli jo ihan finito. Mies kuitenkin auttoi naista jaksamaan kantamalla osan varusteista ja yhdessä he pääsivät vihdoin takaisin satama-alueelle.
Selkä oli ihan likomärkä päästyämme takaisin veneelle ja kohta suuntasimmekin etelään. Eteläkärjessä oli aikaa vaivainen tunti mikä aiheutti päänvaivaa, koska oli vähän nälkäkin. Lähdettiin kuitenkin kiipeämään tooodella pitkiä portaita ylös, jaksoimme ehkä kerralla 10m ylöspäin ja sitten piti pitää tauko, kun sydän hakkasi ja hengitys oli todella raskasta. Portaiden päässä oltiin jo luovuttamassa, koska ajateltiin, että aika ei riitä ja olisi kuolema lähteä kiipeämään ylös nopeasti. Nähtiin kuitenkin, että vanhat tuttumme hollantilainen ja amerikkalainen olivat tulossa sinisen oppaansa kanssa ylös päin (tytöt vaikuttivat todella väsyneiltä jo). Ajateltiin, että jos he tulevat samalla veneellä takaisin, ehkä mekin sitten ehtisimme käydä ylhäällä.
Iina jaksoi mukana vielä ehkä sata metriä, kunnes jäi polun varteen. Jätin repun ja otin kamerat mukaan sekä pullon, jossa oli tilkka vettä ja lähdin kiipeämään ylöspäin. Vesi loppui jo hetken päästä ja olin todella hengästynyt, mutta en silti malttanut pitää taukoja vaan koitin päästä ylös. Matkalla ostin lisää vettä, koska kuumuus vei voimia hapen ohella. Matkan varrella kysyin, ehkä ranskalaiselta parilta onko mitään syytä, että kiipeän ylös. He kuitenkin sanoivat, että maisemat ovat kivat, joten jatkoin matkaa. Matka tuntui loputtomalta, kunnes vihdoin pääsin ylös näin saaren toiselle puolelle. Hienot olivat maiset todellakin. Kuvasin kameroilla hetken näkymiä, kunnes oli paluumatkan vuoro. Matkalla alas tuli vastaan hirveästi aaseja, oli vissiin joku tavaran kuljetus aika. Iinakin oli ryöminyt kohtalaisen matkan ylöspäin ja luuli vissiin, että oli jo ylhäällä, mutta siitä olisi ollut matkaa vielä tosi paljon ylös. Alhaalta on vaikea arvioida korkeuksia, koska ei näe kovin pitkälle.
Aaseja tuli ja tuli ja lopulta olimme kipeine jalkoinemme päässeet alas ja takaisin veneelle. Olimme ihan poikki ja halusimme jo takaisin Copacabanaan. Muutkin veneessä vissiin olivat, koska oli mahdollisuus käydä vielä pikaisesti yhdessä inka-asutuksessa, mutta kukaan ei enää halunnut pysähtyä matkalla. Vene reissu meni katolla auringon polttaessa selkää ja miettiessämme bolivialaisten outoa pariutumista. Vastapäätä istui joku ~35v mies kainalossa 17v tyttö. On ne ihmiset muutenkin erilaisia täällä. Vaikea kuvailla.
Perillä Copacabanassa menimme suoraan syömään hostellin viereiseen ravintolaan. Iina söi lämpimikseen soppaa ja minä jonkun kanapihvin. Taas oli kommellusta ravintolassa. Pyysin majoneesia ja jäbä vissiin lähti ostamaan sitä kaupasta. Lisäksi vaihtorahoja ei meinannut kuulua, joten piti huudella miestä maksamaan. Kaikista pikkuasioista saa tapella täällä. Jotkut turistit ehkä antavat periksi, mutta itse en jaksa katsoa kenenkään pelleilyä. :P
Hostellilta haimme tavaramme "turvasäilöstä". Tavaroita oli vähän liikuteltu, mutta emme ainakaan ole huomanneet, että mitään olisi kadonnut. Bussi matkalla Santa Cruziin hävitin kännykän kuulokkeet ja se taitaakin olla ainut menetys reissulla.
Meillä oli liput ostettuna Cuzcoon ja bussi lähti noin tunnin päästä siitä, kun lähdimme hostellilta. Törsättiin loput rahat keksiin ja veteen ja lähdimme bussilla kohti Perua, jonne ei ole matkaa Copacabanasta kuin ehkä tunti. Rajalla oli tietysti normi tarkastukset. Hyvän kuvan sai Perusta, kun sähköt katkesivat kesken passitarkastuksen.
Päästiin eteenpäin ja seuraava pysähdys oli Punossa n. klo 21 maissa. En muista oltiinko jo käännetty kelloa taaksepäin. Hankittiin oikeanlaiset liput Cuzcoon ja bussin piti lähteä klo 22 maissa. Iina nosti rahaa ja ostettii vähä evästä ja mentiin odottamaan bussia ulos. Siinä tutustuttiin saksalaisiin tyttöihin, jotka menivät samalla bussilla sekä yhteen ranskalaiseen, joka kuitenkin lähti eri bussilla, mutta hänelläkin oli suuntana sama Point-hostelli. Bussi tuli ja saatiin jonkinlaiset unet, kunnes aamuyöllä puol viiden aikoihin oltiin Cuzcossa. Otettiin taksi ja suunnattiin Point-hostellille, johon saksalaiset olivat kuitenkin ehtineet ensin. Kävin kysyy sisällä onko tilaa, koska meillä ei ollut varausta. Ekana oli tilaa dormeissa. Tai kahdessa eri huoneessa molemmissa yksi sänky, mutta hetken päästä ei ollutkaan. Lähdimme sitten taksikuskin kanssa takaisin taksiin, jossa Iina jo odotteli. Taksikuskilla oli tietysti kaveri, jolla oli hostelli ja halusi, että mennään sinne. Itse olisin halunnut keskustan hostelleille, mutta takapenkin nainen sanoi tietysti jtn taksikuskin kaverin hostellin puolesta, joten menimme sinne. Ketään ei tuntunut olevan kotona ja odotimme pitkään kunnes lähdimme viimein keskustaa kohti. Hostellin kaveri vissiin oli herännyt, koska taksi kuskasi meidät sitten sinne.
Hostelli vaikutti alun alkaen kurjalle paikalle, mutta ei maksanut kuin 30 solea eli 3,5e per naama. Vessa haisi pahalle ja muutenki paikka oli kurja. Nukuimme kuitenkin 4-5h ja heti aamulla suuntasimme sitten takaisin Point-hostellille. Yllätys yllätys olikin nyt tilaa pari tuntia myöhemmin. Varattiin sängyt ja lähdettiin aamupalalle läheiseen ravintolaan. Syötiin makoisa aamupala amerikkalaiseen tyyliin. Kananmunaa, pekonia, paahtoleipää, kahvia, mehua...ym. Makso ehkä 2e. Haettiin tavarat ja hyvästeltiin se kauhea hostelli. Kirjauduttiin Pointiin ja venailtiin tunti, että saatiin sängyt.
Pointissa on Wild Rover - hostellin tapaiset rannekkeet myös ja niillä siis pääsee ostamaan hostellin ruokia ja juomia piikkiin. Hyvin kätevää. Kateltiin odotellessa fudista ja juteltiin ranskalaisen kanssa, johon oltiin tutustuttu Punossa. Hän oli kuulema tullut hostellille vasta kuuden maissa ja oli kuulema jotain sotkua ollut hänen varauksensa kanssa.
Saatiin sängyt VIP- nimisestä huoneesta (huoneilla on jänniä nimiä mm. Charlie's angels, Funk, en muista nyt mut kuitenki..) ja kohta suuntasinkin jo suihkuun, jota olin odottanut pari päivää. Copacabanassa oli hirveät pesutilat, vaikka Iina taisi ne testatakkin. Iina jäi datailee huoneeseen, kun suuntasin yleisille koneille, jotka olivat kuitenkin varattu. Pelasin yhden biljardipelin ja tämän jälkeen pääsin koneelle sivistämään itseäni. Tapasin saksalaisia samalla ja vaihdettiin kuulumisia. He olivat kuulema odottaneet aamu yhdeksään, että saivat vuoteet. Eli tunti aiemmin, kun me tultiin varaamaan omamme.
Lisäksi vaihdettiin mietteitä Cuzcon suunnitelmista. Meillä ei ollut paljon mielessä ja tytöillä vaikutti olevan aika hyvä käsitys mitä tekevät. He olivat kuitenki lyhyemmällä reissulla Etelä-Amerikassa ja ehkä myös enemmän rahaa tämän vuoksi käytössä.
Illalla pelattiin pingistä, bilistä, pöytäfudista ja syötyämme ateriat heitimme vielä tikkaakin. Tässä hostellissa on taas vaihteeksi kaikenlaista viihdykettä. Hostelli on aika iso ja huoneita on kahdessa kerroksessa. Lisäksi ulkona on riippumattoja ja muuta mukavaa. Pelattiin vielä shakkia ennen kun väsähdimme totaalisesti ja painuimme pehkuihin.
Maanantai-aamuna heräsin virkeänä, koska nukuin hyvät unet pitkään aikaan. Iina makoili pidempään sängyssä, mutta raahautui suihkuun kuitenkin kohtalaisen nopeesti. Itse otin läppärin ja lähdin baarin terassille kirjoittamaan blogia ja sivistämään itseäni lisää. Leslie Nielsen on kuulema kuollut, mikä on harmi, koska hän oli yksi parhaista komedianäyttelijöistä. Hörpin samalla kahvia, kun kirjoitin tämän tekstin. Oikeastaan taisin juoda jo kaksi kuppia ennen kuin Iina ehti aamupalalle ja sitten syötiinkin leipää urakalla. Välissä pelattiin monen monta bilispeliä, voitot menivät ehkä tasan. Sen jälkeen jatkoin tätä helkkarin pitkän blogitekstin kirjoittamista, joka nyt siis lähenee loppuaan.
Tässä aamun aikana oon pari kertaa jutellu saksalaisten kanssa ja lähdetään vissiin heidän kansaan huomenna reissulle. 8km johonkin suuntaan ja sitten kävellään takaisin kaupunkiin. On kuulema kaikenlaisia inka-asutuksia ja joku inkojen kylpylä tjn. Näkee sitten, kun kohta googlaan. Lähdemme myös ehkä trekkailee eli vaeltamaan saksalaisten kanssa Machu Picchulle. Yksi päivä kuulema pyöräilyä ja sitten on 2-3 kävelyä vissiin. Aasit ehkä kantavat kamoja ja lopulta siis pääsemme tuonne satumaisen pilvimetsän keskelle, jossa Machu Picchu sijaitsee. Suunnitelmat selvenee seuraavien päivien aikana. Kuitenki keskiviikkona on tarkoitus lähteä tavalla tai toisella kohti Machu Picchua.
Nyt kohta kaupungille katsomaan paikkoja.
Vielä on sanottava, että kiva kirjoitella tässä terassilla, kun taustalla näkyy inkojen pääkaupunki Cuzco ja sen vuoret.
-Jani
Copacabanaan saavuttuamme oli tietysti ensimmäisenä etsittävä hostelli. Onneksi viisasten kirjamme nimeltä "South America" antoi taas vinkkejä. Yks mummo koitti saada meitä väkisin erääseen hostelliin, jonka edessä oli hämäävästi erään toisen hostellin kyltti. Meinas vähän kuumotella ohimoita ja lähdimmekin siitä nopeasti kävelemään. Taksikuski neuvoi kuitenkin hienosti meidät oikeaan suuntaan ja matkaa hostellille ei ollut kuin pari korttelia.
Hostelli, jonka nimen unohdin jo ei ollut mitenkään erityinen. Huoneessa oli kaksi sänkyä. Lisäksi pari muutakin seikkaa Copacabanassa antoi vinkkiä, että olisimme kaupungissa vain yhden yön.
Meidän piti saada lisää Bolivian rahaa ja suuntasimme automaatille. No, automaattiin ei käynyt visa electron ja vieressä oleva pankki aukeaisi parin tunnin päästä. Jatkoimme kaupungin tutkiskelua ja päädyimme katedraalille. Voin kertoa, että oli hienoin alttari mitä olen koskaan nähnyt. Kuvaa ei tietysti ole todisteena, koska ei ollut kamera sillä reissulla mukana ja kuvaaminenkin näytti olevan sisällä kielletty. Myöhemmin kävimme kuvaamassa itseämme ulkopuolella.
Kiertely jatkui ja tuli nälkä. Tietysti ei ollut rahaa, koska pankki aukeaisi noin tunnin päästä. Mutta mikä älynvälähdys ! "Mennään ravintolaan, jossa toimii Visa Electron !" Ja myöhän mentiin. Joku pikkupaikka löytyi ja minä vain seurasin Iinaa perässä. Tilatti jtn pihvijuttuja. Mignon filettä oli mulla ainakin ja kämänen ranskalaislautanen + puristettu appelsiinimehu, jossa ui siemenen palasia. Ruokaa odotettii melkein tunti ja pelattiin Uno-korttipeliä odotellessa. Ruoka ei ollut kovin erikoista maultaan ja hädin tuskin sain nälän tunteen kaikkoamaan. Sitten tulikin maksuvaihe ja eihän se Visa Electron sitten toiminukkaan. Iina lähtikin sitten hakemaan hostellilta passeja, jotta saatiin Iinan passi jätettyä pantiksi ravintolaan ja haettiin pankista rahaa. 5% otti pankki tientenkin välistä, mutta se oli kuitenkin ainut pankki. Ravintolassa saimme vitosen verran hyvitystä kärsimyksistämme, mutta se ei paljon mieltä nostattanut. Otinkin sitten parin tunnin lepytysunet. Ennen unia olimme ostaneet liput Isla del Solille ja seuraavaan määränpäähämme Cuzcoon.
Unien jälkeen lähdimme kameran kanssa kiertämään kaupunkia ja otimme jonkin verran kuvia. Etsimme postitoimistoa, mutta emme löytäneet. Pikkunälkä taas yllätti ja mentiin snackipaikkaan syömään pannukakkua tai lettuahan se oli. Paikka oli kyllä erittäin koominen. Ensinnäkin töissä olleet 3-4 nuorta miestä eivät olleet varmoja, että saiko ruokaa vai ei. Eka sanottiin, että ei ja heti perään, että saa saa. Ei varmaan ollut keittiö paikalla heti. Seuraavaksi pancakea ei saanut suklaalla vaan meidän piti ottaa se hillolla. Lisäksi tilasin kahvin maidolla. Siinä sitten odoteltiin ja kirjoteltiin postikortteja, jotka ehkä joskus pääsevät perille. (ne pitäis eka lähettää). Varmaa melkein tunti taas vierähti, että pari lettua saatiin pöytään eikä kahvikaan tullut samaan aikaan. Odottelun jälkeen tuli kahvi, tietysti ilman maitoa ja maitoa sai odotella vielä jonkin 5min. Kaikki toiminta paikassa vaikutti siltä, että pojat olisivat aamulla löytäneet hylätyn kahvilan ja päättäneet pitää sitä yllä. Homma nauratti eikä jäänyt huonoa fiilistä heidän tunaroinneistaan. Viereisessä pöydässä kiinalainen, amerikkalainen ja saksalainen kokivat saman. Lähdettyämme huikkasin vielä ravintolan pojalle, että voisi jo tuoda kiinalaiselle kokiksen, jonka hän oli tilannut aikoja sitten. :P
Tuhlasimme vähän vielä rahoja matkanvarrella olleisiin pikkukojuihin. Oli myöhä ja kävimme nukkumaan.
Heräsimme taas 7.15 ja pakkasimme kamat ja veimme ne hostellin "turvahuoneeseen", josta jäi vain epäilyttävä tunne koko päiväksi. Vene Isla del Solille lähti kasin jälkeen ja onneksi olimme ajoissa siellä, koska vene oli aivan täynnä ja vettä tiputti jonkin verran aamulla. Puolet porukasta joutuikin veneen katolle.
Matka kesti melkein pari tuntia suunnatessamme Isla del Solin pohjoispuolelle. Osa porukkaa jäi etelään, mutta me olimme päättäneet käydä molemmissa päissä. Mahdollisuus oli myös vaeltaa pohjoisesta etelään (3h), mutta se olisi ollut kohtalokkaan raskasta. Meillä oli kolmisen tuntia aikaa pohjoiskärjessä ja suuntasimme ensinksi katsomaan museota, joka ei lopulta ollut kovin kiinnostava. Museon jälkeen lähdimme polkua pitkin vuorille ja Iina olikin parin sadan metrin jälkeen jo heikossa hapessa. Hengittäminen oli todella raskasta yhdistettynä kiipeilyyn vuorelle minkä lisäksi aurinko porotti ihan täysillä. Jäimme vähän jälkeen muusta porukasta, kun kuvailtiin aika paljon polun varrella. Määränpäästä ei ollut tietoa ja se ei helpottanut yhtään. Upeat maisemat kuitenkin auttoivat jaksamaan, koska ei ollut tietoa miten hienot näkymät ovat seuraavan nyppylän takana. Oli jänskää ajatella, että inka-inkkarit olivat varmaan tallustelleet samoja polkuja vuosisatoja sitten. Lake Titicaca on todella suuri ja vuorilta se näyttääkin enemmän mereltä, jossa on pikku saaria.
Saimme porukkaa kiinni eräällä vuorenhuipulla, jossa oli varmaan pidetty inkamestaus kekkereitä, ainakin yksi kivi näytti semmoiselta uhripaikalta. Samanlaisia kiviä tuli vastaan useampi myöhemmin. Polku itsestään näytti hienolta, koska se oli osittain tehty kivistä. Polun päässä oli Inka asutuksen jäämistöt, jotka olivat kivan näköset. Siellä oli kaikenmoista sokkeloa ja vanhoja kaivoja seinien sisällä. Sitten lähdettiin takasin päin, koska oli ehkä tunti aikaa päästä satamaan ja veneeseen kohti eteläkärkeä. Ostettiin kaulakorut matkalla, oli tosi halvat ja ois voinu ostaa parit lisää, jos olisi tiennyt riittääkö rahat loppupäivälle. Tälläsissä paikoissa voidaan ottaa maksua melkein mistä vaan. Vessat, museot, polut, satamaan tulo voivat maksaa 5-10 bolivianoa. Lisäksi bussiasemilla on tyypillistä maksaa pääsystä bussilaitureille tai aseman käytöstä.
No takaisin saarelle, jossa aurinko kauan aikaa sitten syntyi ja ensimmäiset inkat esiintyivät. Isla del Solilla kaksi suomalaista taistelivat aikaa ja aurinkoa sekä ohutta ilmaa vastaan. Tuskin henki kulki jaloista puhumattakaan ja nainen oli jo ihan finito. Mies kuitenkin auttoi naista jaksamaan kantamalla osan varusteista ja yhdessä he pääsivät vihdoin takaisin satama-alueelle.
Selkä oli ihan likomärkä päästyämme takaisin veneelle ja kohta suuntasimmekin etelään. Eteläkärjessä oli aikaa vaivainen tunti mikä aiheutti päänvaivaa, koska oli vähän nälkäkin. Lähdettiin kuitenkin kiipeämään tooodella pitkiä portaita ylös, jaksoimme ehkä kerralla 10m ylöspäin ja sitten piti pitää tauko, kun sydän hakkasi ja hengitys oli todella raskasta. Portaiden päässä oltiin jo luovuttamassa, koska ajateltiin, että aika ei riitä ja olisi kuolema lähteä kiipeämään ylös nopeasti. Nähtiin kuitenkin, että vanhat tuttumme hollantilainen ja amerikkalainen olivat tulossa sinisen oppaansa kanssa ylös päin (tytöt vaikuttivat todella väsyneiltä jo). Ajateltiin, että jos he tulevat samalla veneellä takaisin, ehkä mekin sitten ehtisimme käydä ylhäällä.
Iina jaksoi mukana vielä ehkä sata metriä, kunnes jäi polun varteen. Jätin repun ja otin kamerat mukaan sekä pullon, jossa oli tilkka vettä ja lähdin kiipeämään ylöspäin. Vesi loppui jo hetken päästä ja olin todella hengästynyt, mutta en silti malttanut pitää taukoja vaan koitin päästä ylös. Matkalla ostin lisää vettä, koska kuumuus vei voimia hapen ohella. Matkan varrella kysyin, ehkä ranskalaiselta parilta onko mitään syytä, että kiipeän ylös. He kuitenkin sanoivat, että maisemat ovat kivat, joten jatkoin matkaa. Matka tuntui loputtomalta, kunnes vihdoin pääsin ylös näin saaren toiselle puolelle. Hienot olivat maiset todellakin. Kuvasin kameroilla hetken näkymiä, kunnes oli paluumatkan vuoro. Matkalla alas tuli vastaan hirveästi aaseja, oli vissiin joku tavaran kuljetus aika. Iinakin oli ryöminyt kohtalaisen matkan ylöspäin ja luuli vissiin, että oli jo ylhäällä, mutta siitä olisi ollut matkaa vielä tosi paljon ylös. Alhaalta on vaikea arvioida korkeuksia, koska ei näe kovin pitkälle.
Aaseja tuli ja tuli ja lopulta olimme kipeine jalkoinemme päässeet alas ja takaisin veneelle. Olimme ihan poikki ja halusimme jo takaisin Copacabanaan. Muutkin veneessä vissiin olivat, koska oli mahdollisuus käydä vielä pikaisesti yhdessä inka-asutuksessa, mutta kukaan ei enää halunnut pysähtyä matkalla. Vene reissu meni katolla auringon polttaessa selkää ja miettiessämme bolivialaisten outoa pariutumista. Vastapäätä istui joku ~35v mies kainalossa 17v tyttö. On ne ihmiset muutenkin erilaisia täällä. Vaikea kuvailla.
Perillä Copacabanassa menimme suoraan syömään hostellin viereiseen ravintolaan. Iina söi lämpimikseen soppaa ja minä jonkun kanapihvin. Taas oli kommellusta ravintolassa. Pyysin majoneesia ja jäbä vissiin lähti ostamaan sitä kaupasta. Lisäksi vaihtorahoja ei meinannut kuulua, joten piti huudella miestä maksamaan. Kaikista pikkuasioista saa tapella täällä. Jotkut turistit ehkä antavat periksi, mutta itse en jaksa katsoa kenenkään pelleilyä. :P
Hostellilta haimme tavaramme "turvasäilöstä". Tavaroita oli vähän liikuteltu, mutta emme ainakaan ole huomanneet, että mitään olisi kadonnut. Bussi matkalla Santa Cruziin hävitin kännykän kuulokkeet ja se taitaakin olla ainut menetys reissulla.
Meillä oli liput ostettuna Cuzcoon ja bussi lähti noin tunnin päästä siitä, kun lähdimme hostellilta. Törsättiin loput rahat keksiin ja veteen ja lähdimme bussilla kohti Perua, jonne ei ole matkaa Copacabanasta kuin ehkä tunti. Rajalla oli tietysti normi tarkastukset. Hyvän kuvan sai Perusta, kun sähköt katkesivat kesken passitarkastuksen.
Päästiin eteenpäin ja seuraava pysähdys oli Punossa n. klo 21 maissa. En muista oltiinko jo käännetty kelloa taaksepäin. Hankittiin oikeanlaiset liput Cuzcoon ja bussin piti lähteä klo 22 maissa. Iina nosti rahaa ja ostettii vähä evästä ja mentiin odottamaan bussia ulos. Siinä tutustuttiin saksalaisiin tyttöihin, jotka menivät samalla bussilla sekä yhteen ranskalaiseen, joka kuitenkin lähti eri bussilla, mutta hänelläkin oli suuntana sama Point-hostelli. Bussi tuli ja saatiin jonkinlaiset unet, kunnes aamuyöllä puol viiden aikoihin oltiin Cuzcossa. Otettiin taksi ja suunnattiin Point-hostellille, johon saksalaiset olivat kuitenkin ehtineet ensin. Kävin kysyy sisällä onko tilaa, koska meillä ei ollut varausta. Ekana oli tilaa dormeissa. Tai kahdessa eri huoneessa molemmissa yksi sänky, mutta hetken päästä ei ollutkaan. Lähdimme sitten taksikuskin kanssa takaisin taksiin, jossa Iina jo odotteli. Taksikuskilla oli tietysti kaveri, jolla oli hostelli ja halusi, että mennään sinne. Itse olisin halunnut keskustan hostelleille, mutta takapenkin nainen sanoi tietysti jtn taksikuskin kaverin hostellin puolesta, joten menimme sinne. Ketään ei tuntunut olevan kotona ja odotimme pitkään kunnes lähdimme viimein keskustaa kohti. Hostellin kaveri vissiin oli herännyt, koska taksi kuskasi meidät sitten sinne.
Hostelli vaikutti alun alkaen kurjalle paikalle, mutta ei maksanut kuin 30 solea eli 3,5e per naama. Vessa haisi pahalle ja muutenki paikka oli kurja. Nukuimme kuitenkin 4-5h ja heti aamulla suuntasimme sitten takaisin Point-hostellille. Yllätys yllätys olikin nyt tilaa pari tuntia myöhemmin. Varattiin sängyt ja lähdettiin aamupalalle läheiseen ravintolaan. Syötiin makoisa aamupala amerikkalaiseen tyyliin. Kananmunaa, pekonia, paahtoleipää, kahvia, mehua...ym. Makso ehkä 2e. Haettiin tavarat ja hyvästeltiin se kauhea hostelli. Kirjauduttiin Pointiin ja venailtiin tunti, että saatiin sängyt.
Pointissa on Wild Rover - hostellin tapaiset rannekkeet myös ja niillä siis pääsee ostamaan hostellin ruokia ja juomia piikkiin. Hyvin kätevää. Kateltiin odotellessa fudista ja juteltiin ranskalaisen kanssa, johon oltiin tutustuttu Punossa. Hän oli kuulema tullut hostellille vasta kuuden maissa ja oli kuulema jotain sotkua ollut hänen varauksensa kanssa.
Saatiin sängyt VIP- nimisestä huoneesta (huoneilla on jänniä nimiä mm. Charlie's angels, Funk, en muista nyt mut kuitenki..) ja kohta suuntasinkin jo suihkuun, jota olin odottanut pari päivää. Copacabanassa oli hirveät pesutilat, vaikka Iina taisi ne testatakkin. Iina jäi datailee huoneeseen, kun suuntasin yleisille koneille, jotka olivat kuitenkin varattu. Pelasin yhden biljardipelin ja tämän jälkeen pääsin koneelle sivistämään itseäni. Tapasin saksalaisia samalla ja vaihdettiin kuulumisia. He olivat kuulema odottaneet aamu yhdeksään, että saivat vuoteet. Eli tunti aiemmin, kun me tultiin varaamaan omamme.
Lisäksi vaihdettiin mietteitä Cuzcon suunnitelmista. Meillä ei ollut paljon mielessä ja tytöillä vaikutti olevan aika hyvä käsitys mitä tekevät. He olivat kuitenki lyhyemmällä reissulla Etelä-Amerikassa ja ehkä myös enemmän rahaa tämän vuoksi käytössä.
Illalla pelattiin pingistä, bilistä, pöytäfudista ja syötyämme ateriat heitimme vielä tikkaakin. Tässä hostellissa on taas vaihteeksi kaikenlaista viihdykettä. Hostelli on aika iso ja huoneita on kahdessa kerroksessa. Lisäksi ulkona on riippumattoja ja muuta mukavaa. Pelattiin vielä shakkia ennen kun väsähdimme totaalisesti ja painuimme pehkuihin.
Maanantai-aamuna heräsin virkeänä, koska nukuin hyvät unet pitkään aikaan. Iina makoili pidempään sängyssä, mutta raahautui suihkuun kuitenkin kohtalaisen nopeesti. Itse otin läppärin ja lähdin baarin terassille kirjoittamaan blogia ja sivistämään itseäni lisää. Leslie Nielsen on kuulema kuollut, mikä on harmi, koska hän oli yksi parhaista komedianäyttelijöistä. Hörpin samalla kahvia, kun kirjoitin tämän tekstin. Oikeastaan taisin juoda jo kaksi kuppia ennen kuin Iina ehti aamupalalle ja sitten syötiinkin leipää urakalla. Välissä pelattiin monen monta bilispeliä, voitot menivät ehkä tasan. Sen jälkeen jatkoin tätä helkkarin pitkän blogitekstin kirjoittamista, joka nyt siis lähenee loppuaan.
Tässä aamun aikana oon pari kertaa jutellu saksalaisten kanssa ja lähdetään vissiin heidän kansaan huomenna reissulle. 8km johonkin suuntaan ja sitten kävellään takaisin kaupunkiin. On kuulema kaikenlaisia inka-asutuksia ja joku inkojen kylpylä tjn. Näkee sitten, kun kohta googlaan. Lähdemme myös ehkä trekkailee eli vaeltamaan saksalaisten kanssa Machu Picchulle. Yksi päivä kuulema pyöräilyä ja sitten on 2-3 kävelyä vissiin. Aasit ehkä kantavat kamoja ja lopulta siis pääsemme tuonne satumaisen pilvimetsän keskelle, jossa Machu Picchu sijaitsee. Suunnitelmat selvenee seuraavien päivien aikana. Kuitenki keskiviikkona on tarkoitus lähteä tavalla tai toisella kohti Machu Picchua.
Nyt kohta kaupungille katsomaan paikkoja.
Vielä on sanottava, että kiva kirjoitella tässä terassilla, kun taustalla näkyy inkojen pääkaupunki Cuzco ja sen vuoret.
-Jani
torstai 25. marraskuuta 2010
La Pazin korkeuksissa
Täällä ollaan La Pazissa yli 3000 metrin korkeudessa.
Mukavasti meni maanantai- tiistai välinen yö bussissa. Harmi vaan, että porukka ei osannut sulkea ikkunoita yöksi, joten ilmastointi toimi erittäin hyvin ja nyt ollaankin päästy vähän sairastelemaan. Osittain oireet saattaa johtua myös siitä, kun tultiin nopeasti näin korkeelle. Ilma on täällä ohuempaa, joten hengittäminen aluksi vaikeampaa ja hengästyminen todella helppoa jo esimerkiksi muutamasta reippaasta liikkeestä. Tänne tullessa suositellaankin, että ottaa pari ensimmäistä päivää rauhallisesti.
Bussin saapuessa kaupunkiin maisemat näytti kivoilta ja hieman erilaisilta kuin yleensä. Kaupunki on rakennettu kanjoniin, ja näytti kaukaa vuorilta laskeutuessa aivan kaatopaikalta.
Heti kirjauduttuamme hostelliin otimme muutaman tunnin lepäilyt, sillä korkeus teki tehtävänsä ja olo ei ollut kovin vahva. Lieviä vuoristotaudinoireita oli havaittavissa, kuten heikkoa hapen kulkua ja päänsärkyä. Myöskään bussimatkalla vilustuminen ei vaikuttanut oloon positiivisesti. Taidettiinkin siinä sitten maata sängyssä reilut neljä tuntia osittain hereillä, osittain unessa.
Hostellilla on käytössä rannekkeet, joilla pystyy pistämään tarjoilut piikkiin ja maksamaan sitten samalla kaiken kerralla kun kirjautuu ulos. Illasta käytettiin rannekkeitamme ja syötiin ja juotiin hostellin irlantilaisessa baarissa. Jani pelasi vielä pokeripelin hostellin väen kanssa, voittoa ei tällä kertaa tullut.
Keskiviikko aamuna syötiin hostellin tarjoama aamupala, leipää voilla tai hillolla kera kahvin tai teen. Aamiaisen jälkeen pelattiin kolme erää biljardia, jotka yllättäen voitin kaikki. Janilla oli kyllä muutama erittäin hieno tuurilyöntikin, mutta valitettavasti ne eivät yltäneet voittoon saakka.
Voitoista huolimatta olo oli kuin onkimadolla ja loppu päivä menikin sängyssä peiton alla maatessa nenää niistellessä ja puhelimella pelaillessa. Jossain vaiheessa iltaa kävimme kuitenkin täyttämässä masut baarissa seuraten samalla fudis matsia, joita täällä pääseekin katsomaan päivittäin..
Tänä aamuna olo ei tuntunut vieläkään yhtään sen paremmalta ja Janikin valitteli jo kurkkuaan. Mutta, koska tänään on ollut viimeinen kokonainen päivä täällä La Pazissa, oli pakko tsempata ja lähteä aamupalan jälkeen kiertämään kaupungin mäkistä keskustaa.
Käveltiin keskustaan hengästymisen vaarasta huolimatta ja kierreltiin katuja mm. "noita markkinat", joiden varsilla oli kymmenittäin paikallisia pitämässä omia kojujaan myyden mm koruja, veistoksia, epämääräisiä eläimen raatoja ja erilaisia tuotoksia alpakan villasta. Pussillinen kokalehtiä maksoi vaivaiset 3bolivianoa. Ihmiset syövät täälläpäin kokalehtiä kuin sipsejä Suomessa. Jonkin verran saatiin tuhlattua vähäisiä varojammekin noihin puljuihin. Käytiin myös eräässä ravintolassa syömässä lasagnea. Jani otti ihan tavallisen lasagne bolognesen, mutta minä rohkeana koitin lasagnea laaman lihalla. Eipä tuo erikoiselta maistunut, mutta tulipahan kokeiltua laaman lihaa.
Hostellille tultiin apteekin kautta, josta haettiin perus särkylääkettä ja jotain imeskeltäviä pastelleja kurkkukipuun. Hyvin puudutti kyseinen pastelli suun ja nielun ja nyt lähtee ääntäkin vähän enemmän. Paranemaan päin toivottavasti jo !
Hostellilta pystyy ostamaan matkaliput eteenpäin, ja bussi jopa noutaa hostellin edestä. Ostettiin sitten liput Copacabanaan Titicaca järven rannalle. Paikka sijaitsee aivan Bolivian ja Perun rajalla Bolivian puolella. Tällä kertaa ei kuitenkaan päästä istumaan bussissa kuin muutaman tunti. Lähtö olisi huomen aamuna, joten sitä odotellessa..
iina
Mukavasti meni maanantai- tiistai välinen yö bussissa. Harmi vaan, että porukka ei osannut sulkea ikkunoita yöksi, joten ilmastointi toimi erittäin hyvin ja nyt ollaankin päästy vähän sairastelemaan. Osittain oireet saattaa johtua myös siitä, kun tultiin nopeasti näin korkeelle. Ilma on täällä ohuempaa, joten hengittäminen aluksi vaikeampaa ja hengästyminen todella helppoa jo esimerkiksi muutamasta reippaasta liikkeestä. Tänne tullessa suositellaankin, että ottaa pari ensimmäistä päivää rauhallisesti.
Bussin saapuessa kaupunkiin maisemat näytti kivoilta ja hieman erilaisilta kuin yleensä. Kaupunki on rakennettu kanjoniin, ja näytti kaukaa vuorilta laskeutuessa aivan kaatopaikalta.
Heti kirjauduttuamme hostelliin otimme muutaman tunnin lepäilyt, sillä korkeus teki tehtävänsä ja olo ei ollut kovin vahva. Lieviä vuoristotaudinoireita oli havaittavissa, kuten heikkoa hapen kulkua ja päänsärkyä. Myöskään bussimatkalla vilustuminen ei vaikuttanut oloon positiivisesti. Taidettiinkin siinä sitten maata sängyssä reilut neljä tuntia osittain hereillä, osittain unessa.
Hostellilla on käytössä rannekkeet, joilla pystyy pistämään tarjoilut piikkiin ja maksamaan sitten samalla kaiken kerralla kun kirjautuu ulos. Illasta käytettiin rannekkeitamme ja syötiin ja juotiin hostellin irlantilaisessa baarissa. Jani pelasi vielä pokeripelin hostellin väen kanssa, voittoa ei tällä kertaa tullut.
Keskiviikko aamuna syötiin hostellin tarjoama aamupala, leipää voilla tai hillolla kera kahvin tai teen. Aamiaisen jälkeen pelattiin kolme erää biljardia, jotka yllättäen voitin kaikki. Janilla oli kyllä muutama erittäin hieno tuurilyöntikin, mutta valitettavasti ne eivät yltäneet voittoon saakka.
Voitoista huolimatta olo oli kuin onkimadolla ja loppu päivä menikin sängyssä peiton alla maatessa nenää niistellessä ja puhelimella pelaillessa. Jossain vaiheessa iltaa kävimme kuitenkin täyttämässä masut baarissa seuraten samalla fudis matsia, joita täällä pääseekin katsomaan päivittäin..
Tänä aamuna olo ei tuntunut vieläkään yhtään sen paremmalta ja Janikin valitteli jo kurkkuaan. Mutta, koska tänään on ollut viimeinen kokonainen päivä täällä La Pazissa, oli pakko tsempata ja lähteä aamupalan jälkeen kiertämään kaupungin mäkistä keskustaa.
Käveltiin keskustaan hengästymisen vaarasta huolimatta ja kierreltiin katuja mm. "noita markkinat", joiden varsilla oli kymmenittäin paikallisia pitämässä omia kojujaan myyden mm koruja, veistoksia, epämääräisiä eläimen raatoja ja erilaisia tuotoksia alpakan villasta. Pussillinen kokalehtiä maksoi vaivaiset 3bolivianoa. Ihmiset syövät täälläpäin kokalehtiä kuin sipsejä Suomessa. Jonkin verran saatiin tuhlattua vähäisiä varojammekin noihin puljuihin. Käytiin myös eräässä ravintolassa syömässä lasagnea. Jani otti ihan tavallisen lasagne bolognesen, mutta minä rohkeana koitin lasagnea laaman lihalla. Eipä tuo erikoiselta maistunut, mutta tulipahan kokeiltua laaman lihaa.
Hostellille tultiin apteekin kautta, josta haettiin perus särkylääkettä ja jotain imeskeltäviä pastelleja kurkkukipuun. Hyvin puudutti kyseinen pastelli suun ja nielun ja nyt lähtee ääntäkin vähän enemmän. Paranemaan päin toivottavasti jo !
Hostellilta pystyy ostamaan matkaliput eteenpäin, ja bussi jopa noutaa hostellin edestä. Ostettiin sitten liput Copacabanaan Titicaca järven rannalle. Paikka sijaitsee aivan Bolivian ja Perun rajalla Bolivian puolella. Tällä kertaa ei kuitenkaan päästä istumaan bussissa kuin muutaman tunti. Lähtö olisi huomen aamuna, joten sitä odotellessa..
iina
sunnuntai 21. marraskuuta 2010
Santa Cruzin kuumuudessa
Juups hikeä pukkaa, kun koittaa miettiä mitä on tässä melkein viimeisen viikon aikana tehnyt. Kuuma on kyllä muutenkin, vaikka aurinko on laskenut tunteja sitten.
Keskiviikkona aurinko nousi vielä Paraguayassa. Herättiin ysiltä ja käytiin vielä kerran hotellin aamupalalla, jonka jälkeen pakkasimme kimpsut kasaan ja roudasimme ne hotellin oleskelutilaan. Bussi lähti vasta illalla, mutta hengailimme koko päivän hotellilla, koska kaupungilla ei ollut mitn mikä olisi sillä hetkellä kiinnostanut. Ja turhaan kuluttaa energiaa, kun tiukka bussimatka oli taas edessä. Eli datailua, datailua ja leffaa telkkua ym.
Taksilla hurautettiin terminal de omnibussille ja ostettii pientä krääsää, sekä jätskii ja chipa-rinkeli. Bussi oli ajallaan laiturillaan ja ihmiset iloisesti ottivat meidät vastaan. Ihmekös tuo, koska olimme joutuneet keskelle HIHHULEITA. Bussi oli täynnä harrasta väkeä ja matka alkoikin rattoisasti pienellä jumalanpalveluksella. Gospel soi ja ylä-femmoja heiteltiin. Siinä vaiheessa meni viimeinenkin toive, että näkisi jonkun kunnon toimintapläjäysleffan tai kaksi matkan aikana. Heti alkuun tarjoiltiin maittava kanariisi-ateria. Tosi jees bussiruoaksi.
Kyl me sit leffa saatiinkin, the Mask. Ihan jees leffa vaikka ääniä ei ollukkaan, eipähän tarvinnut duppausta kuunnella. Nukahin kylläkin kesken leffan ja iina nukkui vissiin alusta asti.
Keskellä yötä herättiin, kun bussi pysähtyi ja ihmiset valmistautu nousemaan ulos bussista. Oltiin tultu jollekin rajapysäkille tjn. Pitäisi varmaan tarkistaa missä tämä pysähdys oli. Kuitenkin odotettiin pitkään, että meidän vuoro tuli ja oltiin tietysti viimeiset joiden passi leimattiin. Takaisin bussiin ja matka jatkui.
Aamupäivällä herättiin, jossain vaiheessa ja oli uusi passileimaus. Nyt Bolivian rajalla. Päivän aikana pysähdyttiin Villamontessa ja Camirissa. Camirissa syötiin kunnon kana-ranskalaiset ateria paikallisessa ravintolassa. Ei tietenkään mikään luksuspaikka, mutta nälkä lähti. Loppumatka menikin odotellessa matkan loppumista, koska koko ajan oli tuskaisen kuuma ja hiekkaa tuli ikkunan raoista sisään lähes koko matkan. Vesikin meinasin jo loppua, mutta päästiin perille Santa Cruziin. Tuli varmasti lisätunti jo siitä, kun ajeltiin kaupungin ruuhkassa ja vietiin seurakuntalaiset hotellilleen. Luultiin eka, että mekin varmaa jäädään samaan paikkaan, mutta kyllähän bussin pojat lähti viemään meitä terminaalille. Tai niin luultiin. Ajettiin takas keskustaan ja sit meille sanottiin, että bussiyhtiö maksaa taksin, joka vie teidät terminaalille. No niinhän siinä kävi, että taksilla hurautettiin terminaalille. Ainoastaan rahaa nostamaan ja siitä sitten taksilla Joganda-hostellille.
Torstai-iltana siis tsekattiin ittemme tänne hostellille. Saatiin sängyt kuuden hengen dormista, missä nukku yks ukko. Oiskohan sitä ekana sitten hankkinu salasanan wi-fi yhteydelle. Hostelli on kyl kiva. Melkein kuin pieni kylä, jossa on muurien sisällä pikkutaloja ainakin siltä näyttää. Täältä löytyy mm. iso uima-allas ja pienempikin köllöttelyallas, biljardipöytä, pöytäfudis, oleskeluhuone kivoilla pussituoleilla vai mitä ne on ? Respasta saa ostettua pientä purtavaa ja juominkeja. Aamupalalla möyhennettyä munasösseliä ja paahtoleipiä.
Perjantaina taisimme taas vaihteeksi aloittaa laiskasti päivän. Jossain vaiheessa kuitenkin suuntasimme Cinecenterille, josta löytyy 12 elokuvasalia. Päätimme mennä katsomaan elokuvaa Todo un parto/Due date. Lippujen hinta on täällä 2,5e - 3e paikkeilla. Ihan jeppis leffa oli, ei kuitenkaan lähelläkään hangoveria vaikka samoilta tekijöiltä taisi olla. Leffan jälkeen taisimme käppäillä hostellille, jossa nautin muutamia kylmiä ohrapirtelöitä ja pelattiin bilistä.
Lauantai-aamuna laitoimme 6kg vaatteita pesuun ja lähdimme kaupungille. Kävimme katsastamassa keskuspuiston laidalla sijaitsevan katedralin ja kiertelimme kauppoja. Mukaan tarttui hieno shakkilauta ! Maksoi 65bolivianoa eli suunnillee 6,5e. Seuraavaksi tuli jano ja mentiin erääseen ravintolaan juomaan mansikkamaitoa tai mikä ikinä se on nimeltäänkään. Hyvää kuitenkin. Makua ei pilannut edes rotta, joka juoksenteli ravintolassa. Kiertelimme vielä lisää, mutta mukaan ei enää tarttunut kuin yksi hihaton paita.
Hostellilla oli illalla BBQ-pileet ja tietysti osallistuttiin, kun ei ollut illaksi muutenkaan ruokaa. Oli kanaa, lihaa, kanamakkaraa, perunamuussia, lohkoperunoita ja salaattia. Lisäksi oli vodkaa, limpparia ja rommia tarjolla. Juomaa menikin aika paljon ja maha oli ruoastakin täynnä. Biljardia tuli pelattua ja pohdimme baarin mahdollisuutta. Joskus sitten yhden aikaan tuli tarve lähteä baariin ja otettiin argentiinan ikinuoret tytsyt (jtn 44v ja 34v) mukaan, koska hekin halusivat baariin, mutta eivät kahdestaan uskaltaneet. En kyllä uskonut naisten ikiä kun kertoivat, paljon on pakkelia naamassa. Taksilla hurautettiin baareille, koska siellä oli varmaan kymmenen eri baaria vieri vieressä. Argenttiinalainen hoiti puhumisen ja seilattiin edes takas kunnes mentiin yhteen baariin. Siellä vähä baila baila ja pari cervezaa. Myöhemmin alkoi bändi soittaa ja itse ainakin tykkäsin siitä. Yhtäkkiä lähettiin kuitenki takas hostellille, naisilla oli suunnitelmissa vesipuistoa jne. Pyysivät meitäkin mukaan, mutta kuten arvata saattoi tänä aamuna oli vaikea nousta ylös aamupalalle.
Pääasia, että kuitenkin heräsin, en siis aamupalalle vaan ihan muuten. Tilattii pitsa, pelattiin shakkia, uitiin ja otettiin arskaa Amy Winehousen tahdissa. Myöhemmin koitettiin käydä ostaa liput La Paziin, mutta jostain syystä lippuja myydään vain sinä päivänä, kun bussi lähtee. Ei voi ymmärtää. Tulipahan käveltyä ja nähtyä paikkoja. Läheinen puisto Plaza Urbano vaikuttaa kivalle. Siellä porukka potkii nurmella fudista ja näky siellä olevan futsalkenttäkin.
Tässä illalla kateltiin leffa marido y marido tjn sinne päin. Ihan kiva homppelileffa oli. Aamulla on check-out vissiin kello 11 ja sitä ennen pakataan kamat. Puoli kahdeksan aikaa lähtee bussi La Paziin, jos saadaan liput. Matka kestää vissiin 17 tuntia. Että moro taas.
-jani
Keskiviikkona aurinko nousi vielä Paraguayassa. Herättiin ysiltä ja käytiin vielä kerran hotellin aamupalalla, jonka jälkeen pakkasimme kimpsut kasaan ja roudasimme ne hotellin oleskelutilaan. Bussi lähti vasta illalla, mutta hengailimme koko päivän hotellilla, koska kaupungilla ei ollut mitn mikä olisi sillä hetkellä kiinnostanut. Ja turhaan kuluttaa energiaa, kun tiukka bussimatka oli taas edessä. Eli datailua, datailua ja leffaa telkkua ym.
Taksilla hurautettiin terminal de omnibussille ja ostettii pientä krääsää, sekä jätskii ja chipa-rinkeli. Bussi oli ajallaan laiturillaan ja ihmiset iloisesti ottivat meidät vastaan. Ihmekös tuo, koska olimme joutuneet keskelle HIHHULEITA. Bussi oli täynnä harrasta väkeä ja matka alkoikin rattoisasti pienellä jumalanpalveluksella. Gospel soi ja ylä-femmoja heiteltiin. Siinä vaiheessa meni viimeinenkin toive, että näkisi jonkun kunnon toimintapläjäysleffan tai kaksi matkan aikana. Heti alkuun tarjoiltiin maittava kanariisi-ateria. Tosi jees bussiruoaksi.
Kyl me sit leffa saatiinkin, the Mask. Ihan jees leffa vaikka ääniä ei ollukkaan, eipähän tarvinnut duppausta kuunnella. Nukahin kylläkin kesken leffan ja iina nukkui vissiin alusta asti.
Keskellä yötä herättiin, kun bussi pysähtyi ja ihmiset valmistautu nousemaan ulos bussista. Oltiin tultu jollekin rajapysäkille tjn. Pitäisi varmaan tarkistaa missä tämä pysähdys oli. Kuitenkin odotettiin pitkään, että meidän vuoro tuli ja oltiin tietysti viimeiset joiden passi leimattiin. Takaisin bussiin ja matka jatkui.
Aamupäivällä herättiin, jossain vaiheessa ja oli uusi passileimaus. Nyt Bolivian rajalla. Päivän aikana pysähdyttiin Villamontessa ja Camirissa. Camirissa syötiin kunnon kana-ranskalaiset ateria paikallisessa ravintolassa. Ei tietenkään mikään luksuspaikka, mutta nälkä lähti. Loppumatka menikin odotellessa matkan loppumista, koska koko ajan oli tuskaisen kuuma ja hiekkaa tuli ikkunan raoista sisään lähes koko matkan. Vesikin meinasin jo loppua, mutta päästiin perille Santa Cruziin. Tuli varmasti lisätunti jo siitä, kun ajeltiin kaupungin ruuhkassa ja vietiin seurakuntalaiset hotellilleen. Luultiin eka, että mekin varmaa jäädään samaan paikkaan, mutta kyllähän bussin pojat lähti viemään meitä terminaalille. Tai niin luultiin. Ajettiin takas keskustaan ja sit meille sanottiin, että bussiyhtiö maksaa taksin, joka vie teidät terminaalille. No niinhän siinä kävi, että taksilla hurautettiin terminaalille. Ainoastaan rahaa nostamaan ja siitä sitten taksilla Joganda-hostellille.
Torstai-iltana siis tsekattiin ittemme tänne hostellille. Saatiin sängyt kuuden hengen dormista, missä nukku yks ukko. Oiskohan sitä ekana sitten hankkinu salasanan wi-fi yhteydelle. Hostelli on kyl kiva. Melkein kuin pieni kylä, jossa on muurien sisällä pikkutaloja ainakin siltä näyttää. Täältä löytyy mm. iso uima-allas ja pienempikin köllöttelyallas, biljardipöytä, pöytäfudis, oleskeluhuone kivoilla pussituoleilla vai mitä ne on ? Respasta saa ostettua pientä purtavaa ja juominkeja. Aamupalalla möyhennettyä munasösseliä ja paahtoleipiä.
Perjantaina taisimme taas vaihteeksi aloittaa laiskasti päivän. Jossain vaiheessa kuitenkin suuntasimme Cinecenterille, josta löytyy 12 elokuvasalia. Päätimme mennä katsomaan elokuvaa Todo un parto/Due date. Lippujen hinta on täällä 2,5e - 3e paikkeilla. Ihan jeppis leffa oli, ei kuitenkaan lähelläkään hangoveria vaikka samoilta tekijöiltä taisi olla. Leffan jälkeen taisimme käppäillä hostellille, jossa nautin muutamia kylmiä ohrapirtelöitä ja pelattiin bilistä.
Lauantai-aamuna laitoimme 6kg vaatteita pesuun ja lähdimme kaupungille. Kävimme katsastamassa keskuspuiston laidalla sijaitsevan katedralin ja kiertelimme kauppoja. Mukaan tarttui hieno shakkilauta ! Maksoi 65bolivianoa eli suunnillee 6,5e. Seuraavaksi tuli jano ja mentiin erääseen ravintolaan juomaan mansikkamaitoa tai mikä ikinä se on nimeltäänkään. Hyvää kuitenkin. Makua ei pilannut edes rotta, joka juoksenteli ravintolassa. Kiertelimme vielä lisää, mutta mukaan ei enää tarttunut kuin yksi hihaton paita.
Hostellilla oli illalla BBQ-pileet ja tietysti osallistuttiin, kun ei ollut illaksi muutenkaan ruokaa. Oli kanaa, lihaa, kanamakkaraa, perunamuussia, lohkoperunoita ja salaattia. Lisäksi oli vodkaa, limpparia ja rommia tarjolla. Juomaa menikin aika paljon ja maha oli ruoastakin täynnä. Biljardia tuli pelattua ja pohdimme baarin mahdollisuutta. Joskus sitten yhden aikaan tuli tarve lähteä baariin ja otettiin argentiinan ikinuoret tytsyt (jtn 44v ja 34v) mukaan, koska hekin halusivat baariin, mutta eivät kahdestaan uskaltaneet. En kyllä uskonut naisten ikiä kun kertoivat, paljon on pakkelia naamassa. Taksilla hurautettiin baareille, koska siellä oli varmaan kymmenen eri baaria vieri vieressä. Argenttiinalainen hoiti puhumisen ja seilattiin edes takas kunnes mentiin yhteen baariin. Siellä vähä baila baila ja pari cervezaa. Myöhemmin alkoi bändi soittaa ja itse ainakin tykkäsin siitä. Yhtäkkiä lähettiin kuitenki takas hostellille, naisilla oli suunnitelmissa vesipuistoa jne. Pyysivät meitäkin mukaan, mutta kuten arvata saattoi tänä aamuna oli vaikea nousta ylös aamupalalle.
Pääasia, että kuitenkin heräsin, en siis aamupalalle vaan ihan muuten. Tilattii pitsa, pelattiin shakkia, uitiin ja otettiin arskaa Amy Winehousen tahdissa. Myöhemmin koitettiin käydä ostaa liput La Paziin, mutta jostain syystä lippuja myydään vain sinä päivänä, kun bussi lähtee. Ei voi ymmärtää. Tulipahan käveltyä ja nähtyä paikkoja. Läheinen puisto Plaza Urbano vaikuttaa kivalle. Siellä porukka potkii nurmella fudista ja näky siellä olevan futsalkenttäkin.
Tässä illalla kateltiin leffa marido y marido tjn sinne päin. Ihan kiva homppelileffa oli. Aamulla on check-out vissiin kello 11 ja sitä ennen pakataan kamat. Puoli kahdeksan aikaa lähtee bussi La Paziin, jos saadaan liput. Matka kestää vissiin 17 tuntia. Että moro taas.
-jani
tiistai 16. marraskuuta 2010
Pika visiitti Paraguaihin
Perjantai ja Lauantai meni vaan hengaillessa Iguazun hostellilla ja pari kertaa tuli poistutta sieltäkin käydessä kaupassa ja hankkimassa menoliput Paraguaihin. Perjantai iltana syötiin hostellin buffetissa, joka oli kovin maittava, ei varmasti jäänyt mahaan yhtään tyhjää koloa ! Lauantaina syötiin taas vaihteeks makaronia ja jauhelihaa ja taidettiin pakkailla kamoja sunnuntaita varten.
Sunnuntaina meitä onnesti paristikin, vaikka aamupala oli hieman kehnompi kuin yleensä (tietysti juuri silloin, kun ajattelimme mättää mahamme täyteen, että selvittäisiin bussimatka vähillä eväillä.)
Ensin tsekatessamme meitä ulos hostellista aamulla, olimme maksamassa edellispäivänä sanottua hintaa, mutta sitten meiltä pyydettiinkin vain puolet siitä. Yötä kohden henkilöltä hintaa tällä hostellilla oli siis vajaat kaksi euroa. Mahdollisesti heillä sattunut jokin sekaannus maksussa, sillä netissä hinta oli vajaat 5 euroa / yö. Ihan kiva kuitenkin meille rahoja tarkasti laskeville reissaajille, että säästettiin tuossa sitten hieman.
Toisen kerran meitä onnisti, kun olimme lähtemässä hostellilta bussiasemalle odottamaan bussia. Hostellilla oli nainen odottamassa meitä, ja hän sitten vei meidät autolla Brasilian puoleiselle bussiasemalle. Siellä vaihdoimme lippumme ja venailimme jonkin aikaa, kun mies vinkkasi meille, että pitäisi mennä. Hänen kanssaan sitten hyppäsimme taksiin, jolla menimme Paraguain puolelle ja sieltä sitten pääsimme vihdoin oikeaan bussiin.
Ja kaikki tämä yksityinen kuskailu yhden ja saman bussilipun hinnalla. Kerrankin voi sanoa, että palvelu pelaa. Ja mitä siitä oliskaan tullut, jos oltais lähdetty liian ajoissa Iguazun Argentiinan puoleiselle bussiasemalle venailemaan bussia..
Bussi ei ollut kovin iso ja kuski otti aina jonkun kyytiin sattumanvaraisesti matkalta, jos joku jäi pois, mutta perille päästiin vajaan 8 tunnin matkustamisen jälkeen.
Alun alkaenkaan emme olleet ajatelleet viipyvämme kauan Paraguaissa, mutta pääkaupunkiin Asuncioniin saapuessamme ajatus pika visiitistä vain vahvistui. Maassa ei nimittäin ole oikein mitään, mitä ei voisi löytää jostain muustakin Etelä Amerikan maasta ja pääkaupunkikin näyttää aika köyhältä ja tylsältä. Paraguaihan on Etelä Amerikan toiseksi köyhin maa Bolivian jälkeen.
Löydettiin kuitenkin tällä kertaa meille hotelli ja saatiin nostettua rahaakin, jotta pystyttäis elämään uudessa maassa. Iltasella käytiin vielä nopeasti hakemassa mulle vähän ruokaa, etten ois niin kiukkunen, kun ei kuitenkaan aamupalan jälkeen ollut syönyt mitään. Sit äkkiä takasin hostellille, koska pimeellä täällä liikkuu paljon prostituoituja ja muuta pimeetä porukkaa.
Eilen herättiin tuttuun tapaan aamupalalle ja siellä olikin ihan hyvä menu, mm. tuoretta ananasta ja papaijaa.
Aamupäivän täällä ukkosti ja satoi ihan mukavasti, mutta sitten kun saatiin itsemme liikkeelle iltapäivän puolella, olikin jo ihan mukava hiostava pouta sää. Lähettiin suunnistamaan lounaalle mäkkäriin, jonne käveltiin muutama kilometri. Sieltä sitten vähän eri reittiä takaisin, jotta nähtäis enemmän tätä kaupunkia. Ajateltiin, että haetaan vaan hotellilta passit ja lähdettäis kävelemään bussiasemalle ostamaan lippuja boliviaan, mutta jotenkin yllättäen hotellilla menikin pari tuntia Janin rämpyttäessä kitaraa ja mun pelaillessa puhelimella..
Saatiin kuitenkin itsemme liikkeelle ja hommattua ylihuomiseksi bussimatkat Santa Cruziin Boliviaan. Luvassa taas muutama eli jotain 30 tuntia bussissa sitten. Oleskelu Paraguaissa jää siis vain 3 päivän pituiseks, mutta onpahan tullu sit täälläkin käytyä. :)
iina
Sunnuntaina meitä onnesti paristikin, vaikka aamupala oli hieman kehnompi kuin yleensä (tietysti juuri silloin, kun ajattelimme mättää mahamme täyteen, että selvittäisiin bussimatka vähillä eväillä.)
Ensin tsekatessamme meitä ulos hostellista aamulla, olimme maksamassa edellispäivänä sanottua hintaa, mutta sitten meiltä pyydettiinkin vain puolet siitä. Yötä kohden henkilöltä hintaa tällä hostellilla oli siis vajaat kaksi euroa. Mahdollisesti heillä sattunut jokin sekaannus maksussa, sillä netissä hinta oli vajaat 5 euroa / yö. Ihan kiva kuitenkin meille rahoja tarkasti laskeville reissaajille, että säästettiin tuossa sitten hieman.
Toisen kerran meitä onnisti, kun olimme lähtemässä hostellilta bussiasemalle odottamaan bussia. Hostellilla oli nainen odottamassa meitä, ja hän sitten vei meidät autolla Brasilian puoleiselle bussiasemalle. Siellä vaihdoimme lippumme ja venailimme jonkin aikaa, kun mies vinkkasi meille, että pitäisi mennä. Hänen kanssaan sitten hyppäsimme taksiin, jolla menimme Paraguain puolelle ja sieltä sitten pääsimme vihdoin oikeaan bussiin.
Ja kaikki tämä yksityinen kuskailu yhden ja saman bussilipun hinnalla. Kerrankin voi sanoa, että palvelu pelaa. Ja mitä siitä oliskaan tullut, jos oltais lähdetty liian ajoissa Iguazun Argentiinan puoleiselle bussiasemalle venailemaan bussia..
Bussi ei ollut kovin iso ja kuski otti aina jonkun kyytiin sattumanvaraisesti matkalta, jos joku jäi pois, mutta perille päästiin vajaan 8 tunnin matkustamisen jälkeen.
Alun alkaenkaan emme olleet ajatelleet viipyvämme kauan Paraguaissa, mutta pääkaupunkiin Asuncioniin saapuessamme ajatus pika visiitistä vain vahvistui. Maassa ei nimittäin ole oikein mitään, mitä ei voisi löytää jostain muustakin Etelä Amerikan maasta ja pääkaupunkikin näyttää aika köyhältä ja tylsältä. Paraguaihan on Etelä Amerikan toiseksi köyhin maa Bolivian jälkeen.
Löydettiin kuitenkin tällä kertaa meille hotelli ja saatiin nostettua rahaakin, jotta pystyttäis elämään uudessa maassa. Iltasella käytiin vielä nopeasti hakemassa mulle vähän ruokaa, etten ois niin kiukkunen, kun ei kuitenkaan aamupalan jälkeen ollut syönyt mitään. Sit äkkiä takasin hostellille, koska pimeellä täällä liikkuu paljon prostituoituja ja muuta pimeetä porukkaa.
Eilen herättiin tuttuun tapaan aamupalalle ja siellä olikin ihan hyvä menu, mm. tuoretta ananasta ja papaijaa.
Aamupäivän täällä ukkosti ja satoi ihan mukavasti, mutta sitten kun saatiin itsemme liikkeelle iltapäivän puolella, olikin jo ihan mukava hiostava pouta sää. Lähettiin suunnistamaan lounaalle mäkkäriin, jonne käveltiin muutama kilometri. Sieltä sitten vähän eri reittiä takaisin, jotta nähtäis enemmän tätä kaupunkia. Ajateltiin, että haetaan vaan hotellilta passit ja lähdettäis kävelemään bussiasemalle ostamaan lippuja boliviaan, mutta jotenkin yllättäen hotellilla menikin pari tuntia Janin rämpyttäessä kitaraa ja mun pelaillessa puhelimella..
Saatiin kuitenkin itsemme liikkeelle ja hommattua ylihuomiseksi bussimatkat Santa Cruziin Boliviaan. Luvassa taas muutama eli jotain 30 tuntia bussissa sitten. Oleskelu Paraguaissa jää siis vain 3 päivän pituiseks, mutta onpahan tullu sit täälläkin käytyä. :)
iina
torstai 11. marraskuuta 2010
Parque National Iguazu
Eilen eli keskiviikkona otettiin aika iisisti. Hotskulla aurinkoa ja muuta hengailua alkuiltaan asti. Sitten lähettiin hoita vähän asioita mm. kauppaan ja etsimään jatkoyhteyksiä eteenpäin. Siinä sitten selvis, että täältä ei mene suoraa bussiyhteyttä Asuncioon, Paraguain pääkaupunkiin, jonne haluttais seuraavaksi mennä, joten nyt on sitten vielä vähän epäselvää mitä kautta sinne mennään ja millon. Illalla koitettiin käydä aikasin nukkumaan seuraavaa päivää varten.
Tänään taisi olla koko reissun aikaisin herääminen, jo ennen seitsemää. Sillä puoli kahdeksalta oli lähtö retkelle Iguazun kansallispuistoon, jonne olimme aikaisemmin varanneet jo paikat. Siellä olisi luvassa maailman leveimmät ja toiseksi isoimmat vesiputoukset keskellä sademetsää. Putouksia on 2.7 kilometrin matkalla yhteensä yli 250 ja korkeimmat niistä yli 70 metrin korkuisia.
Perille saavuttua ostetimme sisäänpääsyliput, jotka oikeuttivat meidät kiertelämään ympäri puistoa vapaasti sallituilla reiteillä. Yllättäen me olimme ainoat, jotka eivät mahtuneet ensimmäiseen viidakkojunaan, joten pääsimme kävelemään melkein heti sademetsään, kulkiessamme toiselle asemalle, jossa hyppäsimme kyytiin. Sieltä juna vei meidät lähelle mahtavimpaa putous sarjaa Devil's Throatia. Juna jätti kuitenkin sen verran kauaksi, että pääsimme kävelemään noin kilometrin matkan ylittäessä Iguazun joen ylävirtauksia pitkin rakennua siltarataa pitkin.
Jo matkalla maisemat oli hienoja tälläselle suomalaiselle tallaajalle, joka on vain luontodokkareissa nähny sademetsäkasvillisuutta ja isoja ruskeita jokia, joiden väri johtuu siitä, että ne virtaavat Amazonista. Mutta ai että sitä fiilistä ja maisemaa ku alko näkyä kuinka vesipilvet nous kaukaa, ja sit ku pääs lähellä ja näki Valtavat vesiputoukset oikeestaan suoraan siitä yläpuolelta. Siinä ei sitten voinut olla kastumatta kun se vesi meni huimalla voimalla alas ja siellä vaahtosi ja kuohusi ja roiskui takasin ylös. Vaikee selittää, mutta semmosessa vesipölypöllyissä oltiin. :) Hienoo oli myös ku sää oli niin loistava, et aurinko paisto kirkkaalta taivaalta, niin sitten siinä vesipölyssä kävellessä ja hengaillessa näki kokoajan melkein siistejä sateenkaaria.
Sieltä jatkettiin matkaa hieman takaisin päin junalla, jotta päästiin kävelyreiteille. Ensin käytiin kävelee hieman pienempien putouksien yläpuolella ja toiset parin sadan kuvan sarjat. Sitten oli lounaan aika rahanryöstö pikaruokalaravintolassa. Ruokaa oli kuitenkin sen verran paljon, että lounastamisen jälkeen oli pakko ottaa pienet ruokalevot tulikuumalla betonipenkillä istuskellen. Siitä retki jatkui viidakkokierrokselle, jossa pääsi näkemään putouksia myös alhaalta päin.
Koko päivän aikana ollaan tehty tuttavuutta nenäkarhuihin (en tiedä onko niillä joku muu oikeampi nimi, mutta sellaisia hieman pesukarhun näköisiä pidemmällä nenällä), mutta tällä kierroksella nähtiin myös leguaaneja, apinoita ja pari papukaijaakin. Taas muutama uusi kuva ja videon pätkä tuli tälläkin kierroksella otettua. Tuon jälkeen lähettiin sitten hitaasti palaamaan takaisin sisäänkäynnille, josta oli kyyti takaisin hostellille.
Matkalla kateltiin matkamuistotavarakauppojen antimia ja istuskeltiin rauhassa välillä, sillä meillä oli vielä yli tunti aikaa puistossa. Siinä sitten törmättiin taisteleviin leguaaneihin ja seuraavaksi puussa istuikin Tukaani. Erittäin kauniin ja upean näköinen lintu, jonka näkemisen olin jo luovuttanut kokonaan. Miten iloseks siitä sitten tulikaan ja vielä kun myöhemmin kolibri viuhahti ohitse jo toisen kerran tällä reissulla.
Loistava päivä takana, Nyt on kuitenkin vähän viidakkosairas olo ehkä liiasta auringosta, vähäisestä unenmäärästä edellisyönä, ötököiden puremisista, huipuista maisemista, epämiellyttävästä paluumatkasta ja liian vähästä nesteestä (mitä kuitenkin koitetaan litkiä kokoajan täällä.)
Varattiin muutama lisä yö täällä Iguazussa vielä, koska viihdymme tässä hostellissa ja ei olla vielä oikein selvitetty noita seuraavia busseja.
iina
Tänään taisi olla koko reissun aikaisin herääminen, jo ennen seitsemää. Sillä puoli kahdeksalta oli lähtö retkelle Iguazun kansallispuistoon, jonne olimme aikaisemmin varanneet jo paikat. Siellä olisi luvassa maailman leveimmät ja toiseksi isoimmat vesiputoukset keskellä sademetsää. Putouksia on 2.7 kilometrin matkalla yhteensä yli 250 ja korkeimmat niistä yli 70 metrin korkuisia.
Perille saavuttua ostetimme sisäänpääsyliput, jotka oikeuttivat meidät kiertelämään ympäri puistoa vapaasti sallituilla reiteillä. Yllättäen me olimme ainoat, jotka eivät mahtuneet ensimmäiseen viidakkojunaan, joten pääsimme kävelemään melkein heti sademetsään, kulkiessamme toiselle asemalle, jossa hyppäsimme kyytiin. Sieltä juna vei meidät lähelle mahtavimpaa putous sarjaa Devil's Throatia. Juna jätti kuitenkin sen verran kauaksi, että pääsimme kävelemään noin kilometrin matkan ylittäessä Iguazun joen ylävirtauksia pitkin rakennua siltarataa pitkin.
Jo matkalla maisemat oli hienoja tälläselle suomalaiselle tallaajalle, joka on vain luontodokkareissa nähny sademetsäkasvillisuutta ja isoja ruskeita jokia, joiden väri johtuu siitä, että ne virtaavat Amazonista. Mutta ai että sitä fiilistä ja maisemaa ku alko näkyä kuinka vesipilvet nous kaukaa, ja sit ku pääs lähellä ja näki Valtavat vesiputoukset oikeestaan suoraan siitä yläpuolelta. Siinä ei sitten voinut olla kastumatta kun se vesi meni huimalla voimalla alas ja siellä vaahtosi ja kuohusi ja roiskui takasin ylös. Vaikee selittää, mutta semmosessa vesipölypöllyissä oltiin. :) Hienoo oli myös ku sää oli niin loistava, et aurinko paisto kirkkaalta taivaalta, niin sitten siinä vesipölyssä kävellessä ja hengaillessa näki kokoajan melkein siistejä sateenkaaria.
Sieltä jatkettiin matkaa hieman takaisin päin junalla, jotta päästiin kävelyreiteille. Ensin käytiin kävelee hieman pienempien putouksien yläpuolella ja toiset parin sadan kuvan sarjat. Sitten oli lounaan aika rahanryöstö pikaruokalaravintolassa. Ruokaa oli kuitenkin sen verran paljon, että lounastamisen jälkeen oli pakko ottaa pienet ruokalevot tulikuumalla betonipenkillä istuskellen. Siitä retki jatkui viidakkokierrokselle, jossa pääsi näkemään putouksia myös alhaalta päin.
Koko päivän aikana ollaan tehty tuttavuutta nenäkarhuihin (en tiedä onko niillä joku muu oikeampi nimi, mutta sellaisia hieman pesukarhun näköisiä pidemmällä nenällä), mutta tällä kierroksella nähtiin myös leguaaneja, apinoita ja pari papukaijaakin. Taas muutama uusi kuva ja videon pätkä tuli tälläkin kierroksella otettua. Tuon jälkeen lähettiin sitten hitaasti palaamaan takaisin sisäänkäynnille, josta oli kyyti takaisin hostellille.
Matkalla kateltiin matkamuistotavarakauppojen antimia ja istuskeltiin rauhassa välillä, sillä meillä oli vielä yli tunti aikaa puistossa. Siinä sitten törmättiin taisteleviin leguaaneihin ja seuraavaksi puussa istuikin Tukaani. Erittäin kauniin ja upean näköinen lintu, jonka näkemisen olin jo luovuttanut kokonaan. Miten iloseks siitä sitten tulikaan ja vielä kun myöhemmin kolibri viuhahti ohitse jo toisen kerran tällä reissulla.
Loistava päivä takana, Nyt on kuitenkin vähän viidakkosairas olo ehkä liiasta auringosta, vähäisestä unenmäärästä edellisyönä, ötököiden puremisista, huipuista maisemista, epämiellyttävästä paluumatkasta ja liian vähästä nesteestä (mitä kuitenkin koitetaan litkiä kokoajan täällä.)
Varattiin muutama lisä yö täällä Iguazussa vielä, koska viihdymme tässä hostellissa ja ei olla vielä oikein selvitetty noita seuraavia busseja.
iina
tiistai 9. marraskuuta 2010
South Amerikan Top 5 Huonoimmat
Mäkin haluun sanoo jotakin. Voisin vaikka arvostella nyt Etelä-Amerikkaa ennen kuin unohdan.
Kaupan kassat : - siis voiko mikään olla hitaampaa, kuin etelä-amerikkalainen kaupankassalla. Ei voi. Kaikki pitää tehdä mahdollisimman hitaasti ja mikä todennäköistä, myöskään vaihtorahoja ei ole kassassa tarpeeksi.
Liikenne : - Autoilukulttuuri on jotain maailman vaarallisinta. Autot ajavat lähekkäin, erittäin kovaa ja kaistat ovat vain suuntaa antavia. Joka kerta saa katsoa tarkkaan tienylityksen ja yleensä sielta kaahakin auto ilman valoja ja sitten koitat juosta nopeesti tien yli. Buenos Airesissa näimme, kun auto pysähtyi valoihin, mutta takana tuleva päätti täräyttää perään. Resistenciassa ollessamme taksin kyydissä näimme, kun auto täräytti pyöräilijän kumoon. Lisäksi yksi kaverin kaveri ajoi kuulema humalassa jonkun päälle ja se kuoli.
Ulkomaalaisten kielitaito: - Sinun pitää tietysti ymmärtää mitä paikalliset puhuvat huolimatta siitä, että heidän puheestaan ei saisi selvää, vaikka puhuisivat suomea. Koita siinä sitten ymmärtää latinalaisen amerikan espanjaa.
Myöskään suomalaiselle sohvaperunalle ei sovi se, että suunnitelmia muutetaan lennosta tai keksitään yllättäen jotain mihin on lähdettävä nyt ja heti. Se on niiin ärsyttävää, jos sitä tapahtuu jatkuvasti.
Tipit: - Riippuen maasta, mutta joka paikassa löytää näitä "avuliaita" ihmisiä, jotka haluavat palkkaa "työstään". Esimerkiksi eilen, kun lähdettiin Resistenciasta. Bussikuski otti jo vastaan rinkat ja antoi lapun jolla saa oman rinkan takaisin bussista, niin sitten siihen vielä änkeää joku kaveri, joka ojentaa lapun ja rahasta heittää sitten rinkat kyytiin. siis mita v.. Olisin voinut itekin nostaa rinkat kyytiin, mutta tällä kertaa annoin 2pesoa.
Tässä oli pakollinen avautuminen, mutta oikeesti ne kaupan kassat..
-jani
ps. Iina kirjotti jotain oikeetakin ni se on tossa alempana.
Kaupan kassat : - siis voiko mikään olla hitaampaa, kuin etelä-amerikkalainen kaupankassalla. Ei voi. Kaikki pitää tehdä mahdollisimman hitaasti ja mikä todennäköistä, myöskään vaihtorahoja ei ole kassassa tarpeeksi.
Liikenne : - Autoilukulttuuri on jotain maailman vaarallisinta. Autot ajavat lähekkäin, erittäin kovaa ja kaistat ovat vain suuntaa antavia. Joka kerta saa katsoa tarkkaan tienylityksen ja yleensä sielta kaahakin auto ilman valoja ja sitten koitat juosta nopeesti tien yli. Buenos Airesissa näimme, kun auto pysähtyi valoihin, mutta takana tuleva päätti täräyttää perään. Resistenciassa ollessamme taksin kyydissä näimme, kun auto täräytti pyöräilijän kumoon. Lisäksi yksi kaverin kaveri ajoi kuulema humalassa jonkun päälle ja se kuoli.
Ulkomaalaisten kielitaito: - Sinun pitää tietysti ymmärtää mitä paikalliset puhuvat huolimatta siitä, että heidän puheestaan ei saisi selvää, vaikka puhuisivat suomea. Koita siinä sitten ymmärtää latinalaisen amerikan espanjaa.
Myöskään suomalaiselle sohvaperunalle ei sovi se, että suunnitelmia muutetaan lennosta tai keksitään yllättäen jotain mihin on lähdettävä nyt ja heti. Se on niiin ärsyttävää, jos sitä tapahtuu jatkuvasti.
Tipit: - Riippuen maasta, mutta joka paikassa löytää näitä "avuliaita" ihmisiä, jotka haluavat palkkaa "työstään". Esimerkiksi eilen, kun lähdettiin Resistenciasta. Bussikuski otti jo vastaan rinkat ja antoi lapun jolla saa oman rinkan takaisin bussista, niin sitten siihen vielä änkeää joku kaveri, joka ojentaa lapun ja rahasta heittää sitten rinkat kyytiin. siis mita v.. Olisin voinut itekin nostaa rinkat kyytiin, mutta tällä kertaa annoin 2pesoa.
Tässä oli pakollinen avautuminen, mutta oikeesti ne kaupan kassat..
-jani
ps. Iina kirjotti jotain oikeetakin ni se on tossa alempana.
Himmailua Resistenciassa ja siirtyminen Iguazuun
Torstaina ooteltiin Sirkittaa melkein koko päivän hotellilla, kun ei oikein tiety mihin aikaa se ois tulossa. Illalla käytiin sit kuitenkin sen kanssa kahvilassa rupattelemassa. Sirkitta kertoi että lähteekin vasta maanantaina reissuun, eikä lauantaina niinkuin luuli aluksi. Samalla mekin päätimme, että viipyisimme Resistenciassa sitten maanantaihin asti. Kahvila San Josessa otettiin hullun iso jätski annos puokkiin Janin kanssa, johon sai valita 5 eri makua ja slisäksi siinä oli hedelmiä ja suklaakarkkeja sekä keksiä. Namnam. Myöhemmin saatettiin Sirkitta taksilla kotiinsa ja jatkettiin ite matkaa elokuviin. Käytiin kattomassa Paranormal activity 2. Parempi oli kun ensimmäinen osa, mutta taas sai säikähellä ja ahistella. :D
Perjantaina ei tainnut olla mitään erikoista, sillä en millään saa päähäni mitä olisi tapahtunut...
Perus menoa varmaankin. Siestan jälkeen taidettiin tavata Sirkitta ja lähdettiin kaupungille vähän kiertelemään.
Lauantaina rotary-porukalla oli asado-lounas Sirkitan luona, jonne mekin saimme kutsun. Syötiin, pelailtiin, uitiin ja otettiin aurinkoa, jonka jälkeen me lähdettiin valmistautumaan iltaa varten ja muut suorittamaan, jonkun rotary-tehtävän. Paikallisten tapaan mentiin ensiksi pubiin/baariin ja sitten myöhemmin clubille. Ekana mentiin samaan irlantilaiseen, jossa oltiin oltu myös aikaisemminkin. Meinattiin siinä jo tilata juomista, kun pojat sano että sieltä sai ilmaiseksi erästä uutta juomaa kokeilu mielessä. Tämähän passasi ja niiden juomien jälkeen lähdettiinkin yhdessä uudelle clubille, jonne Maurolla oli ilmaisliput meille kaikille. Clubi olikin hieman yllätys, sillä se oli eräänlainen ulkoilmabaari. Rajattu alue, jonka toisessa päässä soitettiin musiikkia, toisessa päässä oli wc:t ja vip-tilat ja keskellä baaritiski. Mukava ilta oli kuitenkin vanhojen ja uusienkin tuttujen kanssa. Johonkin viiteen asti himmailtiin, minkä jälkeen taksilla hotskulle koisimaan.
Edellisen päivän juhlinnan takia tuli sunnuntai vähän skipattua. Ite en vaivautunut ees poistumaan koko hotellihuoneesta, vaan nautin ilmastoinnista, pehmeestä sängystä, telkkarista ja hyvästä olosta. Jani-kulta kävi kuitenkin illalla hakemassa meille ruokaa Boxista, ettei iha kuihduttais. Sirkitta meidän ois pitäny nähä päivän aikana, mutta onnistuttii jotenki ajattelemaan molemmat iha vääri ja ei sitten törmätty lainkaan, mutta onneks oli vielä yks päivä aikaa nauttia toistemme seurasta.
Viimesenä päivänä resistenciassa käytiin heti aamusta ostaa bussiliput Iguazuun ja luovutettiin hotellihuone aamu kymmeneltä ja istuttiin kolmetuntia koneilla/puhelimessa venaillessa, että Sirkitta pääsis koulusta ja voitais taas mennä vallottamaan sen huvila, sillä bussi lähti vasta 11 aikaa illalla. Sirkitan luona syötiin ja otettiin vähä arskaa ja sit lähettiinki Octavion luokse ottaa arskaa et ehittäis sitäki moikkaa vielä ennen lähtöä. Illalla mentii asemalle jo 8 jälkee venailee bussia, sillä Sirkitan ja niitten rotary ryhmä lähti sillon etelän reissulle ja päästiin mukavasti samalla kyydillä ja saatiin sitten hyvästellä siellä kaikki toverit.
Kuluneen viikon aikana on päässyt espanjan taidot taas unohtumaan, muiden hyvän englannin taitojen takia ja tällä hetkellä haaveilenkin, että jos vaikka Paraguaissa pääsisi jollekin espanjan pikakurssille.
Tänään bussi saapui kuitenkin aamulla Puerto Iguazuun. Heti kun oltiin saatu tavarat bussista ja siirrytty sisätiloihin, alkoi järkyttävä ukkoskuuro. Vettä vaan tuli ja tuli ja jonkun ajan kuluttua ei enää satanut niin paljon et ois läpimäräks kastunu, joten lähettiin metsästämään hostellia. Jonkin aikaa harhailtiin ja pariin kertaan kysyttiin tietäkin, kunnes löydettiin oikea katu ja rakennus. Ihan mukava hostelli perustarpeineen. Nukahettiinki sitten melkein heti ja kevyet 5 tunnin päikkärit tuli otettua, vaikka kyllä ite sain nukuttua bussissakin taas melkein koko ajan. Ostettiin illasta vähän ruokaa ja kokkailtiin pitkästä aikaan, sitte varattii ylihuomiseks joku reissu vesiputouksille ja pelailtii pöytäfudista ja bilistä. Ihana lämmin hiostava kostee ilma ollu koko päivän, että saa nähä minkälaista jatkossa on.
iina
Perjantaina ei tainnut olla mitään erikoista, sillä en millään saa päähäni mitä olisi tapahtunut...
Perus menoa varmaankin. Siestan jälkeen taidettiin tavata Sirkitta ja lähdettiin kaupungille vähän kiertelemään.
Lauantaina rotary-porukalla oli asado-lounas Sirkitan luona, jonne mekin saimme kutsun. Syötiin, pelailtiin, uitiin ja otettiin aurinkoa, jonka jälkeen me lähdettiin valmistautumaan iltaa varten ja muut suorittamaan, jonkun rotary-tehtävän. Paikallisten tapaan mentiin ensiksi pubiin/baariin ja sitten myöhemmin clubille. Ekana mentiin samaan irlantilaiseen, jossa oltiin oltu myös aikaisemminkin. Meinattiin siinä jo tilata juomista, kun pojat sano että sieltä sai ilmaiseksi erästä uutta juomaa kokeilu mielessä. Tämähän passasi ja niiden juomien jälkeen lähdettiinkin yhdessä uudelle clubille, jonne Maurolla oli ilmaisliput meille kaikille. Clubi olikin hieman yllätys, sillä se oli eräänlainen ulkoilmabaari. Rajattu alue, jonka toisessa päässä soitettiin musiikkia, toisessa päässä oli wc:t ja vip-tilat ja keskellä baaritiski. Mukava ilta oli kuitenkin vanhojen ja uusienkin tuttujen kanssa. Johonkin viiteen asti himmailtiin, minkä jälkeen taksilla hotskulle koisimaan.
Edellisen päivän juhlinnan takia tuli sunnuntai vähän skipattua. Ite en vaivautunut ees poistumaan koko hotellihuoneesta, vaan nautin ilmastoinnista, pehmeestä sängystä, telkkarista ja hyvästä olosta. Jani-kulta kävi kuitenkin illalla hakemassa meille ruokaa Boxista, ettei iha kuihduttais. Sirkitta meidän ois pitäny nähä päivän aikana, mutta onnistuttii jotenki ajattelemaan molemmat iha vääri ja ei sitten törmätty lainkaan, mutta onneks oli vielä yks päivä aikaa nauttia toistemme seurasta.
Viimesenä päivänä resistenciassa käytiin heti aamusta ostaa bussiliput Iguazuun ja luovutettiin hotellihuone aamu kymmeneltä ja istuttiin kolmetuntia koneilla/puhelimessa venaillessa, että Sirkitta pääsis koulusta ja voitais taas mennä vallottamaan sen huvila, sillä bussi lähti vasta 11 aikaa illalla. Sirkitan luona syötiin ja otettiin vähä arskaa ja sit lähettiinki Octavion luokse ottaa arskaa et ehittäis sitäki moikkaa vielä ennen lähtöä. Illalla mentii asemalle jo 8 jälkee venailee bussia, sillä Sirkitan ja niitten rotary ryhmä lähti sillon etelän reissulle ja päästiin mukavasti samalla kyydillä ja saatiin sitten hyvästellä siellä kaikki toverit.
Kuluneen viikon aikana on päässyt espanjan taidot taas unohtumaan, muiden hyvän englannin taitojen takia ja tällä hetkellä haaveilenkin, että jos vaikka Paraguaissa pääsisi jollekin espanjan pikakurssille.
Tänään bussi saapui kuitenkin aamulla Puerto Iguazuun. Heti kun oltiin saatu tavarat bussista ja siirrytty sisätiloihin, alkoi järkyttävä ukkoskuuro. Vettä vaan tuli ja tuli ja jonkun ajan kuluttua ei enää satanut niin paljon et ois läpimäräks kastunu, joten lähettiin metsästämään hostellia. Jonkin aikaa harhailtiin ja pariin kertaan kysyttiin tietäkin, kunnes löydettiin oikea katu ja rakennus. Ihan mukava hostelli perustarpeineen. Nukahettiinki sitten melkein heti ja kevyet 5 tunnin päikkärit tuli otettua, vaikka kyllä ite sain nukuttua bussissakin taas melkein koko ajan. Ostettiin illasta vähän ruokaa ja kokkailtiin pitkästä aikaan, sitte varattii ylihuomiseks joku reissu vesiputouksille ja pelailtii pöytäfudista ja bilistä. Ihana lämmin hiostava kostee ilma ollu koko päivän, että saa nähä minkälaista jatkossa on.
iina
keskiviikko 3. marraskuuta 2010
doremifasolatido
Uusi viikko alkoi verkkaisesti, noustiin aamupalalle, mutta jäätiin sen jälkeen nukkumaan. Tietysti nukuttii siestaan asti, joten tuccaparturista sai vain haaveilla. Päivälle ei oikeastaan ollut mitn suunnitelmia, mitä nyt Octavion kanssa oltiin fudiksesta puhuttu. Iltapäivä meni lepäillessä ja odotellessa siestan loppumista, jotta pääsisi parturiin. Sirkitan piti tulla hotellille viiden kuuden aikaan, mutta häntä ei kuulunut, joten lähdimme kahdestaan parturia etsimään. Hiukset sanoivatkin byebye herrasmies Leon käsittelyssä. Aikaisemmat kokemukset ulkomaisista partureista ei o olleet kovin mairittelevia, mutta ihan hyvin tää leikkas. Välillä tuntui, että Leo leikkaili miten sattuu ja välillä sakset kävivätkin musiikin tahdissa.
Hotellilla tapasimme Sirkitan ja lähdimme Boxiin syömään empanadaksia, ostimme liput yökerhoon ja vähän virvokkeita kaupasta. Sirkitta jatkoi matkaansa jonnekin ja me suuntasimme hotellille aloittelemaan. Kitaraa tuli soiteltua ja musiikkia kuunneltua ja jossain vaiheessa lähdimme moikkaamaan irkkupubille muita vaihto-oppilaita. Jonkin määrittelemättömän ajan istuimme ja nautimme virvokkeita jutun luistaessa sulavasti englannilla ja espanjalla tai ainakin englannilla. Kolmella taksilla siirryimme yökerho Nectariin joskus kahden jälkeen.
Porukkaa oli kuin muurahaispesässä. Edelliselläkin klubilla oli tosi tiukkaa, mutta täällä oli paljon enemmän jengiä. Vaikea liikkua mihinkään, jos on juomia kannettavana. Nyt en muista kauan olimme täälläkään paikassa, mutta kivaa oli ja pääsimme turvallisesti hotellille takaisin nukkumaan, kun oli sen aika.
Tiistaina noustiin sängystä varmaan ilta viideltä, mitä nyt itse siirryin vessasta sänkyyn puolen päivän aikoihin. Jossain vaiheessa sain sen verran energiaa, että jaksoin myös rämpytellä kitaraa ja laulella vähän. Käytiin joskus kuuden jälkeen San Josessa syömässä pitsaa, kun vihdoin sain itseni liikkeelle. Otettiin puolikkaat pitsat, iina tropicanan ja minä pollon. Varmaan yksi kokonainen kana oli pistetty pitsan puolikkaaseen, iinan pitsassa oli päällä kaksi persikan puolikasta ja pari ananasrengasta. Teki tiukkaa saada kaikki syödyksi ja iina ottikin yhen slaissin mukaan. Oli vähän heicco olo ja lähdettii lepäämään.
Tänään olo oli jo huomattavasti eilistä parempi ja ehdittiin ennen siestaa käydä nostamassa rahaa ja hakemassa safkaa. Sirkitta soitti koulun jälkeen ja pyys niille ja niinhän me sitten tehtiin. Hengailua ja auringon ottoa muutama tunti, minkä jälkeen Sirkitan piti lähteä rotary juttuihin. Lähettiin kaikki samalla taksilla, mutta me mentiin hotellille asti. Hotellilta siirryttiin melkein heti keskustaan syömään. Ylläripylläri San Josen herkut kuullosti taas parhaimmilta. Käytiin syömässä erittäin proteiinipitoiset patongit, chipoja ja juomassa smoothiet. Ja nyt on maha vieläkin ihan pullollaan.
jani
Hotellilla tapasimme Sirkitan ja lähdimme Boxiin syömään empanadaksia, ostimme liput yökerhoon ja vähän virvokkeita kaupasta. Sirkitta jatkoi matkaansa jonnekin ja me suuntasimme hotellille aloittelemaan. Kitaraa tuli soiteltua ja musiikkia kuunneltua ja jossain vaiheessa lähdimme moikkaamaan irkkupubille muita vaihto-oppilaita. Jonkin määrittelemättömän ajan istuimme ja nautimme virvokkeita jutun luistaessa sulavasti englannilla ja espanjalla tai ainakin englannilla. Kolmella taksilla siirryimme yökerho Nectariin joskus kahden jälkeen.
Porukkaa oli kuin muurahaispesässä. Edelliselläkin klubilla oli tosi tiukkaa, mutta täällä oli paljon enemmän jengiä. Vaikea liikkua mihinkään, jos on juomia kannettavana. Nyt en muista kauan olimme täälläkään paikassa, mutta kivaa oli ja pääsimme turvallisesti hotellille takaisin nukkumaan, kun oli sen aika.
Tiistaina noustiin sängystä varmaan ilta viideltä, mitä nyt itse siirryin vessasta sänkyyn puolen päivän aikoihin. Jossain vaiheessa sain sen verran energiaa, että jaksoin myös rämpytellä kitaraa ja laulella vähän. Käytiin joskus kuuden jälkeen San Josessa syömässä pitsaa, kun vihdoin sain itseni liikkeelle. Otettiin puolikkaat pitsat, iina tropicanan ja minä pollon. Varmaan yksi kokonainen kana oli pistetty pitsan puolikkaaseen, iinan pitsassa oli päällä kaksi persikan puolikasta ja pari ananasrengasta. Teki tiukkaa saada kaikki syödyksi ja iina ottikin yhen slaissin mukaan. Oli vähän heicco olo ja lähdettii lepäämään.
Tänään olo oli jo huomattavasti eilistä parempi ja ehdittiin ennen siestaa käydä nostamassa rahaa ja hakemassa safkaa. Sirkitta soitti koulun jälkeen ja pyys niille ja niinhän me sitten tehtiin. Hengailua ja auringon ottoa muutama tunti, minkä jälkeen Sirkitan piti lähteä rotary juttuihin. Lähettiin kaikki samalla taksilla, mutta me mentiin hotellille asti. Hotellilta siirryttiin melkein heti keskustaan syömään. Ylläripylläri San Josen herkut kuullosti taas parhaimmilta. Käytiin syömässä erittäin proteiinipitoiset patongit, chipoja ja juomassa smoothiet. Ja nyt on maha vieläkin ihan pullollaan.
jani
Resistencia
Lauantaina saavuttiin puolen päivän aikoihin bussilla tänne Resistenciaan. Bussimatka meni hyvin ja mukavasti nukkuen yön yli. Sirkitta ja sen perhe oli meitä vastassa asemalla, vaikka bussi olikin kaks tuntia myöhässä. Kiltisti olivat oottaneet tietämättä millon me oikeen tullaan, ja kyllä siinä itekin vähän kelaili, et ollaankohan nukuttu pysäkin ohi.
Paikalliset tiesivät erään hyvän hotellin ja lähettiin sit kattoo kelpaisko se meille ja täällähän sit ollaan parhaillaankin.
Sen jälkeen mentiin kaupan kautta Sirkitan luokse ja pakko myöntää että aikamoisessa huvilassa viettelee tämän hetkistä vaihto-oppilas aikaansa. Taloudenhoitaja kokkaili siellä sitten lounaan, minkä jälkeen oli kiva mennä altaalle ottamaan aurinkoa.
Siestan jälkeen otettiin taksi keskustaan ja hotellille ja käytiin kiertelemässä keskustaa ja moikkaamassa Sirkitan edellisiä host-vanhempia. Täällä siis vietetään siestaa n. 12-17 päivän kuumimpaan aikaan (täällähän on nyt siis kevät vasta ja lämpötila on jo yli +30 astessa), jolloin kaikki paikat ovat kiinni ja useimmat ottavat päiväunet.
Illalla Octavio liittyi meidän seuraan ja vietettiin iltaa yhdessä. Paikallisilla on tapana käydä ensin jossain pubissa istumassa tai aloitella jonkun kotona ja vasta 2-3 aikaan siirtyä sitten baariin. Ei kuitenkaan bailattu aamuun asti, sillä ystävällämme oli kotiintuloaika neljän aikaan. Sed-baarissa, jossa kävimme, oli kuitenkin paljon porukkaa ja tavattiin siellä mm saksalaisia vaihto-oppilaita.
Sunnuntaina aurinko paahtoi taas ja mentiin Sirkitan luokse asado-lounaalle (erilaisia lihoja grillissä paistettuna ja salaattia) ja ottamaan tietty vähän aurinkoakin. Alkuillasta skypetettiin tunti Sirkitan äidin (mun pikkuserkku) ja siskon kanssa, minkä jälkeen lähettiin taas taksilla keskustaan syömään San Joseen. Taksit ei siis oo täällä kovin kalliita, sillä ei meillä muuten ois varaa niillä ajella.
iina
Paikalliset tiesivät erään hyvän hotellin ja lähettiin sit kattoo kelpaisko se meille ja täällähän sit ollaan parhaillaankin.
Sen jälkeen mentiin kaupan kautta Sirkitan luokse ja pakko myöntää että aikamoisessa huvilassa viettelee tämän hetkistä vaihto-oppilas aikaansa. Taloudenhoitaja kokkaili siellä sitten lounaan, minkä jälkeen oli kiva mennä altaalle ottamaan aurinkoa.
Siestan jälkeen otettiin taksi keskustaan ja hotellille ja käytiin kiertelemässä keskustaa ja moikkaamassa Sirkitan edellisiä host-vanhempia. Täällä siis vietetään siestaa n. 12-17 päivän kuumimpaan aikaan (täällähän on nyt siis kevät vasta ja lämpötila on jo yli +30 astessa), jolloin kaikki paikat ovat kiinni ja useimmat ottavat päiväunet.
Illalla Octavio liittyi meidän seuraan ja vietettiin iltaa yhdessä. Paikallisilla on tapana käydä ensin jossain pubissa istumassa tai aloitella jonkun kotona ja vasta 2-3 aikaan siirtyä sitten baariin. Ei kuitenkaan bailattu aamuun asti, sillä ystävällämme oli kotiintuloaika neljän aikaan. Sed-baarissa, jossa kävimme, oli kuitenkin paljon porukkaa ja tavattiin siellä mm saksalaisia vaihto-oppilaita.
Sunnuntaina aurinko paahtoi taas ja mentiin Sirkitan luokse asado-lounaalle (erilaisia lihoja grillissä paistettuna ja salaattia) ja ottamaan tietty vähän aurinkoakin. Alkuillasta skypetettiin tunti Sirkitan äidin (mun pikkuserkku) ja siskon kanssa, minkä jälkeen lähettiin taas taksilla keskustaan syömään San Joseen. Taksit ei siis oo täällä kovin kalliita, sillä ei meillä muuten ois varaa niillä ajella.
iina
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)