Inkojen valtakunta

Perjantai aamuna kello herätti väsyneet matkaajat 07.15. La Pazissa yöunet olivat toistuvasti olleet vaikeita. Bussi tuli hakemaan 8 maissa ja vei meidät toiselle bussille, jonka jälkeen matka jatkui kohti Copacabanaa. Matkalla oli huikeita maisemia, kun tie vei vuorten päällä ja alapuolla olla möllötti Etelä-Amerikan suurin järvi, Lake Titicaca. Yhdessä kohtaan menimme veneellä järven toiselle puolelle, koska luultavasti kiertävää tietä ei oltu rakennettu.

Copacabanaan saavuttuamme oli tietysti ensimmäisenä etsittävä hostelli. Onneksi viisasten kirjamme nimeltä "South America" antoi taas vinkkejä. Yks mummo koitti saada meitä väkisin erääseen hostelliin, jonka edessä oli hämäävästi erään toisen hostellin kyltti. Meinas vähän kuumotella ohimoita ja lähdimmekin siitä nopeasti kävelemään. Taksikuski neuvoi kuitenkin hienosti meidät oikeaan suuntaan ja matkaa hostellille ei ollut kuin pari korttelia.

Hostelli, jonka nimen unohdin jo ei ollut mitenkään erityinen. Huoneessa oli kaksi sänkyä. Lisäksi pari muutakin seikkaa Copacabanassa antoi vinkkiä, että olisimme kaupungissa vain yhden yön.

Meidän piti saada lisää Bolivian rahaa ja suuntasimme automaatille. No, automaattiin ei käynyt visa electron ja vieressä oleva pankki aukeaisi parin tunnin päästä. Jatkoimme kaupungin tutkiskelua ja päädyimme katedraalille. Voin kertoa, että oli hienoin alttari mitä olen koskaan nähnyt. Kuvaa ei tietysti ole todisteena, koska ei ollut kamera sillä reissulla mukana ja kuvaaminenkin näytti olevan sisällä kielletty. Myöhemmin kävimme kuvaamassa itseämme ulkopuolella.

Kiertely jatkui ja tuli nälkä. Tietysti ei ollut rahaa, koska pankki aukeaisi noin tunnin päästä. Mutta mikä älynvälähdys ! "Mennään ravintolaan, jossa toimii Visa Electron !"  Ja myöhän mentiin. Joku pikkupaikka löytyi ja minä vain seurasin Iinaa perässä. Tilatti jtn pihvijuttuja. Mignon filettä oli mulla ainakin ja kämänen ranskalaislautanen + puristettu appelsiinimehu, jossa ui siemenen palasia. Ruokaa odotettii melkein tunti ja pelattiin Uno-korttipeliä odotellessa. Ruoka ei ollut kovin erikoista maultaan ja hädin tuskin sain nälän tunteen kaikkoamaan. Sitten tulikin maksuvaihe ja eihän se Visa Electron sitten toiminukkaan. Iina lähtikin sitten hakemaan hostellilta passeja, jotta saatiin Iinan passi jätettyä pantiksi ravintolaan ja haettiin pankista rahaa. 5% otti pankki tientenkin välistä, mutta se oli kuitenkin ainut pankki. Ravintolassa saimme vitosen verran hyvitystä kärsimyksistämme, mutta se ei paljon mieltä nostattanut. Otinkin sitten parin tunnin lepytysunet. Ennen unia olimme ostaneet liput Isla del Solille ja seuraavaan määränpäähämme Cuzcoon.

Unien jälkeen lähdimme kameran kanssa kiertämään kaupunkia ja otimme jonkin verran kuvia. Etsimme postitoimistoa, mutta emme löytäneet. Pikkunälkä taas yllätti ja mentiin snackipaikkaan syömään pannukakkua tai lettuahan se oli. Paikka oli kyllä erittäin koominen. Ensinnäkin töissä olleet 3-4 nuorta miestä eivät olleet varmoja, että saiko ruokaa vai ei. Eka sanottiin, että ei ja heti perään, että saa saa. Ei varmaan ollut keittiö paikalla heti. Seuraavaksi pancakea ei saanut suklaalla vaan meidän piti ottaa se hillolla. Lisäksi tilasin kahvin maidolla. Siinä sitten odoteltiin ja kirjoteltiin postikortteja, jotka ehkä joskus pääsevät perille. (ne pitäis eka lähettää). Varmaa melkein tunti taas vierähti, että pari lettua saatiin pöytään eikä kahvikaan tullut samaan aikaan. Odottelun jälkeen tuli kahvi, tietysti ilman maitoa ja maitoa sai odotella vielä jonkin 5min. Kaikki toiminta paikassa vaikutti siltä, että pojat olisivat aamulla löytäneet hylätyn kahvilan ja päättäneet pitää sitä yllä. Homma nauratti eikä jäänyt huonoa fiilistä heidän tunaroinneistaan. Viereisessä pöydässä kiinalainen, amerikkalainen ja saksalainen kokivat saman. Lähdettyämme huikkasin vielä ravintolan pojalle, että voisi jo tuoda kiinalaiselle kokiksen, jonka hän oli tilannut aikoja sitten. :P

Tuhlasimme vähän vielä rahoja matkanvarrella olleisiin pikkukojuihin. Oli myöhä ja kävimme nukkumaan.

Heräsimme taas 7.15 ja pakkasimme kamat ja veimme ne hostellin "turvahuoneeseen", josta jäi vain epäilyttävä tunne koko päiväksi. Vene Isla del Solille lähti kasin jälkeen ja onneksi olimme ajoissa siellä, koska vene oli aivan täynnä ja vettä tiputti jonkin verran aamulla. Puolet porukasta joutuikin veneen katolle.

Matka kesti melkein pari tuntia suunnatessamme Isla del Solin pohjoispuolelle. Osa porukkaa jäi etelään, mutta me olimme päättäneet käydä molemmissa päissä. Mahdollisuus oli myös vaeltaa pohjoisesta etelään (3h), mutta se olisi ollut kohtalokkaan raskasta. Meillä oli kolmisen tuntia aikaa pohjoiskärjessä ja suuntasimme ensinksi katsomaan museota, joka ei lopulta ollut kovin kiinnostava. Museon jälkeen lähdimme polkua pitkin vuorille ja Iina olikin parin sadan metrin jälkeen jo heikossa hapessa. Hengittäminen oli todella raskasta yhdistettynä kiipeilyyn vuorelle minkä lisäksi aurinko porotti ihan täysillä. Jäimme vähän jälkeen muusta porukasta, kun kuvailtiin aika paljon polun varrella. Määränpäästä ei ollut tietoa ja se ei helpottanut yhtään. Upeat maisemat kuitenkin auttoivat jaksamaan, koska ei ollut tietoa miten hienot näkymät ovat seuraavan nyppylän takana. Oli jänskää ajatella, että inka-inkkarit olivat varmaan tallustelleet samoja polkuja vuosisatoja sitten. Lake Titicaca on todella suuri ja vuorilta se näyttääkin enemmän mereltä, jossa on pikku saaria.

Saimme porukkaa kiinni eräällä vuorenhuipulla, jossa oli varmaan pidetty inkamestaus kekkereitä, ainakin yksi kivi näytti semmoiselta uhripaikalta. Samanlaisia kiviä tuli vastaan useampi myöhemmin. Polku itsestään näytti hienolta, koska se oli osittain tehty kivistä. Polun päässä oli Inka asutuksen jäämistöt, jotka olivat kivan näköset. Siellä oli kaikenmoista sokkeloa ja vanhoja kaivoja seinien sisällä. Sitten lähdettiin takasin päin, koska oli ehkä tunti aikaa päästä satamaan ja veneeseen kohti eteläkärkeä. Ostettiin kaulakorut matkalla, oli tosi halvat ja ois voinu ostaa parit lisää, jos olisi tiennyt riittääkö rahat loppupäivälle. Tälläsissä paikoissa voidaan ottaa maksua melkein mistä vaan. Vessat, museot, polut, satamaan tulo voivat maksaa 5-10 bolivianoa. Lisäksi bussiasemilla on tyypillistä maksaa pääsystä bussilaitureille tai aseman käytöstä.

No takaisin saarelle, jossa aurinko kauan aikaa sitten syntyi ja ensimmäiset inkat esiintyivät. Isla del Solilla kaksi suomalaista taistelivat aikaa ja aurinkoa sekä ohutta ilmaa vastaan. Tuskin henki kulki jaloista puhumattakaan ja nainen oli jo ihan finito. Mies kuitenkin auttoi naista jaksamaan kantamalla osan varusteista ja yhdessä he pääsivät vihdoin takaisin satama-alueelle.

Selkä oli ihan likomärkä päästyämme takaisin  veneelle ja kohta suuntasimmekin etelään. Eteläkärjessä oli aikaa vaivainen tunti mikä aiheutti päänvaivaa, koska oli vähän nälkäkin. Lähdettiin kuitenkin kiipeämään tooodella pitkiä portaita ylös, jaksoimme ehkä kerralla 10m ylöspäin ja sitten piti pitää tauko, kun sydän hakkasi ja hengitys oli todella raskasta. Portaiden päässä oltiin jo luovuttamassa, koska ajateltiin, että aika ei riitä ja olisi kuolema lähteä kiipeämään ylös nopeasti. Nähtiin kuitenkin, että vanhat tuttumme hollantilainen ja amerikkalainen olivat tulossa sinisen oppaansa kanssa ylös päin (tytöt vaikuttivat todella väsyneiltä jo). Ajateltiin, että jos he tulevat samalla veneellä takaisin, ehkä mekin sitten ehtisimme käydä ylhäällä.

Iina jaksoi mukana vielä ehkä sata metriä, kunnes jäi polun varteen. Jätin repun ja otin kamerat mukaan sekä pullon, jossa oli tilkka vettä ja lähdin kiipeämään ylöspäin. Vesi loppui jo hetken päästä ja olin todella hengästynyt, mutta en silti malttanut pitää taukoja vaan koitin päästä ylös. Matkalla ostin lisää vettä, koska kuumuus vei voimia hapen ohella. Matkan varrella kysyin, ehkä ranskalaiselta parilta onko mitään syytä, että kiipeän ylös. He kuitenkin sanoivat, että maisemat ovat kivat, joten jatkoin matkaa. Matka tuntui loputtomalta, kunnes vihdoin pääsin ylös näin saaren toiselle puolelle. Hienot olivat maiset todellakin. Kuvasin kameroilla hetken näkymiä, kunnes oli paluumatkan vuoro. Matkalla alas tuli vastaan hirveästi aaseja, oli vissiin joku tavaran kuljetus aika. Iinakin oli ryöminyt kohtalaisen matkan ylöspäin ja luuli vissiin, että oli jo ylhäällä, mutta siitä olisi ollut matkaa vielä tosi paljon ylös. Alhaalta on vaikea arvioida korkeuksia, koska ei näe kovin pitkälle.

Aaseja tuli ja tuli ja lopulta olimme kipeine jalkoinemme päässeet alas ja takaisin veneelle. Olimme ihan poikki ja halusimme jo takaisin Copacabanaan. Muutkin veneessä vissiin olivat, koska oli mahdollisuus käydä vielä pikaisesti yhdessä inka-asutuksessa, mutta kukaan ei enää halunnut pysähtyä matkalla. Vene reissu meni katolla auringon polttaessa selkää ja miettiessämme bolivialaisten outoa pariutumista. Vastapäätä istui joku ~35v mies kainalossa 17v tyttö. On ne ihmiset muutenkin erilaisia täällä. Vaikea kuvailla.

Perillä Copacabanassa menimme suoraan syömään hostellin viereiseen ravintolaan. Iina söi lämpimikseen soppaa ja minä jonkun kanapihvin. Taas oli kommellusta ravintolassa. Pyysin majoneesia ja jäbä vissiin lähti ostamaan sitä kaupasta. Lisäksi vaihtorahoja ei meinannut kuulua, joten piti huudella miestä maksamaan. Kaikista pikkuasioista saa tapella täällä. Jotkut turistit ehkä antavat periksi, mutta itse en jaksa katsoa kenenkään pelleilyä. :P

Hostellilta haimme tavaramme "turvasäilöstä". Tavaroita oli vähän liikuteltu, mutta emme ainakaan ole huomanneet, että mitään olisi kadonnut. Bussi matkalla Santa Cruziin hävitin kännykän kuulokkeet ja se taitaakin olla ainut menetys reissulla.

Meillä oli liput ostettuna Cuzcoon ja bussi lähti noin tunnin päästä siitä, kun lähdimme hostellilta. Törsättiin loput rahat keksiin ja veteen ja lähdimme bussilla kohti Perua, jonne ei ole matkaa Copacabanasta kuin ehkä tunti. Rajalla oli tietysti normi tarkastukset. Hyvän kuvan sai Perusta, kun sähköt katkesivat kesken passitarkastuksen.

Päästiin eteenpäin ja seuraava pysähdys oli Punossa n. klo 21 maissa. En muista oltiinko jo käännetty kelloa taaksepäin. Hankittiin oikeanlaiset liput Cuzcoon ja bussin piti lähteä klo 22 maissa. Iina nosti rahaa ja ostettii vähä evästä ja mentiin odottamaan bussia ulos. Siinä tutustuttiin saksalaisiin tyttöihin, jotka menivät samalla bussilla sekä yhteen ranskalaiseen, joka kuitenkin lähti eri bussilla, mutta hänelläkin oli suuntana sama Point-hostelli. Bussi tuli ja saatiin jonkinlaiset unet, kunnes aamuyöllä puol viiden aikoihin oltiin Cuzcossa. Otettiin taksi ja suunnattiin Point-hostellille, johon saksalaiset olivat kuitenkin ehtineet ensin. Kävin kysyy sisällä onko tilaa, koska meillä ei ollut varausta. Ekana oli tilaa dormeissa. Tai kahdessa eri huoneessa molemmissa yksi sänky, mutta hetken päästä ei ollutkaan. Lähdimme sitten taksikuskin kanssa takaisin taksiin, jossa Iina jo odotteli. Taksikuskilla oli tietysti kaveri, jolla oli hostelli ja halusi, että mennään sinne. Itse olisin halunnut keskustan hostelleille, mutta takapenkin nainen sanoi tietysti jtn taksikuskin kaverin hostellin puolesta, joten menimme sinne. Ketään ei tuntunut olevan kotona ja odotimme pitkään kunnes lähdimme viimein keskustaa kohti. Hostellin kaveri vissiin oli herännyt, koska taksi kuskasi meidät sitten sinne.

Hostelli vaikutti alun alkaen kurjalle paikalle, mutta ei maksanut kuin 30 solea eli 3,5e per naama. Vessa haisi pahalle ja muutenki paikka oli kurja. Nukuimme kuitenkin 4-5h ja heti aamulla suuntasimme sitten takaisin Point-hostellille. Yllätys yllätys olikin nyt tilaa pari tuntia myöhemmin. Varattiin sängyt ja lähdettiin aamupalalle läheiseen ravintolaan. Syötiin makoisa aamupala amerikkalaiseen tyyliin. Kananmunaa, pekonia, paahtoleipää, kahvia, mehua...ym. Makso ehkä 2e. Haettiin tavarat ja hyvästeltiin se kauhea hostelli. Kirjauduttiin Pointiin ja venailtiin tunti, että saatiin sängyt.

Pointissa on Wild Rover - hostellin tapaiset rannekkeet myös ja niillä siis pääsee ostamaan hostellin ruokia ja juomia piikkiin. Hyvin kätevää. Kateltiin odotellessa fudista ja juteltiin ranskalaisen kanssa, johon oltiin tutustuttu Punossa. Hän oli kuulema tullut hostellille vasta kuuden maissa ja oli kuulema jotain sotkua ollut hänen varauksensa kanssa.

Saatiin sängyt VIP- nimisestä huoneesta (huoneilla on jänniä nimiä mm. Charlie's angels, Funk, en muista nyt mut kuitenki..) ja kohta suuntasinkin jo suihkuun, jota olin odottanut pari päivää. Copacabanassa oli hirveät pesutilat, vaikka Iina taisi ne testatakkin. Iina jäi datailee huoneeseen, kun suuntasin yleisille koneille, jotka olivat kuitenkin varattu. Pelasin yhden biljardipelin ja tämän jälkeen pääsin koneelle sivistämään itseäni. Tapasin saksalaisia samalla ja vaihdettiin kuulumisia. He olivat kuulema odottaneet aamu yhdeksään, että saivat vuoteet. Eli tunti aiemmin, kun me tultiin varaamaan omamme.

Lisäksi vaihdettiin mietteitä Cuzcon suunnitelmista. Meillä ei ollut paljon mielessä ja tytöillä vaikutti olevan aika hyvä käsitys mitä tekevät. He olivat kuitenki lyhyemmällä reissulla Etelä-Amerikassa ja ehkä myös enemmän rahaa tämän vuoksi käytössä.

Illalla pelattiin pingistä, bilistä, pöytäfudista ja syötyämme ateriat heitimme vielä tikkaakin. Tässä hostellissa on taas vaihteeksi kaikenlaista viihdykettä. Hostelli on aika iso ja huoneita on kahdessa kerroksessa. Lisäksi ulkona on riippumattoja ja muuta mukavaa. Pelattiin vielä shakkia ennen kun väsähdimme totaalisesti ja painuimme pehkuihin.

Maanantai-aamuna heräsin virkeänä, koska nukuin hyvät unet pitkään aikaan. Iina makoili pidempään sängyssä, mutta raahautui suihkuun kuitenkin kohtalaisen nopeesti. Itse otin läppärin ja lähdin baarin terassille kirjoittamaan blogia ja sivistämään itseäni lisää. Leslie Nielsen on kuulema kuollut, mikä on harmi, koska hän oli yksi parhaista komedianäyttelijöistä. Hörpin samalla kahvia, kun kirjoitin tämän tekstin. Oikeastaan taisin juoda jo kaksi kuppia ennen kuin Iina ehti aamupalalle ja sitten syötiinkin leipää urakalla. Välissä pelattiin monen monta bilispeliä, voitot menivät ehkä tasan. Sen jälkeen jatkoin tätä helkkarin pitkän blogitekstin kirjoittamista, joka nyt siis lähenee loppuaan.

Tässä aamun aikana oon pari kertaa jutellu saksalaisten kanssa ja lähdetään vissiin heidän kansaan huomenna reissulle. 8km johonkin suuntaan ja sitten kävellään takaisin kaupunkiin. On kuulema kaikenlaisia inka-asutuksia ja joku inkojen kylpylä tjn. Näkee sitten, kun kohta googlaan. Lähdemme myös ehkä trekkailee eli vaeltamaan saksalaisten kanssa Machu Picchulle. Yksi päivä kuulema pyöräilyä ja sitten on 2-3 kävelyä vissiin. Aasit ehkä kantavat kamoja ja lopulta siis pääsemme tuonne satumaisen pilvimetsän keskelle, jossa Machu Picchu sijaitsee. Suunnitelmat selvenee seuraavien päivien aikana. Kuitenki keskiviikkona on tarkoitus lähteä tavalla tai toisella kohti Machu Picchua.

Nyt kohta kaupungille katsomaan paikkoja.

Vielä on sanottava, että kiva kirjoitella tässä terassilla, kun taustalla näkyy inkojen pääkaupunki Cuzco ja sen vuoret.

-Jani