Tuccahommia

Joulupäivät vietettiin leppoisasti herkutellen ja leffojen parissa. Suklaata on tullu syötyä sen verran, että alkaa ajankohtaista olla liikuntakin. Kitaraa on tullut soiteltua jonkin verran, joululauluja ja sitten kaikkea mitä tabinetti suoltaa. Joulua piristi kummasti, että huomasin Bon Jovilta tulleen uuden kokoelman ! Sitä kautta löytyi yksi biisi mitä ollaan soiteltu ahkerasti koneelta. :)

Maanantaina päätettin lähteä etsimään minulle tuccaparturia taas kerran. Oli ruuhkatucca taas palannut ohimoille. Tässä kohtaa Sirkitan äidin kannattaa hypätä seuraavaan kappaleeseen.. Eli lähettii taivaltaa Guayaquilin keskustaan päin, vaikka huonosti oltiin katsottu edes suuntaa mihin päin kannattaisi lähteä. Vaiston varassa on kuitenkin hyvä mennä. Käveltiin yhtä pääkatua pitkin pitkä matka ja huomattiin useita parturikampaamoja. Suurin osa tuntui olevan vain kiinni. Oltiin jo melkein luovutettu, kun huomattiin yksi kivannäköinen paikka, jonka ovet oli kuitenkin lukittu. Se oli vissin varotoimenpide, kun kampaamolla ei ollut omaa vartijaa. Lyhyt neuvonpito espanjaksi ja meidät otettiin sisään odottamaan. No tässä se juttu tulee. Leikkasin keesin. Sinne jäi hiukset lakaistavaks ja nyt on kevyempi pää. :D Iina ainaki on tykänny. Kuvia tulee joskus. Ehkä.

Loppupäivä kateltiinki uutta tukkaa ja välillä leffaakin. Kielet tuli vaihdettua kitaraan ja nyt se soi huonommin. Mut kai se siitä paranee.

Tiistaina hurautettiin taksilla bussiasemalle ja ostettiin keskiviikkoaamulle liput Quitoon, Ecuadorin pääkaupunkiin. Lopun päivää syötiin jäljellä olleita ruokia ja illasta vielä kateltiin leffaa. Turhan kuuma täällä, mutta uima-allas on juuri nyt puhdistuksessa, joten sinne ei päässy uimaan. Harmi.

-jani

Jouluja !

Aattoa edeltävät päivät sujuivatkin kivasti keittiössä valmitaessa vaikka mitä pöperöitä. Ihan oli joulutonttu olo=)
Tehtiin uudestaan joulutorttuja ja tulos oli joka kerralla melkein sama. Täytyy siis odottaa kevääseen asti, että saa täydellisiä lehteviä joulutorttuja.. Paistettiin pieniä kinkkuja muutamaan otteeseen ja ne jopa maistuu oikealta. Lisäksi tehtiin porkkanalaatikkoa ja keitettiin ite glögiliemi. Kaupasta löydettiin myös valmiiksi suolattua lohta muiden jouluherkkujen lisäks. Aattona keitettiin myös riisipuuroa.
Vaikka täällä maistuukin nyt ihan joululle, niin ei kyllä siltikään tunnu yhtään että ois joulu.

Aatonaatto vietettiin tiiviisti videokameran kanssa ja  koneella, kun väsättiin teille tuota joulutervehdystä. Toivottavasti siitä on joillekin ollut iloa. :-)

Tässä hostellilla on aika mukavan kokoinen uima-allas, niin oon käyny siinä joka aamu uimassa. Lisäks käytiin eilen aattoiltana vähän pulikoimassa, kun täällä on niin pirun kuuma välillä. Lämpömittari taitaa näyttää jotain +30. Välillä tulee kuitenkin sadekuuroja ja ilma on hiton hiostava. Joutuukin pitää tuuletinta koko ajan päällä huoneessa.

Jotenkin tänne hostellille on parin viimesen päivän aikana eksynyt melko paljon porukkaa, vaikka aluks meitä oli vaan viis täällä. Eilen meidän 7 hengen huoneeseen tuli joku ruotsalainen, mutta se onkin pysytellyt aika paljon yleisissä tiloissa kavereittensa kanssa, niin ollaan saatu popittaa joulumusaa ja kattoa joululeffoja rauhassa.

Eilen nähtiin myös joulupukki, kun otettiin videopuhelu yhteys Ristiinaan. Kovasti oli pukki muuttunut taas vuoden aikana, vitsitkin oli hieman härömpiä kuin edellisvuonna..

iina

Jouluterveiset ! :-)

♬ kolme yötä jouluun on.. ♬

Loppuviikko Mancora biitsillä hujahti tosi nopeesti. Ensin oli tarkoitus lähteä jo lauantaina tänne Ecuadoriin, mutta lähdettiinpä sitten vasta eilen sunnuntai-iltana.

Nyt on vaikea erotella mitä on tehnyt minäkin päivänä, kun päivät olleet niin samanlaisia.

Joka tapauksessa käveltiin joka päivä aina rantaa pitkin keskustaan tai yleiselle rannalle (noin kilometrin matka yhteen suuntaa.) Siellä sitten surffailtiin, syötiin, otettiin aurinkoa ja nautittiin fiiliksestä. Vieläkään ei ole yhtään ikävä pakkasia. :p
Lisäksi aina kun törmättiin munkkimieheen, niin ostettiin churroseja, eli munkkeja, joiden sisällä on dulce de lecheä eli semmoista makeaa tahnaa. Hyviä ja halpoja ! Kahtena viimesenä päivänä mies oli ilmeisesti lomalla tai muuta vastaavaa, kun ei törmäilty. Mancora on kuitenkin sen verran pieni paikka.

Surffaus sujuu Janilta huomattavasti paremmin kuin multa ja on sillä enemmän innostustakin. Mä lähinnä otan aurinkoa laudan päällä aaltojen keinutellessa ja Jani jaksaa yrittää paljon enemmän nappailla aaltoja alleen. Ranta ei kuitenkaan ole mikään surffauksen mekka, sillä tilaa ei ole paljoa ja innokkaita kokeilijoita taas on sitäkin enemmän. Lisäksi välillä vesi on sen verran matalaa, että varpaat teloo todella helposti kivikkoon. Janilla onkin yksi varvas mustana jo..

Lauantaina aikainen lähtö rannalle palkittiin. Matkalta löyty vaikka miten paljon hienoja erilaisia simpukoita, joista aikasemmin oli ehtinyt vain haaveilla. Aurinko paistoi koko päivän lähes pilvettömältä taivaalta. Hyvin saatiin päivitettyä ihon väriä, nyt ollaan molemmat punaisenruskettuneita ja odotellaan milloin iho irtoaa.

Rannalta löytyi hyviä ravintoloita, joissa käytiin muutamaan otteeseen syömässä mm. banaanilastuja ja maissin jyviä eli chiflettejä, rasvakuorrutettuja mereneläviä ja ruoka juomana oli tietenkin olutta, mikä on halvempaa kuin vesi.
Ainainen haitta oli vaihtorahojen puute. Missään ravintolassa tai kaupassa ei voinut maksaa isoilla seteleillä ja pienemmilläkin summilla maksaessa aina sai odotella vaihtorahoja, ellei sitten lähtenyt itse rikkomaan rahaa ensin.

Sunnuntaina bussi Guayaquiliin, Ecuadoriin lähti vasta 23.30, joten otettiin päivästä vielä kaikki irti ja syötiin hostellin BBQ:kin vielä ennen lähtöä. Aurinkoa jouduttiin hieman välttelemään ja ihan hyväkin, sillä paikat on vieläkin hieman arat. Nähtiin kuitenkin upea auringon lasku ja hankittiin uudet aurinkolasit, jotta saatiin perun solet käytettyä.

Yhdeksän tunnin bussimatkassa Mancorasta Guayaquiliin ei muuten ollut mitään vikaa,  mutta hieman sapetti aina nousta milloin leimauttamaan passia rajalla tai näyttämään tavaroita rajavirkailijoille, kun juuri oli nukahtanut. Kolmesti piti hypätä ulos bussista ja Ecuadorin rajalla piti odottaa yli puoli tuntia leimaa. Syytä ei tiedetä, mutta tylsistyneeltä näytti rajavirkailijakin, kun alkoi 03.00 leimailemaan papereita.
Pari kertaa kävi taas mielessä, että ollaanko nukuttu meidän pysäkin ohi, kun aamulla taas kerran herättiin, mutta yllättäen bussi olikin vain myöhässä aikataulusta.

Yhdeksän aikaa aamulla oltiin perillä ja syötiin herkkuliset mcdonald's-aamupalat ennen kuin otettiin taksi hostellille. Taas kerran voidaan olla tyytyväisiä hostelli valintaan. Luultavasti porukkaakaan ei hirveästi ole näin joulun aikaan. Minua hieman häiritsee vain muutamat eläimet, jotka kulkevat hostellilla vapaana ja tietysti aina jalkoihin sotkeutuneena..

Tänään vietettiin pari tuntia ruokaostoksilla. Ostettiin kaiken maailman tarvikkeita, jotta  voitaisiin tehdä niitä joitakin joulupöperöitä, joista olemme jo maininneet. Tänään tehtiin jo joulutorttuja, mutta jotakin meni hieman pieleen. Syy voi olla taikinassa tai sitten uunissa, jota on hieman hankalampi käyttää, kun se toimii kaasulla. Yhtä herkullisia tortut eivät siis ole kuin kotona. Eikä täältä saanut edes luumuhilloa, niin jouduttiin hieman soveltamaan.
Mutta Jani haluaa kuulema yrittää huomenna uudelleen, toivottavasti onnistuisi paremmin, vaikka mun mielestä noi hieman palaneetkin on ihan syötäviä.
Illan aikana on ollut parit sähkökatkoksetkin tuntemattomasta syystä, mutta ainakin vihdoin alkaa tajuta että ihan kohta on joulu ja joulumieltäkin tuli sylikaupalla kun söi oudon makuisia joulutorttuja ja kuunteli joululauluja. :)

iina

Ps. Taidetaan olla aikalailla puolessa välissä reissua nytten ! Kotiin tulo alkaa siis lähestyä, mutta taitaa vielä 5 uutta maata olla kuitenkin tutkittavana ennen sitä. :-)

Mancora biitsille surffaa

Liman loppupäivät..
..oli aika samanlaisia kuin aiemmatkin päivät.

Viimeisiksi päiviksi olin saanut jopa massuni kuntoon, eikä heikottanut enää pahemmin. Sairastelu oli kuitenkin vienyt niin paljon voimia, ettei niitä hetkessä takaisin saanut.

Läheisessä Wong-ruokakaupassa oli jo joulutohinat täysillä päällä. Oli ehkä ensimmäinen kerta, kun tajusi kunnolla joulun tulevan. Suklaata alkoi tehdä hirveästi mieli ja tuli ostettua purkillinen joulupalleroita. Lisäksi alkoi suunnittelmaan mitä kaikkea haluaisi jouluna syödä. Jos vain keittiö löytyy majapaikasta, niin sitten on tortut, porkkanalaatikko, glögit, piparit ja ehkä jopa kinkkua valmisteilla ! :P Kovat on toiveet. Iinalta ei paljoa luottoa löydy..

Ostettiin hostellilta bussiliput Mancoraan ja mässäiltiin vika ilta leffaillan merkeissä.

Matka Mancoraan kesti 19h. Matkalla katottii pari hyvää leffaa ja pelattii Bingoa ! Alkoi vähän usko hiipua hiekkarantoihin, kun bussin työntekijä sanoi, että 5 min ja ollaan perillä. Ympärillä näkyi vain aavikkoa ja jonkinlaisia hiekkavuoria. Sieltä jostain sitten tuli esiin Mancoran pieni turistikylä. Todellakin tosi pieni. Asemalta saatiin TukTuk-mopotaksi Point-hostellille. Nämä taksikuskit on kovia tarjoamaan kokkelia. Ekana päivänä koittivat myydä kahteen otteeseen. Okay, kokaine ?

Hostelli on aivan tyynenmeren rannalla ja tuuli puskee hiekkaa hieman hostellin pihalle ja biljardipöydälle ! Työntekijät on melkein kaikki matkailijoita ja aika löysällä asenteella täällä mikään tapahtuu. Varsinkin ruokaa saat odottaa hostellilla yli tunnin ! Työntekijät jopa itse haukkuvat ruokia. :P Mutta ei o sen parempia kyllä keskustankaan paikat. Ihan kuin olisi Copacabanan hetket elänyt uudestaan, kun mentiin syömään paikkaan nimeltä Que Bravo ! Siellä oli pikkupojat vauhdissa ja monen ongelman kautta saatiin sandwichit ja omena mehu. Suomessa ei oikeastaan koskaan tule vastaan tilannetta, jossa jotain hedelmää tai vaikka ainesosaa ei löydy ravintolan keittiöstä. Vaikka siis menussa lukisi tarkasti mitä jokin ruoka sisältää. "Ei o appelsiinia, ei o ananasta". Täällä se on normaaliakin normaalimpaa. Ekana iltana muuten syötiin BBQ-illallinen. Oli tosi jees.

Parasta Mancorassa on ollut surffaus ! Otettiin toisena päivänä surffitunti, joka maksoi yhteensä 80 solea. Siihen kuului asianmukainen märkäpuvun yläosa, lauta, 5min opetusta rannalla, 1,5h aalloilla ja sen jälkeen sai loppupäivän surffailla miten halusi. Opetus oli tietysti espanjaksi ja siis vain meille kahdelle. Opettaja oli mukana aalloilla ja antoi meille vauhtia aina kun oikea aalto tuli. Siisti tunne oli, kun ensimmäisen kerran pääsi aallolla pystyyn. Harjoittelua kyllä vaatii vielä ja paljon. Aika rankkaa hommaa aloittelijalle, kun pitää aina meloa itsensä takaisin kauas merelle odottamaan aaltoja. Kyllä se 1,5h oli ihan riittävä aika, koska opetuksen jälkeen otimme ehkä kaksi aaltoa ja lähdimme pois. Kädet oli ihan voimattomat ja rintakehän luut kipeytyivät aaltojen hakatessa lautaan. Välillä aallot olivat tosi korkeat ja vaikea oli päästä takaisin merelle. Jopa pelottavan kovasti aallot löivät laudan kanssa takaisin rantaan päin ja sai varoa, ettei lauta tule päähän tai mitn.

Ostettiin myös pallo, jota on kiva potkia rantaviivaa pitkin. Iina tykkää kerätä jtn simpukoita rantahiekasta :P tai mitä ne nyt onkaan. Rannalla näkyy paljon pikkurapuja, jotka juoksevat koloihinsa. Pari isoakin on nähty. Lisäksi ollaa nähty kuollut merihevonen ja ankerias. jee.

Kolmantena päivänä eli eilen tiistaina maksoin 2h lautavuokrasta 10solea. Jaksoin ehkä tunnin aktiivisesti, koska edellisen päivän surffailut olivat vieneet parhaan terän. Lisäksi aallot riepottelivat minua välillä niin pahasti, että olin voimaton niiden edessä. Aallot olivat ekaa surffipäivää suuremmat. Meloessa merelle päin tulee monta kertaa wow-elämys, kun näkee miten suuria aallot ovat. Mancoran ranta on aika pieni surffaajille ainakin minun mielestä. Välillä näkee samaan aikaan yli 20 surffaajaa + opettajia koittavan samoille aalloille. Tiukkaahan siellä tulee. Eikä ole edes vielä high season.

Siinä varmaan nää suurimmat uutiset täältä Mancorasta. Tänää varmaa lepoa ja huomenna ehkäpä voisi ottaa koko päiväksi laudan vuokraan. Maksaa 20solea.

Tää huone on tämmönen missä yks seinä on bambua. Ekana iltana joku lisko tai joku kiipes seinää pitkin. Itikoita ja kärpäsiä löytyy. Hostellilla on yks agentti, joka vahtii kaikkea tapahtumia huoneensa edestä toisesta kerroksesta. Ainakin se vaikuttaa agentilta, kun se vaan seisoo päivät pitkät samassa paikassa. Netti pätkii jatkuvasti. Välillä se v.harmittaa.

-jani

Silmänruokaa

Viimeeksi tuli taas niin pitkä teksti, että pakko herkutella välillä vain kuvilla. Pitkään aikaan ei ole kuvia laiteltu, joten tässä niitä nyt sitten olisi. Muutama kuva viimeisen reilun kuukauden ajalta siis mm. Iguatzun vesiputouksilta, jotka ovat maailman leveimmät ja 2. suurimmat,Isla del solilta, saarelta missä aurinko on syntynyt, Inka Jungle Traililtä ja Machu Picchulta.

Devil's Throat

Tavattiin myös karvaisia kavereitamme Iguatzun sademetsässä.

Ihka aito tukaani.

Jani harjoitteli pellehyppyjä Asuncionin hotellilla.

Gynther, mutta nyt se on jo historiaa.

La Paz

Ruoka ostoksilla Copacabanassa..

Isla del Sol

Aurinko saaren muinaiset rauniot.

Rahtikuljetus Isla del Solilla ylös vuorenrinteille.

Isla de la Luna

Cusco

Valtavat herkkupurilaiset.

Ensimmäinen retkipäivä, pyöräily osuus takana.

Alkuperäinen Inka Jungle Trail.

Maisemia patikoinnin varrelta.

Virkistävä joki pulahdus.

Helppoa ei ollut aina.

Machu Picchu Wayne Picchulta katsottuna.

Machu Picchu

Inka Jungle Trail

Huhhuhuhh mikä retki takana. Ei voi olla kuin ylpeä itsestään.=)
Ollaan päästy Perun pääkaupunkiin Limaan viihtyisään hostelliin, joten nyt on hyvä hetki palailla muutama päivä ajatuksissa taaksepäin ja kirjoittaa trekkailut muistiin... Varokaa, sillä nyt sitten tulee hieman tekstiä !

Keskiviikko aamuna herättiin sellailla, että oltiin jo seitsemältä valmiina lähtemään matkaan. Kyyti tuli kuitenkin vasta kahdeksan aikaan, joten ehdittiin hyvin syödä aamupala ja jännittää retkelle lähtöä yhdessä saksalaisten kanssa. Keräiltiin 12 hengen porukka ympäri cuscoa ja aloitettiin matka. Meidän porukkaan kuuluivat meidän ja saksalaistyttöjen lisäksi saksalainen homopari, neljä kanadalaista, britti ja espanjalainen sekä opas Jorge eli "Coco". Ajeltiin noin neljä tuntia ylös siksakkia mutkittelevaa vuoristotietä. Matkalla pidettiin myös tauko, jolloin ostettiin pussillinen koka lehtiä, joita paikalliset syövät kuin sipsejä. Maku ei ole yhtä hyvä kuin sipsien, mutta lehtien syönti auttaa kuulema mm kipuun.

Saavuttuamme 4300 metrin korkeuteen pilvien keskelle, alkoi ensimmäinen osuus eli pyöräily. Taas yksi lapsuuden haave kävi toteen, pelkkää alamäkeä mutkitellen 2 tuntia, yhteensä noin 50km. Maisematkin olivat taas kerran iha miellyttäviä, vaikka välillä hirvittikin jyrkät pudotukset alaspäin tienreunalta. Pyöräilyä olisi ollut muuten enemmänkin, mutta tietä asvaltoitiin huonon kunnon takia, joten jouduttiin menemään loppu matka Santa Mariaan auto kyydillä.

Matkaa hostellille oli kai n. 2 tuntia ja matkalla pysähdyimme syömään eväspussin. Hostellilla ehdittiin ottaa lepoa hetken kunnes Coco jo pyysi porukkaa pelaamaan jalkapalloa. Sinnehän sitä oli sitten lähdettävä. Jani pelaamaan ja Iina kuvailemaan. Pelattiin 3vs3, minä, Robin ja Ahn vastaan oppaat ja yksi espanjalainen. Pelattiin 20maaliin ja olin jo aivan kuollut, kun viimein tein voittomaalin. Vähän huilia ja selvisi, että pelit jatkuu. Vaihdettiin jakoja ja taas mentiin. Olo olin niin kuollut. En tiedä vaikuttiko korkeus vielä niin paljon. No peli loppui taas, mutta sitten tulikin paikallisia pallotaitureita ja me alettiin pelata heitä vastaan. Loppuen lopuksi pelit kesti 2h ja jalat oli ihan rakoilla ja kramppas pahasti. Nopee suihku ja sitten käytiin syömässä ennen nukkumaan menoa.

Aamulla herättiin aikaisin ja lähdettiin aamupalan jälkeen tallustamaan vuorille. Taukoja pidettiin, kun oli tarve ja yhteensä käveltiin n. 8 tuntia. Matkalla pysähdyttiin syömään mangoja ja lemoneja levähdyspaikalle. Vettä ja powerradeja kului monen monta pulloa. Matkan varrella oli viidakon ja vuorien ihmisiä myymässä juomia. Matka oli hyvinkin rankka ja varsinkin alkuperäiseen inka polkuun kuuluvat osuudet olivat haastavia. Ne menivät vuoren rinteellä ja olivat todella kapeita. Pieni horjahdus olisi ollut kohtalokas. Ohitimme vuoren rinteellä miehen, joka poti korkean paikan kammoa ja oli jäänyt jumiin keskelle jyrkkää rinnettä. Ei käyny kateeks.

Ennen lounasta oli haastavimpia kohtia, kun kiivettiin ylöspäin. Ei millään meinannu jaksaa ja Iinallakin vanhan flunssan oireet korostuivat, kun henki ei meinannu kulkea. Jani sitten taas urhoollisena kantoi kahta reppua vaikka olikin jo ihan kuitti. Jalat auki ja krampeilla, kuumuus jne. Ei se nyt ihan helppoa siis ollut. Ei paljoa lohduttanut sekään, että autokyytiä olisi turha odottaa keskelle ei mitn.

Lounas syötiin jossain, taisi olla lomo saltadoa, perinne ruokaa. Löhöiltiin tunnin verran ruoan jälkeen. Riippumatoissa ja kalliolla, missä mahtui.

Matka jatkui ja tulimme joelle, jossa pääsimme uimaan. Vesi oli kohtalaisen kylmää, mutta piristi kummasti. Toinenkin trekkailuporukka oli ehtinyt samaan aikaan joelle. Siitä sitten jatkettiin jokea pitkin eteenpäin. Matkalla käytettiin cablecaria, jotta päästiin joen yli. Vielä vähän matkaa ja pääsimme kuumille lähteille. Chilessä lähteet olivat ehkä hieman kuumempia, mutta se ei haitannut. Piti ottaa yksi kalja virvoittamaan samalla kun kellu vedessä. Olisi ollut vaihtoehtona siirtyä autolla seuraavalle majapaikalle, mutta olisi kuulostanut pahalta, jos olisin ainoana miehenä jättänyt loppukävelyn väliin, joten pakkohan se oli kävellä. Suurin osa tytöistä meni autolla.

Juuri kun oltiin lähdetty kävelee neljästään, minä saksalainen, kanadalainen ja skotti. Niin lähteellä oli kuulema ranskalaistyttö lyönyt päänsä altaan reunalla ja sairaalareissuhan siitä oli tullut. Sen takia kävelimme neljästään pimenevässä illassa, eikä meillä ollut paljoa tietoa mihin olimme menossa. Pääsimme kuitenki kaupunkiin ja kohta toiset tulivatkin perästä. Hostellilta saatiin huone pari sängyllä. Ei mikään luksus hostelli, mutta mikä tahansa kelpasi rankan päivän jälkeen. Käytiin syömässä ravintolassa ja Coco tarjoili vielä pisco souerit. Hyvin nukutti.

Kolmantena retki päivänä osuus ei ollut läheskään yhtä rankka kuin edellisenä ja herätyskin oli hieman myöhemmin. Silti tuli hikoiltua auringon paahtaessa tallustellessa melko tasaista osuutta eteen päin. Aamupäivä kuljettiin lähes koko matka (3h) loivaa nousua tiellä joen vartta pitkin. Syötiin lounas alkuruokineen, jonka jälkeen jatkettiin melko pian matkaa. Vaikka Machu Picchu vuori näkyikin jo, oli matkaa Agua Calientesiin vielä n. 15km. Eteneminen oli kuitenkin helppoa, sillä kuljimme koko matkan viimeistä varttia lukuun ottamatta junarataa pitkin. Muuten matka olisi ehkä mennyt hymyssä suin, mutta jo parin päivän kovat trekkailut olivat kuluttaneet Iinan kengän pohjat puhki. Kivet ja hiekat puskivat kenkiin sisälle ja hiersivät mukavat rakkulat jalkapohjiin. Vaihtoehtoja ei kuitenkaan taaskaan ollut, vaan eteen päin oli painettava.

Illalla ennen päivällistä kävimme kiertelmässä hieman pientä turistikylää Agua Calientesia ja ostamassa eväitä seuraavaa päivää varten. Janilla oli illan myötä tullut masu kipeäksi ja oksensikin ennen päivällistä. Viimeinen yhteinen ruokahetki ryhmän kanssa ja saatiin turistimenusta valita mitä syötiin. Ruoan jälkeen tavattiin hauskaa englantia vääntävä seuraavan päivän Machu Picchu -oppaamme. Tämän jälkeen kaikki taisivat kiiruhtaa nukkumaan, sillä aamulla herätys oli jo 03:45, jotta ehtisimme Machu Picchun pääsisäänkäynnille kuudeksi.

Herääminen ei ollut kovin mieleinen, sillä yöllä oli ukostanut ja vettä tuli yhä. Jani ei ollut nukkunut paljoakaan koko yönä mahavaivojensa takia. Noustiin kuitenkin reippaasti ylös, otettiin osa tavaroista mukaan ja osa jätettiin hostellille ja lähdettiin vaeltamaan kohti inkojen kadonnutta kaupunkia. Aamu oli pimeä ja sateinen, eikä yhtään lohduttanut, että kiivettävänä oli 1600 porrasta vuorenrinnettä ylös. Kun portaat vihdoin loppuivat reilun tunnin nousun jälkeen oli fiilis taas kerran kuin olympia voittajalla.

Osa ryhmästämme lähti nousemaan heti Wayne Picchulle, vuorelle josta näkee koko kivikylän. Me taas olimme ottaneet oppaiden suosittelemat kello 10-11 leimat, jolloin ei pitäisi olla enää niin pilvistä ja näkymät siis paremmat. Vuorelle ei siis pääse kuin 400 ihmistä päivässä jaettuna siten, 200 kello 7-8 välisenä aikana ja loput 200 kello 10-11 välisenä aikana.

Edellis päivänä tapaamamme hauska opas oli paikalla ja aloitti tarinoimisensa melkein heti porttien auettua. Hän näytti meille tärkeimpiä paikkoja kylästä sekä kertoi historiasta ja kulttuurista. Opas oli hyvin kiinnostunut työstään ja sai meidätkin kiinnostumaan inka kulttuurista. Kivikylä teki vaikutuksen. Opaskierros ei kestänyt kuin vajaa kaksi tuntia, joten meille jäi vielä aikaa ennen nousua Wayne Picchulle. Janin pahoinvointi ei juurikaan ollut helpottanut, kuten ei myöskään kehnohko sää, joten mentiin suojaan syömään ja lepäämään ennen uutta nousu-urakkaa.

Vajaan tunnin nousemisen jälkeen pitkin alkuperäistä inka trailiä saavutimme pilvisenhuipun. Vaikka vieläkin oli pilvistä, oli näkymä upea. Aikaisemmin vain kuvista nähty näkymä avautui suoraan edessä. Istuskelimme vuorenhuipulla jonkin aikaa vain katsellen näkymää mietteissämme. Pian alkoi kuitenkin satamaan ja lähdimme kapuamaan alaspäin.

Janin heikon olon takia, emme lähteneet kiipeilemään enää muille vuorille tai vaeltamaan kauemmas kylästä. Kiertelimme itse kylää ja tallensimme näkymiä kameran muistiin, kunnes lähdimme takaisin Agua Calientesiin. Enää ei jaksanut, eikä kiinnostanutkaan tallata portaita alas, joten otimme bussin. Olimmehan päivän aikana kulkeneet noin 5000 porrasta, eikä märillä kengillä kävelykään enää houkuttanut.

Haettiin hostellilta tavarat ja mentiin ravintolaan syömään pitsaa ja juomaan kuumaa kaakaota, sillä junaa takaisin Cuscoon täytyi odottaa vielä muutama tunti. Vaikka päivä olikin ollut suhteellisen rankka, varsinkin sairastavalle Janille, oli olo oudon onnellinen. Nyt oli yksi ihme vähemmän nähtävänä maailmassa.

Väsyneinä palasimme Cuscon tuttuun ja turvalliseen Point-hostelliin puolen yön aikaa. Jani meni vielä päivittämään facebookkia ja muuta, ennen nukkumaan menoa. Kyllä nukutti makeasti. Aamulla kamat kasaan ja bussi kohti Limaa.

Luulimme varanneemme bussiliput semi cama -luokasta (2. luokka), mutta eipä tuo haitannut, että vietimme seuraavat 20 tuntia cama-luokassa (1. luokka). Istuimet olivat leveämmät ja muutenkin mukavemmat. Saimme tyynyn ja viltin ja luultavasti enemmän ruokaakin, kuin semi camassa. Iina nautti matkasta, vaikka mutkaiset vuoristotiet tuntuivatkin entistä mutkasimmilta ja hieman jo heikotti. Jani teki parhaansa matkan nautiskelussa, mutta pahoinvointi ei ollut vieläkään helpottanut.

Saavuimme suurkaupunkiin slummeineen, mutta taksin tuodessa meidät hostellille huomasimme sen olevan ihan mukavalla alueella. Täällä olemme nyt olleet jo kolme yötä, mutta mitään erityistä ei ole tapahtunut. Hieman olemme käyneet katselemassa ympärillemme mm. inka markkinat, mutta suurimmaksi osaksi Jani on viettänyt kevyesti 10-18 tuntia päivästä tietokoneella ja Iina on lukenut ja katsellut lähinnä elokuvia tylsistymiseen asti.

Tänään olisi alunperin pitänyt jatkaa matkaa Mancoraan, mutta Janin toiveesta jäämme tänne vielä muutamaksi päiväksi. Hänen onnekseen mahakin on tainnut palautua jo normaali elämään, tai ainakin valitus on loppunut.




Iina ja Jani :)

Cuscon kauniit kadut

Ollaan viimein saatu lyötyä suunnitelmat lukkoon ja huomen aamuna olisi siis tarkoitus aloittaa kolmen päivän patikkareissu kohti Machu Picchua ! Hieman jännittää, miten pärjätään  patikoidessa näillä varusteilla ja kuinka pitkälle jaksetaan ilman valitusta näillä korkeuksilla. Ensimmäisen päivän osuus olisi kuitenkin tarkoitus suorittaa pyöräillen, joten hieman vaihtelua tähän tallusteluunkin välillä. Mukaan reissulle lähtevät jo tutuiksi tulleet saksalaiset tytöt. Sitä ennen täytyy kuitenkin päivittää vähän blogia, kun vielä muistaa jotain..

Eilen lähdettiin päivällä kiertelmään vähän cuzcon kauniita katuja. Kaupunki on varsinainen turistien suosikkikohde, ja sen kyllä ymmärtääkin kulkiessa kapeita satoja vuosia vanhoja kivikatuja. Kaikki rakennuksetkin on tehty kivestä ja näyttävät upeilta.
Olimme lukeneet aikaisemmin, että täältä saisi valtavia kotitekoisia hampurilaisia two nations -ravintolasta, joten olihan niitä sitten pakko mennä testaamaan, vaikka matkalla huomattiin mäkkärikin. Ravintolan seinillä oli asiakkaiden terveisiä, joissa monessa kävi ilmi että burgerit olivat isoja ja maukkaita. Tarjoilijan tuodessa lautasta nenän eteen, en ollut uskoa silmiä, varmaan maailman isoimmat ravintolan tarjoamat hampurilaiset. Makuelämyskin oli aivan omaa luokkaansa muiden hampurilaisten joukossa. Aterian yhteydessä maistettiin myös paikallista limpparia, inka kolaa.Tätä ihanaa lounashetkeä häiritsi hieman erään lapsen rääkkyminen viereisessä tilassa, mutta lopulta joku sai hänet asiakkaiden onneksi hiljaiseksi.

Kun vihdoin olimme saaneet lautaset tyhjiksi (Janihan taas vaihteeksi auttoi mun lautasen tyhjentämisessä), lähdettiin kiipeämään ihanan jyrkkää ja pitkää, osittain porrastettua katua ylös paikkaan, josta näkisi lähes koko kaupungin. Näkymät olivat todella upeat auringon pilkistäessä sadepilvien takaa. Taloja on rakennettu pitkin kymmeniä vuorten rinteitä, jotka ympäröivät kaupunkia. Yhteen rinteeseen on myös 'kirjoitettu' eläköön Peru tai jotain sinne päin. Voisin sanoa, että kauniimpaa kaupunkia saa etsiä. Harmi vain, että ainoana kamerana mukana oli vain Janin puhelin. Siellä istuskeltiin kuitenkin jonkin aikaa ihaillen maisemia, kunnes lähdettiin laskeutumaan liukkaita kiviporraskatua alas keskusaukiolle ja siitä hostellille. Loppu ilta sujuikin mukavasti burgeraterioita sulatellessa hostellilla ja tulevaa suunnitellessa.

Aamulla Jani oli virkeänä datailemassa jo ennen seitsemää ja tuli herättämään mut mukaan aamupalalle. Aamupalan jälkeen pelattiin edellisaamun tapaan muutama bilispeli, jonka jälkeen mentiin selvittämään millaiselle retkelle saksalais ystävät olisitvat huomenna lähdössä ja haluttaisiinko mukaan. Pienen pohdinnan jälkeen päätettiin ottaa sama reissu, olisihan se kivaa kun on muitakin tuttuja välillä kuin vaan toisemme. 
Nälkä alkoi taas kummitella masukassa, joten lähdettiin ulos, tällä kertaa kamera mukanamme. Päädyttiin yhteismielin menemään samaan ravintolaan kuin eilenkin, oli ne hampparit niin maittavia. Jouduttiin kuitenkin toteamaan paikan olevan kiinni. Kivuttiin siitä sitten samalle näköalapaikalle, kuin eilenkin ja tallennettiin maisemia kameran muistiin. Maisemaruokinnan jälkeen tyydyimme mcdonaldsin aterioihin, muiden ravintoloiden hintojen ollessa niin korkeita.

Pakko muuten mainita tähän väliin, jossei ole jo mainittu, että täällä ja esim. Paraguain Asuncionissa näkee tosi paljon kaiken värisiä kuplavolkkareita. Kaikille on varmaan tuttu leikki, että kun näkee kuplan, saa lyödä toista ja sitten on mahdollisuus saada vapaalyöntejä ja vaikka mitä muita sääntöjä. Täällä onkin tullut vähän leikittyä ja muksittua toisia tuolla kaduilla etsiessä kilpaa kuplia. Vielä on kuitenkin lyönnin tasot olleet sen verran heikkoja, ettei taideta kovin mustelmilla olla..

Anyway, palattiin hostellille maksamaan patikkareissu ja ostettiin siinä samalla bussilippu Limaan sunnuntaiksikin. Lähdettiin vielä etsimään kauppaa, joka löytyikin sieltä minne oli karttaan merkattu. Täällä vaan on kaupat hieman erilaisia ja tarjontakin paljon kehnompaa. Ilmeisesti melkein kuka vaa saa tulla myymään mitä vaan "kauppaan" eli enemmän tommoinen markkina meininki. Hieman saatin evästä taskuun ja matkalta löytyi mulle myös reppu, sillä mietitytti vähän minne pakkaisin mukaan patikkatavarat.

Nyt saatiin pakattua tavarat Machu Picchun reissua varten, sillä mukaan ei kannata ottaa kuin kaikki pakollisen ja loput voi jättää hostellille turvasäilöön.
Äsken hostellin 'travel agent' kertoi meille vielä lisää tulevasta reissusta, mitä tarvitsemme mukaan ja mitä kuuluu hintaan ym tarpeellista tietoa ja nyt olo tuntuukin jo aika valmiilta reissua varten.
Nyt tuolla hostellin baarissa soittaa joku live bändi, joten täytyy mennä tsekkaamaan se, vaikka musiikki kuulukin tänne sänkyyn asti.

iina

P.S. Kunhan saataisin nopeampi nettiyhteys joskus, niin voitaisiin tännekin taas lisäillä kuvia.

Inkojen valtakunta

Perjantai aamuna kello herätti väsyneet matkaajat 07.15. La Pazissa yöunet olivat toistuvasti olleet vaikeita. Bussi tuli hakemaan 8 maissa ja vei meidät toiselle bussille, jonka jälkeen matka jatkui kohti Copacabanaa. Matkalla oli huikeita maisemia, kun tie vei vuorten päällä ja alapuolla olla möllötti Etelä-Amerikan suurin järvi, Lake Titicaca. Yhdessä kohtaan menimme veneellä järven toiselle puolelle, koska luultavasti kiertävää tietä ei oltu rakennettu.

Copacabanaan saavuttuamme oli tietysti ensimmäisenä etsittävä hostelli. Onneksi viisasten kirjamme nimeltä "South America" antoi taas vinkkejä. Yks mummo koitti saada meitä väkisin erääseen hostelliin, jonka edessä oli hämäävästi erään toisen hostellin kyltti. Meinas vähän kuumotella ohimoita ja lähdimmekin siitä nopeasti kävelemään. Taksikuski neuvoi kuitenkin hienosti meidät oikeaan suuntaan ja matkaa hostellille ei ollut kuin pari korttelia.

Hostelli, jonka nimen unohdin jo ei ollut mitenkään erityinen. Huoneessa oli kaksi sänkyä. Lisäksi pari muutakin seikkaa Copacabanassa antoi vinkkiä, että olisimme kaupungissa vain yhden yön.

Meidän piti saada lisää Bolivian rahaa ja suuntasimme automaatille. No, automaattiin ei käynyt visa electron ja vieressä oleva pankki aukeaisi parin tunnin päästä. Jatkoimme kaupungin tutkiskelua ja päädyimme katedraalille. Voin kertoa, että oli hienoin alttari mitä olen koskaan nähnyt. Kuvaa ei tietysti ole todisteena, koska ei ollut kamera sillä reissulla mukana ja kuvaaminenkin näytti olevan sisällä kielletty. Myöhemmin kävimme kuvaamassa itseämme ulkopuolella.

Kiertely jatkui ja tuli nälkä. Tietysti ei ollut rahaa, koska pankki aukeaisi noin tunnin päästä. Mutta mikä älynvälähdys ! "Mennään ravintolaan, jossa toimii Visa Electron !"  Ja myöhän mentiin. Joku pikkupaikka löytyi ja minä vain seurasin Iinaa perässä. Tilatti jtn pihvijuttuja. Mignon filettä oli mulla ainakin ja kämänen ranskalaislautanen + puristettu appelsiinimehu, jossa ui siemenen palasia. Ruokaa odotettii melkein tunti ja pelattiin Uno-korttipeliä odotellessa. Ruoka ei ollut kovin erikoista maultaan ja hädin tuskin sain nälän tunteen kaikkoamaan. Sitten tulikin maksuvaihe ja eihän se Visa Electron sitten toiminukkaan. Iina lähtikin sitten hakemaan hostellilta passeja, jotta saatiin Iinan passi jätettyä pantiksi ravintolaan ja haettiin pankista rahaa. 5% otti pankki tientenkin välistä, mutta se oli kuitenkin ainut pankki. Ravintolassa saimme vitosen verran hyvitystä kärsimyksistämme, mutta se ei paljon mieltä nostattanut. Otinkin sitten parin tunnin lepytysunet. Ennen unia olimme ostaneet liput Isla del Solille ja seuraavaan määränpäähämme Cuzcoon.

Unien jälkeen lähdimme kameran kanssa kiertämään kaupunkia ja otimme jonkin verran kuvia. Etsimme postitoimistoa, mutta emme löytäneet. Pikkunälkä taas yllätti ja mentiin snackipaikkaan syömään pannukakkua tai lettuahan se oli. Paikka oli kyllä erittäin koominen. Ensinnäkin töissä olleet 3-4 nuorta miestä eivät olleet varmoja, että saiko ruokaa vai ei. Eka sanottiin, että ei ja heti perään, että saa saa. Ei varmaan ollut keittiö paikalla heti. Seuraavaksi pancakea ei saanut suklaalla vaan meidän piti ottaa se hillolla. Lisäksi tilasin kahvin maidolla. Siinä sitten odoteltiin ja kirjoteltiin postikortteja, jotka ehkä joskus pääsevät perille. (ne pitäis eka lähettää). Varmaa melkein tunti taas vierähti, että pari lettua saatiin pöytään eikä kahvikaan tullut samaan aikaan. Odottelun jälkeen tuli kahvi, tietysti ilman maitoa ja maitoa sai odotella vielä jonkin 5min. Kaikki toiminta paikassa vaikutti siltä, että pojat olisivat aamulla löytäneet hylätyn kahvilan ja päättäneet pitää sitä yllä. Homma nauratti eikä jäänyt huonoa fiilistä heidän tunaroinneistaan. Viereisessä pöydässä kiinalainen, amerikkalainen ja saksalainen kokivat saman. Lähdettyämme huikkasin vielä ravintolan pojalle, että voisi jo tuoda kiinalaiselle kokiksen, jonka hän oli tilannut aikoja sitten. :P

Tuhlasimme vähän vielä rahoja matkanvarrella olleisiin pikkukojuihin. Oli myöhä ja kävimme nukkumaan.

Heräsimme taas 7.15 ja pakkasimme kamat ja veimme ne hostellin "turvahuoneeseen", josta jäi vain epäilyttävä tunne koko päiväksi. Vene Isla del Solille lähti kasin jälkeen ja onneksi olimme ajoissa siellä, koska vene oli aivan täynnä ja vettä tiputti jonkin verran aamulla. Puolet porukasta joutuikin veneen katolle.

Matka kesti melkein pari tuntia suunnatessamme Isla del Solin pohjoispuolelle. Osa porukkaa jäi etelään, mutta me olimme päättäneet käydä molemmissa päissä. Mahdollisuus oli myös vaeltaa pohjoisesta etelään (3h), mutta se olisi ollut kohtalokkaan raskasta. Meillä oli kolmisen tuntia aikaa pohjoiskärjessä ja suuntasimme ensinksi katsomaan museota, joka ei lopulta ollut kovin kiinnostava. Museon jälkeen lähdimme polkua pitkin vuorille ja Iina olikin parin sadan metrin jälkeen jo heikossa hapessa. Hengittäminen oli todella raskasta yhdistettynä kiipeilyyn vuorelle minkä lisäksi aurinko porotti ihan täysillä. Jäimme vähän jälkeen muusta porukasta, kun kuvailtiin aika paljon polun varrella. Määränpäästä ei ollut tietoa ja se ei helpottanut yhtään. Upeat maisemat kuitenkin auttoivat jaksamaan, koska ei ollut tietoa miten hienot näkymät ovat seuraavan nyppylän takana. Oli jänskää ajatella, että inka-inkkarit olivat varmaan tallustelleet samoja polkuja vuosisatoja sitten. Lake Titicaca on todella suuri ja vuorilta se näyttääkin enemmän mereltä, jossa on pikku saaria.

Saimme porukkaa kiinni eräällä vuorenhuipulla, jossa oli varmaan pidetty inkamestaus kekkereitä, ainakin yksi kivi näytti semmoiselta uhripaikalta. Samanlaisia kiviä tuli vastaan useampi myöhemmin. Polku itsestään näytti hienolta, koska se oli osittain tehty kivistä. Polun päässä oli Inka asutuksen jäämistöt, jotka olivat kivan näköset. Siellä oli kaikenmoista sokkeloa ja vanhoja kaivoja seinien sisällä. Sitten lähdettiin takasin päin, koska oli ehkä tunti aikaa päästä satamaan ja veneeseen kohti eteläkärkeä. Ostettiin kaulakorut matkalla, oli tosi halvat ja ois voinu ostaa parit lisää, jos olisi tiennyt riittääkö rahat loppupäivälle. Tälläsissä paikoissa voidaan ottaa maksua melkein mistä vaan. Vessat, museot, polut, satamaan tulo voivat maksaa 5-10 bolivianoa. Lisäksi bussiasemilla on tyypillistä maksaa pääsystä bussilaitureille tai aseman käytöstä.

No takaisin saarelle, jossa aurinko kauan aikaa sitten syntyi ja ensimmäiset inkat esiintyivät. Isla del Solilla kaksi suomalaista taistelivat aikaa ja aurinkoa sekä ohutta ilmaa vastaan. Tuskin henki kulki jaloista puhumattakaan ja nainen oli jo ihan finito. Mies kuitenkin auttoi naista jaksamaan kantamalla osan varusteista ja yhdessä he pääsivät vihdoin takaisin satama-alueelle.

Selkä oli ihan likomärkä päästyämme takaisin  veneelle ja kohta suuntasimmekin etelään. Eteläkärjessä oli aikaa vaivainen tunti mikä aiheutti päänvaivaa, koska oli vähän nälkäkin. Lähdettiin kuitenkin kiipeämään tooodella pitkiä portaita ylös, jaksoimme ehkä kerralla 10m ylöspäin ja sitten piti pitää tauko, kun sydän hakkasi ja hengitys oli todella raskasta. Portaiden päässä oltiin jo luovuttamassa, koska ajateltiin, että aika ei riitä ja olisi kuolema lähteä kiipeämään ylös nopeasti. Nähtiin kuitenkin, että vanhat tuttumme hollantilainen ja amerikkalainen olivat tulossa sinisen oppaansa kanssa ylös päin (tytöt vaikuttivat todella väsyneiltä jo). Ajateltiin, että jos he tulevat samalla veneellä takaisin, ehkä mekin sitten ehtisimme käydä ylhäällä.

Iina jaksoi mukana vielä ehkä sata metriä, kunnes jäi polun varteen. Jätin repun ja otin kamerat mukaan sekä pullon, jossa oli tilkka vettä ja lähdin kiipeämään ylöspäin. Vesi loppui jo hetken päästä ja olin todella hengästynyt, mutta en silti malttanut pitää taukoja vaan koitin päästä ylös. Matkalla ostin lisää vettä, koska kuumuus vei voimia hapen ohella. Matkan varrella kysyin, ehkä ranskalaiselta parilta onko mitään syytä, että kiipeän ylös. He kuitenkin sanoivat, että maisemat ovat kivat, joten jatkoin matkaa. Matka tuntui loputtomalta, kunnes vihdoin pääsin ylös näin saaren toiselle puolelle. Hienot olivat maiset todellakin. Kuvasin kameroilla hetken näkymiä, kunnes oli paluumatkan vuoro. Matkalla alas tuli vastaan hirveästi aaseja, oli vissiin joku tavaran kuljetus aika. Iinakin oli ryöminyt kohtalaisen matkan ylöspäin ja luuli vissiin, että oli jo ylhäällä, mutta siitä olisi ollut matkaa vielä tosi paljon ylös. Alhaalta on vaikea arvioida korkeuksia, koska ei näe kovin pitkälle.

Aaseja tuli ja tuli ja lopulta olimme kipeine jalkoinemme päässeet alas ja takaisin veneelle. Olimme ihan poikki ja halusimme jo takaisin Copacabanaan. Muutkin veneessä vissiin olivat, koska oli mahdollisuus käydä vielä pikaisesti yhdessä inka-asutuksessa, mutta kukaan ei enää halunnut pysähtyä matkalla. Vene reissu meni katolla auringon polttaessa selkää ja miettiessämme bolivialaisten outoa pariutumista. Vastapäätä istui joku ~35v mies kainalossa 17v tyttö. On ne ihmiset muutenkin erilaisia täällä. Vaikea kuvailla.

Perillä Copacabanassa menimme suoraan syömään hostellin viereiseen ravintolaan. Iina söi lämpimikseen soppaa ja minä jonkun kanapihvin. Taas oli kommellusta ravintolassa. Pyysin majoneesia ja jäbä vissiin lähti ostamaan sitä kaupasta. Lisäksi vaihtorahoja ei meinannut kuulua, joten piti huudella miestä maksamaan. Kaikista pikkuasioista saa tapella täällä. Jotkut turistit ehkä antavat periksi, mutta itse en jaksa katsoa kenenkään pelleilyä. :P

Hostellilta haimme tavaramme "turvasäilöstä". Tavaroita oli vähän liikuteltu, mutta emme ainakaan ole huomanneet, että mitään olisi kadonnut. Bussi matkalla Santa Cruziin hävitin kännykän kuulokkeet ja se taitaakin olla ainut menetys reissulla.

Meillä oli liput ostettuna Cuzcoon ja bussi lähti noin tunnin päästä siitä, kun lähdimme hostellilta. Törsättiin loput rahat keksiin ja veteen ja lähdimme bussilla kohti Perua, jonne ei ole matkaa Copacabanasta kuin ehkä tunti. Rajalla oli tietysti normi tarkastukset. Hyvän kuvan sai Perusta, kun sähköt katkesivat kesken passitarkastuksen.

Päästiin eteenpäin ja seuraava pysähdys oli Punossa n. klo 21 maissa. En muista oltiinko jo käännetty kelloa taaksepäin. Hankittiin oikeanlaiset liput Cuzcoon ja bussin piti lähteä klo 22 maissa. Iina nosti rahaa ja ostettii vähä evästä ja mentiin odottamaan bussia ulos. Siinä tutustuttiin saksalaisiin tyttöihin, jotka menivät samalla bussilla sekä yhteen ranskalaiseen, joka kuitenkin lähti eri bussilla, mutta hänelläkin oli suuntana sama Point-hostelli. Bussi tuli ja saatiin jonkinlaiset unet, kunnes aamuyöllä puol viiden aikoihin oltiin Cuzcossa. Otettiin taksi ja suunnattiin Point-hostellille, johon saksalaiset olivat kuitenkin ehtineet ensin. Kävin kysyy sisällä onko tilaa, koska meillä ei ollut varausta. Ekana oli tilaa dormeissa. Tai kahdessa eri huoneessa molemmissa yksi sänky, mutta hetken päästä ei ollutkaan. Lähdimme sitten taksikuskin kanssa takaisin taksiin, jossa Iina jo odotteli. Taksikuskilla oli tietysti kaveri, jolla oli hostelli ja halusi, että mennään sinne. Itse olisin halunnut keskustan hostelleille, mutta takapenkin nainen sanoi tietysti jtn taksikuskin kaverin hostellin puolesta, joten menimme sinne. Ketään ei tuntunut olevan kotona ja odotimme pitkään kunnes lähdimme viimein keskustaa kohti. Hostellin kaveri vissiin oli herännyt, koska taksi kuskasi meidät sitten sinne.

Hostelli vaikutti alun alkaen kurjalle paikalle, mutta ei maksanut kuin 30 solea eli 3,5e per naama. Vessa haisi pahalle ja muutenki paikka oli kurja. Nukuimme kuitenkin 4-5h ja heti aamulla suuntasimme sitten takaisin Point-hostellille. Yllätys yllätys olikin nyt tilaa pari tuntia myöhemmin. Varattiin sängyt ja lähdettiin aamupalalle läheiseen ravintolaan. Syötiin makoisa aamupala amerikkalaiseen tyyliin. Kananmunaa, pekonia, paahtoleipää, kahvia, mehua...ym. Makso ehkä 2e. Haettiin tavarat ja hyvästeltiin se kauhea hostelli. Kirjauduttiin Pointiin ja venailtiin tunti, että saatiin sängyt.

Pointissa on Wild Rover - hostellin tapaiset rannekkeet myös ja niillä siis pääsee ostamaan hostellin ruokia ja juomia piikkiin. Hyvin kätevää. Kateltiin odotellessa fudista ja juteltiin ranskalaisen kanssa, johon oltiin tutustuttu Punossa. Hän oli kuulema tullut hostellille vasta kuuden maissa ja oli kuulema jotain sotkua ollut hänen varauksensa kanssa.

Saatiin sängyt VIP- nimisestä huoneesta (huoneilla on jänniä nimiä mm. Charlie's angels, Funk, en muista nyt mut kuitenki..) ja kohta suuntasinkin jo suihkuun, jota olin odottanut pari päivää. Copacabanassa oli hirveät pesutilat, vaikka Iina taisi ne testatakkin. Iina jäi datailee huoneeseen, kun suuntasin yleisille koneille, jotka olivat kuitenkin varattu. Pelasin yhden biljardipelin ja tämän jälkeen pääsin koneelle sivistämään itseäni. Tapasin saksalaisia samalla ja vaihdettiin kuulumisia. He olivat kuulema odottaneet aamu yhdeksään, että saivat vuoteet. Eli tunti aiemmin, kun me tultiin varaamaan omamme.

Lisäksi vaihdettiin mietteitä Cuzcon suunnitelmista. Meillä ei ollut paljon mielessä ja tytöillä vaikutti olevan aika hyvä käsitys mitä tekevät. He olivat kuitenki lyhyemmällä reissulla Etelä-Amerikassa ja ehkä myös enemmän rahaa tämän vuoksi käytössä.

Illalla pelattiin pingistä, bilistä, pöytäfudista ja syötyämme ateriat heitimme vielä tikkaakin. Tässä hostellissa on taas vaihteeksi kaikenlaista viihdykettä. Hostelli on aika iso ja huoneita on kahdessa kerroksessa. Lisäksi ulkona on riippumattoja ja muuta mukavaa. Pelattiin vielä shakkia ennen kun väsähdimme totaalisesti ja painuimme pehkuihin.

Maanantai-aamuna heräsin virkeänä, koska nukuin hyvät unet pitkään aikaan. Iina makoili pidempään sängyssä, mutta raahautui suihkuun kuitenkin kohtalaisen nopeesti. Itse otin läppärin ja lähdin baarin terassille kirjoittamaan blogia ja sivistämään itseäni lisää. Leslie Nielsen on kuulema kuollut, mikä on harmi, koska hän oli yksi parhaista komedianäyttelijöistä. Hörpin samalla kahvia, kun kirjoitin tämän tekstin. Oikeastaan taisin juoda jo kaksi kuppia ennen kuin Iina ehti aamupalalle ja sitten syötiinkin leipää urakalla. Välissä pelattiin monen monta bilispeliä, voitot menivät ehkä tasan. Sen jälkeen jatkoin tätä helkkarin pitkän blogitekstin kirjoittamista, joka nyt siis lähenee loppuaan.

Tässä aamun aikana oon pari kertaa jutellu saksalaisten kanssa ja lähdetään vissiin heidän kansaan huomenna reissulle. 8km johonkin suuntaan ja sitten kävellään takaisin kaupunkiin. On kuulema kaikenlaisia inka-asutuksia ja joku inkojen kylpylä tjn. Näkee sitten, kun kohta googlaan. Lähdemme myös ehkä trekkailee eli vaeltamaan saksalaisten kanssa Machu Picchulle. Yksi päivä kuulema pyöräilyä ja sitten on 2-3 kävelyä vissiin. Aasit ehkä kantavat kamoja ja lopulta siis pääsemme tuonne satumaisen pilvimetsän keskelle, jossa Machu Picchu sijaitsee. Suunnitelmat selvenee seuraavien päivien aikana. Kuitenki keskiviikkona on tarkoitus lähteä tavalla tai toisella kohti Machu Picchua.

Nyt kohta kaupungille katsomaan paikkoja.

Vielä on sanottava, että kiva kirjoitella tässä terassilla, kun taustalla näkyy inkojen pääkaupunki Cuzco ja sen vuoret.

-Jani

La Pazin korkeuksissa

Täällä ollaan La Pazissa yli 3000 metrin korkeudessa.
Mukavasti meni maanantai- tiistai välinen yö bussissa. Harmi vaan, että porukka ei osannut sulkea ikkunoita yöksi, joten ilmastointi toimi erittäin hyvin ja nyt ollaankin päästy vähän sairastelemaan. Osittain oireet saattaa johtua myös siitä, kun tultiin nopeasti näin korkeelle. Ilma on täällä ohuempaa, joten hengittäminen aluksi vaikeampaa ja hengästyminen todella helppoa jo esimerkiksi muutamasta reippaasta liikkeestä. Tänne tullessa suositellaankin, että ottaa pari ensimmäistä päivää rauhallisesti.

Bussin saapuessa kaupunkiin maisemat näytti kivoilta ja hieman erilaisilta kuin yleensä. Kaupunki on rakennettu kanjoniin, ja näytti kaukaa vuorilta laskeutuessa aivan kaatopaikalta.
Heti kirjauduttuamme hostelliin otimme muutaman tunnin lepäilyt, sillä korkeus teki tehtävänsä ja olo ei ollut kovin vahva. Lieviä vuoristotaudinoireita oli havaittavissa, kuten heikkoa hapen kulkua ja päänsärkyä. Myöskään bussimatkalla vilustuminen ei vaikuttanut oloon positiivisesti. Taidettiinkin siinä sitten maata sängyssä reilut neljä tuntia osittain hereillä, osittain unessa.
Hostellilla on käytössä rannekkeet, joilla pystyy pistämään tarjoilut piikkiin ja maksamaan sitten samalla kaiken kerralla kun kirjautuu ulos. Illasta käytettiin rannekkeitamme ja syötiin ja juotiin hostellin irlantilaisessa baarissa. Jani pelasi vielä pokeripelin hostellin väen kanssa, voittoa ei tällä kertaa tullut.

Keskiviikko aamuna syötiin hostellin tarjoama aamupala, leipää voilla tai hillolla kera kahvin tai teen. Aamiaisen jälkeen pelattiin kolme erää biljardia, jotka yllättäen voitin kaikki. Janilla oli kyllä muutama erittäin hieno tuurilyöntikin, mutta valitettavasti ne eivät yltäneet voittoon saakka.

Voitoista huolimatta olo oli kuin onkimadolla ja loppu päivä menikin sängyssä peiton alla maatessa nenää niistellessä ja puhelimella pelaillessa. Jossain vaiheessa iltaa kävimme kuitenkin täyttämässä masut baarissa seuraten samalla fudis matsia, joita täällä pääseekin katsomaan päivittäin..

Tänä aamuna olo ei tuntunut vieläkään yhtään sen paremmalta ja Janikin valitteli jo kurkkuaan. Mutta, koska tänään on ollut viimeinen kokonainen päivä täällä La Pazissa, oli pakko tsempata ja lähteä aamupalan jälkeen kiertämään kaupungin mäkistä keskustaa.

Käveltiin keskustaan hengästymisen vaarasta huolimatta ja kierreltiin katuja mm. "noita markkinat", joiden varsilla oli kymmenittäin paikallisia pitämässä omia kojujaan myyden mm koruja, veistoksia, epämääräisiä eläimen raatoja ja erilaisia tuotoksia alpakan villasta. Pussillinen kokalehtiä maksoi vaivaiset 3bolivianoa. Ihmiset syövät täälläpäin kokalehtiä kuin sipsejä Suomessa. Jonkin verran saatiin tuhlattua vähäisiä varojammekin noihin puljuihin. Käytiin myös eräässä ravintolassa syömässä lasagnea. Jani otti ihan tavallisen lasagne bolognesen, mutta minä rohkeana koitin lasagnea laaman lihalla. Eipä tuo erikoiselta maistunut, mutta tulipahan kokeiltua laaman lihaa.

Hostellille tultiin apteekin kautta, josta haettiin perus särkylääkettä ja jotain imeskeltäviä pastelleja kurkkukipuun. Hyvin puudutti kyseinen pastelli suun ja nielun ja nyt lähtee ääntäkin vähän enemmän. Paranemaan päin toivottavasti jo !

Hostellilta pystyy ostamaan matkaliput eteenpäin, ja bussi jopa noutaa hostellin edestä. Ostettiin sitten liput Copacabanaan Titicaca järven rannalle. Paikka sijaitsee aivan Bolivian ja Perun rajalla Bolivian puolella. Tällä kertaa ei kuitenkaan päästä istumaan bussissa kuin muutaman tunti. Lähtö olisi huomen aamuna, joten sitä odotellessa..

iina

Santa Cruzin kuumuudessa

Juups hikeä pukkaa, kun koittaa miettiä mitä on tässä melkein viimeisen viikon aikana tehnyt. Kuuma on kyllä muutenkin, vaikka aurinko on laskenut tunteja sitten.

Keskiviikkona aurinko nousi vielä Paraguayassa. Herättiin ysiltä ja käytiin vielä kerran hotellin aamupalalla, jonka jälkeen pakkasimme kimpsut kasaan ja roudasimme ne hotellin oleskelutilaan. Bussi lähti vasta illalla, mutta hengailimme koko päivän hotellilla, koska kaupungilla ei ollut mitn mikä olisi sillä hetkellä kiinnostanut. Ja turhaan kuluttaa energiaa, kun tiukka bussimatka oli taas edessä. Eli datailua, datailua ja leffaa telkkua ym.

Taksilla hurautettiin terminal de omnibussille ja ostettii pientä krääsää, sekä jätskii ja chipa-rinkeli. Bussi oli ajallaan laiturillaan ja ihmiset iloisesti ottivat meidät vastaan. Ihmekös tuo, koska olimme joutuneet keskelle HIHHULEITA. Bussi oli täynnä harrasta väkeä ja matka alkoikin rattoisasti pienellä jumalanpalveluksella. Gospel soi ja ylä-femmoja heiteltiin. Siinä vaiheessa meni viimeinenkin toive, että näkisi jonkun kunnon toimintapläjäysleffan tai kaksi matkan aikana. Heti alkuun tarjoiltiin maittava kanariisi-ateria. Tosi jees bussiruoaksi.

Kyl me sit leffa saatiinkin, the Mask. Ihan jees leffa vaikka ääniä ei ollukkaan, eipähän tarvinnut duppausta kuunnella. Nukahin kylläkin kesken leffan ja iina nukkui vissiin alusta asti.

 Keskellä yötä herättiin, kun bussi pysähtyi ja ihmiset valmistautu nousemaan ulos bussista. Oltiin tultu jollekin rajapysäkille tjn. Pitäisi varmaan tarkistaa missä tämä pysähdys oli. Kuitenkin odotettiin pitkään, että meidän vuoro tuli ja oltiin tietysti viimeiset joiden passi leimattiin. Takaisin bussiin ja matka jatkui.

Aamupäivällä herättiin, jossain vaiheessa ja oli uusi passileimaus. Nyt Bolivian rajalla. Päivän aikana pysähdyttiin Villamontessa ja Camirissa. Camirissa syötiin kunnon kana-ranskalaiset ateria paikallisessa ravintolassa. Ei tietenkään mikään luksuspaikka, mutta nälkä lähti. Loppumatka menikin odotellessa matkan loppumista, koska koko ajan oli tuskaisen kuuma ja hiekkaa tuli ikkunan raoista sisään lähes koko matkan. Vesikin meinasin jo loppua, mutta päästiin perille Santa Cruziin. Tuli varmasti lisätunti jo siitä, kun ajeltiin kaupungin ruuhkassa ja vietiin seurakuntalaiset hotellilleen. Luultiin eka, että mekin varmaa jäädään samaan paikkaan, mutta kyllähän bussin pojat lähti viemään meitä terminaalille. Tai niin luultiin. Ajettiin takas keskustaan ja sit meille sanottiin, että bussiyhtiö maksaa taksin, joka vie teidät terminaalille. No niinhän siinä kävi, että taksilla hurautettiin terminaalille. Ainoastaan rahaa nostamaan ja siitä sitten taksilla Joganda-hostellille.

Torstai-iltana siis tsekattiin ittemme tänne hostellille. Saatiin sängyt kuuden hengen dormista, missä nukku yks ukko. Oiskohan sitä ekana sitten hankkinu salasanan wi-fi yhteydelle. Hostelli on kyl kiva. Melkein kuin pieni kylä, jossa on muurien sisällä pikkutaloja ainakin siltä näyttää. Täältä löytyy mm. iso uima-allas ja pienempikin köllöttelyallas, biljardipöytä, pöytäfudis, oleskeluhuone kivoilla pussituoleilla vai mitä ne on ? Respasta saa ostettua pientä purtavaa ja juominkeja. Aamupalalla möyhennettyä munasösseliä ja paahtoleipiä.

Perjantaina taisimme taas vaihteeksi aloittaa laiskasti päivän. Jossain vaiheessa kuitenkin suuntasimme Cinecenterille, josta löytyy 12 elokuvasalia. Päätimme mennä katsomaan elokuvaa Todo un parto/Due date. Lippujen hinta on täällä 2,5e - 3e paikkeilla. Ihan jeppis leffa oli, ei kuitenkaan lähelläkään hangoveria vaikka samoilta tekijöiltä taisi olla. Leffan jälkeen taisimme käppäillä hostellille, jossa nautin muutamia kylmiä ohrapirtelöitä ja pelattiin bilistä.

Lauantai-aamuna laitoimme 6kg vaatteita pesuun ja lähdimme kaupungille. Kävimme katsastamassa keskuspuiston laidalla sijaitsevan katedralin ja kiertelimme kauppoja. Mukaan tarttui hieno shakkilauta ! Maksoi 65bolivianoa eli suunnillee 6,5e. Seuraavaksi tuli jano ja mentiin erääseen ravintolaan juomaan mansikkamaitoa tai mikä ikinä se on  nimeltäänkään. Hyvää kuitenkin. Makua ei pilannut edes rotta, joka juoksenteli ravintolassa. Kiertelimme vielä lisää, mutta mukaan ei enää tarttunut kuin yksi hihaton paita.

Hostellilla oli illalla BBQ-pileet ja tietysti osallistuttiin, kun ei ollut illaksi muutenkaan ruokaa. Oli kanaa, lihaa, kanamakkaraa, perunamuussia, lohkoperunoita ja salaattia. Lisäksi oli vodkaa, limpparia ja rommia tarjolla. Juomaa menikin aika paljon ja maha oli ruoastakin täynnä. Biljardia tuli pelattua ja pohdimme baarin mahdollisuutta. Joskus sitten yhden aikaan tuli tarve lähteä baariin ja otettiin argentiinan ikinuoret tytsyt (jtn 44v ja 34v) mukaan, koska hekin halusivat baariin, mutta eivät kahdestaan uskaltaneet. En kyllä uskonut naisten ikiä kun kertoivat, paljon on pakkelia naamassa. Taksilla hurautettiin baareille, koska siellä oli varmaan kymmenen eri baaria vieri vieressä. Argenttiinalainen hoiti puhumisen ja seilattiin edes takas kunnes mentiin yhteen baariin. Siellä vähä baila baila ja pari cervezaa. Myöhemmin alkoi bändi soittaa ja itse ainakin tykkäsin siitä. Yhtäkkiä lähettiin kuitenki takas hostellille, naisilla oli suunnitelmissa vesipuistoa jne. Pyysivät meitäkin mukaan, mutta kuten arvata saattoi tänä aamuna oli vaikea nousta ylös aamupalalle.

Pääasia, että kuitenkin heräsin, en siis aamupalalle vaan ihan muuten. Tilattii pitsa, pelattiin shakkia, uitiin ja otettiin arskaa Amy Winehousen tahdissa. Myöhemmin koitettiin käydä ostaa liput La Paziin, mutta jostain syystä lippuja myydään vain sinä päivänä, kun bussi lähtee. Ei voi ymmärtää. Tulipahan käveltyä ja nähtyä paikkoja. Läheinen puisto Plaza Urbano vaikuttaa kivalle. Siellä porukka potkii nurmella fudista ja näky siellä olevan futsalkenttäkin.

Tässä illalla kateltiin leffa marido y marido tjn sinne päin. Ihan kiva homppelileffa oli. Aamulla on check-out vissiin kello 11 ja sitä ennen pakataan kamat. Puoli kahdeksan aikaa lähtee bussi La Paziin, jos saadaan liput. Matka kestää vissiin 17 tuntia. Että moro taas.

-jani

Pika visiitti Paraguaihin

Perjantai ja Lauantai meni vaan hengaillessa Iguazun hostellilla ja pari kertaa tuli poistutta sieltäkin käydessä kaupassa ja hankkimassa menoliput Paraguaihin. Perjantai iltana syötiin hostellin buffetissa, joka oli kovin maittava, ei varmasti jäänyt mahaan yhtään tyhjää koloa ! Lauantaina syötiin taas vaihteeks makaronia ja jauhelihaa ja taidettiin pakkailla kamoja sunnuntaita varten.

Sunnuntaina meitä onnesti paristikin, vaikka aamupala oli hieman kehnompi kuin yleensä (tietysti juuri silloin, kun ajattelimme mättää mahamme täyteen, että selvittäisiin bussimatka vähillä eväillä.)
Ensin tsekatessamme meitä ulos hostellista aamulla, olimme maksamassa edellispäivänä sanottua hintaa, mutta sitten meiltä pyydettiinkin vain puolet siitä. Yötä kohden henkilöltä hintaa tällä hostellilla oli siis vajaat kaksi euroa. Mahdollisesti heillä sattunut jokin sekaannus maksussa, sillä netissä hinta oli vajaat 5 euroa / yö. Ihan kiva kuitenkin meille rahoja tarkasti laskeville reissaajille, että säästettiin tuossa sitten hieman.
Toisen kerran meitä onnisti, kun olimme lähtemässä hostellilta bussiasemalle odottamaan bussia. Hostellilla oli nainen odottamassa meitä, ja hän sitten vei meidät autolla Brasilian puoleiselle bussiasemalle. Siellä vaihdoimme lippumme ja venailimme jonkin aikaa, kun mies vinkkasi meille, että pitäisi mennä. Hänen kanssaan sitten hyppäsimme taksiin, jolla menimme Paraguain puolelle ja sieltä sitten pääsimme vihdoin oikeaan bussiin.
Ja kaikki tämä yksityinen kuskailu yhden ja saman bussilipun hinnalla. Kerrankin voi sanoa, että palvelu pelaa. Ja mitä siitä oliskaan tullut, jos oltais lähdetty liian ajoissa Iguazun Argentiinan puoleiselle bussiasemalle venailemaan bussia..

Bussi ei ollut kovin iso ja kuski otti aina jonkun kyytiin sattumanvaraisesti matkalta, jos joku jäi pois, mutta perille päästiin vajaan 8 tunnin matkustamisen jälkeen.
Alun alkaenkaan emme olleet ajatelleet viipyvämme kauan Paraguaissa, mutta pääkaupunkiin Asuncioniin saapuessamme ajatus pika visiitistä vain vahvistui. Maassa ei nimittäin ole oikein mitään, mitä ei voisi löytää jostain muustakin Etelä Amerikan maasta ja pääkaupunkikin näyttää aika köyhältä ja tylsältä. Paraguaihan on Etelä Amerikan toiseksi köyhin maa Bolivian jälkeen.

Löydettiin kuitenkin tällä kertaa meille hotelli ja saatiin nostettua rahaakin, jotta pystyttäis elämään uudessa maassa. Iltasella käytiin vielä nopeasti hakemassa mulle vähän ruokaa, etten ois niin kiukkunen, kun ei kuitenkaan aamupalan jälkeen ollut syönyt mitään. Sit äkkiä takasin hostellille, koska pimeellä täällä liikkuu paljon prostituoituja ja muuta pimeetä porukkaa.

Eilen herättiin tuttuun tapaan aamupalalle ja siellä olikin ihan hyvä menu, mm. tuoretta ananasta ja papaijaa.
Aamupäivän täällä ukkosti ja satoi ihan mukavasti, mutta sitten kun saatiin itsemme liikkeelle iltapäivän puolella, olikin jo ihan mukava hiostava pouta sää. Lähettiin suunnistamaan lounaalle mäkkäriin, jonne käveltiin muutama kilometri. Sieltä sitten vähän eri reittiä takaisin, jotta nähtäis enemmän tätä kaupunkia. Ajateltiin, että haetaan vaan hotellilta passit ja lähdettäis kävelemään bussiasemalle ostamaan lippuja boliviaan, mutta jotenkin yllättäen hotellilla menikin pari tuntia Janin rämpyttäessä kitaraa ja mun pelaillessa puhelimella..
Saatiin kuitenkin itsemme liikkeelle ja hommattua ylihuomiseksi bussimatkat Santa Cruziin Boliviaan. Luvassa taas muutama eli jotain 30 tuntia bussissa sitten. Oleskelu Paraguaissa jää siis vain 3 päivän pituiseks, mutta onpahan tullu sit täälläkin käytyä. :)

iina

Parque National Iguazu

Eilen eli keskiviikkona otettiin aika iisisti. Hotskulla aurinkoa ja muuta hengailua alkuiltaan asti. Sitten lähettiin hoita vähän asioita mm. kauppaan ja etsimään jatkoyhteyksiä eteenpäin. Siinä sitten selvis, että täältä ei mene suoraa bussiyhteyttä Asuncioon, Paraguain pääkaupunkiin, jonne haluttais seuraavaksi mennä, joten nyt on sitten vielä vähän epäselvää mitä kautta sinne mennään ja millon. Illalla koitettiin käydä aikasin nukkumaan seuraavaa päivää varten.

Tänään taisi olla koko reissun aikaisin herääminen, jo ennen seitsemää. Sillä puoli kahdeksalta oli lähtö retkelle Iguazun kansallispuistoon, jonne olimme aikaisemmin varanneet jo paikat. Siellä olisi luvassa maailman leveimmät ja toiseksi isoimmat vesiputoukset keskellä sademetsää. Putouksia  on 2.7 kilometrin matkalla yhteensä yli 250 ja korkeimmat niistä yli 70 metrin korkuisia.

Perille saavuttua ostetimme sisäänpääsyliput, jotka oikeuttivat meidät kiertelämään ympäri puistoa vapaasti sallituilla reiteillä. Yllättäen me olimme ainoat, jotka eivät mahtuneet ensimmäiseen viidakkojunaan, joten pääsimme kävelemään melkein heti sademetsään, kulkiessamme toiselle asemalle, jossa hyppäsimme kyytiin. Sieltä juna vei meidät lähelle mahtavimpaa putous sarjaa Devil's Throatia. Juna jätti kuitenkin sen verran kauaksi, että pääsimme kävelemään noin kilometrin matkan ylittäessä Iguazun joen ylävirtauksia pitkin rakennua siltarataa pitkin.
Jo matkalla maisemat oli hienoja tälläselle suomalaiselle tallaajalle, joka on vain luontodokkareissa nähny sademetsäkasvillisuutta ja isoja ruskeita jokia, joiden väri johtuu siitä, että ne virtaavat Amazonista. Mutta ai että sitä fiilistä ja maisemaa ku alko näkyä kuinka vesipilvet nous kaukaa, ja sit ku pääs lähellä ja näki Valtavat vesiputoukset oikeestaan suoraan siitä yläpuolelta. Siinä ei sitten voinut olla kastumatta kun se vesi meni huimalla voimalla alas ja siellä vaahtosi ja kuohusi ja roiskui takasin ylös. Vaikee selittää, mutta semmosessa vesipölypöllyissä oltiin. :) Hienoo oli myös ku sää oli niin loistava, et aurinko paisto kirkkaalta taivaalta, niin sitten siinä vesipölyssä kävellessä ja hengaillessa näki kokoajan melkein siistejä sateenkaaria.

Sieltä jatkettiin matkaa hieman takaisin päin junalla, jotta päästiin kävelyreiteille. Ensin käytiin kävelee hieman pienempien putouksien yläpuolella ja toiset parin sadan kuvan sarjat. Sitten oli lounaan aika rahanryöstö pikaruokalaravintolassa. Ruokaa oli kuitenkin sen verran paljon, että lounastamisen jälkeen oli pakko ottaa pienet ruokalevot tulikuumalla betonipenkillä istuskellen. Siitä retki jatkui viidakkokierrokselle, jossa pääsi näkemään putouksia myös alhaalta päin.
 Koko päivän aikana ollaan tehty tuttavuutta nenäkarhuihin (en tiedä onko niillä joku muu oikeampi nimi, mutta sellaisia hieman pesukarhun näköisiä pidemmällä nenällä), mutta tällä kierroksella nähtiin myös leguaaneja, apinoita ja pari papukaijaakin. Taas muutama uusi kuva ja videon pätkä tuli tälläkin kierroksella otettua. Tuon jälkeen lähettiin sitten hitaasti palaamaan takaisin sisäänkäynnille, josta oli kyyti takaisin hostellille.
Matkalla kateltiin matkamuistotavarakauppojen antimia ja istuskeltiin rauhassa välillä, sillä meillä oli vielä yli tunti aikaa puistossa. Siinä sitten törmättiin taisteleviin leguaaneihin ja seuraavaksi puussa istuikin Tukaani. Erittäin kauniin ja upean näköinen lintu, jonka näkemisen olin jo luovuttanut kokonaan. Miten iloseks siitä sitten tulikaan ja vielä kun myöhemmin kolibri viuhahti ohitse jo toisen kerran tällä reissulla.

Loistava päivä takana, Nyt on kuitenkin vähän viidakkosairas olo ehkä liiasta auringosta, vähäisestä unenmäärästä edellisyönä, ötököiden puremisista, huipuista maisemista, epämiellyttävästä paluumatkasta ja liian vähästä nesteestä (mitä kuitenkin koitetaan litkiä kokoajan täällä.)
Varattiin muutama lisä yö täällä Iguazussa vielä, koska viihdymme tässä hostellissa ja ei olla vielä oikein selvitetty noita seuraavia busseja.

iina

South Amerikan Top 5 Huonoimmat

Mäkin haluun sanoo jotakin. Voisin vaikka arvostella nyt Etelä-Amerikkaa ennen kuin unohdan.

Kaupan kassat : - siis voiko mikään olla hitaampaa, kuin etelä-amerikkalainen kaupankassalla. Ei voi. Kaikki pitää tehdä mahdollisimman hitaasti ja mikä todennäköistä, myöskään vaihtorahoja ei ole kassassa tarpeeksi.

Liikenne : - Autoilukulttuuri on jotain maailman vaarallisinta. Autot ajavat lähekkäin, erittäin kovaa ja kaistat ovat vain suuntaa antavia. Joka kerta saa katsoa tarkkaan tienylityksen ja yleensä sielta kaahakin auto ilman valoja ja sitten koitat juosta nopeesti tien yli. Buenos Airesissa näimme, kun auto pysähtyi valoihin, mutta takana tuleva päätti täräyttää perään. Resistenciassa ollessamme taksin kyydissä näimme, kun auto täräytti pyöräilijän kumoon. Lisäksi yksi kaverin kaveri ajoi kuulema humalassa jonkun päälle ja se kuoli.

Ulkomaalaisten kielitaito: - Sinun pitää tietysti ymmärtää mitä paikalliset puhuvat huolimatta siitä, että heidän puheestaan ei saisi selvää, vaikka puhuisivat suomea. Koita siinä sitten ymmärtää latinalaisen amerikan espanjaa.

Myöskään suomalaiselle sohvaperunalle ei sovi se, että suunnitelmia muutetaan lennosta tai keksitään yllättäen jotain mihin on lähdettävä nyt ja heti. Se on niiin ärsyttävää, jos sitä tapahtuu jatkuvasti.

Tipit: - Riippuen maasta, mutta joka paikassa löytää näitä "avuliaita" ihmisiä, jotka haluavat palkkaa "työstään". Esimerkiksi eilen, kun lähdettiin Resistenciasta. Bussikuski otti jo vastaan rinkat ja antoi lapun jolla saa oman rinkan takaisin bussista, niin sitten siihen vielä änkeää joku kaveri, joka ojentaa lapun ja rahasta heittää sitten rinkat kyytiin. siis mita v.. Olisin voinut itekin nostaa rinkat kyytiin, mutta tällä kertaa annoin 2pesoa.

Tässä oli pakollinen avautuminen, mutta oikeesti ne kaupan kassat..

-jani

ps. Iina kirjotti jotain oikeetakin ni se on tossa alempana.

Himmailua Resistenciassa ja siirtyminen Iguazuun

Torstaina ooteltiin Sirkittaa melkein koko päivän hotellilla, kun ei oikein tiety mihin aikaa se ois tulossa. Illalla käytiin sit kuitenkin sen kanssa kahvilassa rupattelemassa. Sirkitta kertoi että lähteekin vasta maanantaina reissuun, eikä lauantaina niinkuin luuli aluksi. Samalla mekin päätimme, että viipyisimme Resistenciassa sitten maanantaihin asti. Kahvila San Josessa otettiin hullun iso jätski annos puokkiin Janin kanssa, johon sai valita 5 eri makua ja slisäksi siinä oli hedelmiä ja suklaakarkkeja sekä keksiä. Namnam. Myöhemmin saatettiin Sirkitta taksilla kotiinsa ja jatkettiin ite matkaa elokuviin. Käytiin kattomassa Paranormal activity 2. Parempi oli kun ensimmäinen osa, mutta taas sai säikähellä ja ahistella. :D

Perjantaina ei tainnut olla mitään erikoista, sillä en millään saa päähäni mitä olisi tapahtunut...
Perus menoa varmaankin. Siestan jälkeen taidettiin tavata Sirkitta ja lähdettiin kaupungille vähän kiertelemään.

Lauantaina rotary-porukalla oli asado-lounas Sirkitan luona, jonne mekin saimme kutsun. Syötiin, pelailtiin, uitiin ja otettiin aurinkoa, jonka jälkeen me lähdettiin valmistautumaan iltaa varten ja muut suorittamaan, jonkun rotary-tehtävän. Paikallisten tapaan mentiin ensiksi pubiin/baariin ja sitten myöhemmin clubille. Ekana mentiin samaan irlantilaiseen, jossa oltiin oltu myös aikaisemminkin. Meinattiin siinä jo tilata juomista, kun pojat sano että sieltä sai ilmaiseksi erästä uutta juomaa kokeilu mielessä. Tämähän passasi ja niiden juomien jälkeen lähdettiinkin yhdessä uudelle clubille, jonne Maurolla oli ilmaisliput meille kaikille. Clubi olikin hieman yllätys, sillä se oli eräänlainen ulkoilmabaari. Rajattu alue, jonka toisessa päässä soitettiin musiikkia, toisessa päässä oli wc:t ja vip-tilat ja keskellä baaritiski. Mukava ilta oli kuitenkin vanhojen ja uusienkin tuttujen kanssa. Johonkin viiteen asti himmailtiin, minkä jälkeen taksilla hotskulle koisimaan.

Edellisen päivän juhlinnan takia tuli sunnuntai vähän skipattua. Ite en vaivautunut ees poistumaan koko hotellihuoneesta, vaan nautin ilmastoinnista, pehmeestä sängystä, telkkarista ja hyvästä olosta. Jani-kulta kävi kuitenkin illalla hakemassa meille ruokaa Boxista, ettei iha kuihduttais. Sirkitta meidän ois pitäny nähä päivän aikana, mutta onnistuttii jotenki ajattelemaan molemmat iha vääri ja ei sitten törmätty lainkaan, mutta onneks oli vielä yks päivä aikaa nauttia toistemme seurasta.

Viimesenä päivänä resistenciassa käytiin heti aamusta ostaa bussiliput Iguazuun ja luovutettiin hotellihuone aamu kymmeneltä ja istuttiin kolmetuntia koneilla/puhelimessa venaillessa, että Sirkitta pääsis koulusta ja voitais taas mennä vallottamaan sen huvila, sillä bussi lähti vasta 11 aikaa illalla. Sirkitan luona syötiin ja otettiin vähä arskaa ja sit lähettiinki Octavion luokse ottaa arskaa et ehittäis sitäki moikkaa vielä ennen lähtöä. Illalla mentii asemalle jo 8 jälkee venailee bussia, sillä Sirkitan ja niitten rotary ryhmä lähti sillon etelän reissulle ja päästiin mukavasti samalla kyydillä ja saatiin sitten hyvästellä siellä kaikki toverit. 

Kuluneen viikon aikana on päässyt espanjan taidot taas unohtumaan, muiden hyvän englannin taitojen takia ja tällä hetkellä haaveilenkin, että jos vaikka Paraguaissa pääsisi jollekin espanjan pikakurssille.

Tänään bussi saapui kuitenkin aamulla Puerto Iguazuun. Heti kun oltiin saatu tavarat bussista ja siirrytty sisätiloihin, alkoi järkyttävä ukkoskuuro. Vettä vaan tuli ja tuli ja jonkun ajan kuluttua ei enää satanut niin paljon et ois läpimäräks kastunu, joten lähettiin metsästämään hostellia. Jonkin aikaa harhailtiin ja pariin kertaan kysyttiin tietäkin, kunnes löydettiin oikea katu ja rakennus. Ihan mukava hostelli perustarpeineen. Nukahettiinki sitten melkein heti ja kevyet 5 tunnin päikkärit tuli otettua, vaikka kyllä ite sain nukuttua bussissakin taas melkein koko ajan. Ostettiin illasta vähän ruokaa ja kokkailtiin pitkästä aikaan, sitte varattii ylihuomiseks joku reissu vesiputouksille ja pelailtii pöytäfudista ja bilistä. Ihana lämmin hiostava kostee ilma ollu koko päivän, että saa nähä minkälaista jatkossa on.


iina

doremifasolatido

Uusi viikko alkoi verkkaisesti, noustiin aamupalalle, mutta jäätiin sen jälkeen nukkumaan. Tietysti nukuttii siestaan asti, joten tuccaparturista sai vain haaveilla. Päivälle ei oikeastaan ollut mitn suunnitelmia, mitä nyt Octavion kanssa oltiin fudiksesta puhuttu. Iltapäivä meni lepäillessä ja odotellessa siestan loppumista, jotta pääsisi parturiin. Sirkitan piti tulla hotellille viiden kuuden aikaan, mutta häntä ei kuulunut, joten lähdimme kahdestaan parturia etsimään. Hiukset sanoivatkin byebye herrasmies Leon käsittelyssä. Aikaisemmat kokemukset ulkomaisista partureista ei o olleet kovin mairittelevia, mutta ihan hyvin tää leikkas. Välillä tuntui, että Leo leikkaili miten sattuu ja välillä sakset kävivätkin musiikin tahdissa.

Hotellilla tapasimme Sirkitan ja lähdimme Boxiin syömään empanadaksia, ostimme liput yökerhoon ja vähän virvokkeita kaupasta. Sirkitta jatkoi matkaansa jonnekin ja me suuntasimme hotellille aloittelemaan. Kitaraa tuli soiteltua ja musiikkia kuunneltua ja jossain vaiheessa lähdimme moikkaamaan irkkupubille muita vaihto-oppilaita. Jonkin määrittelemättömän ajan istuimme ja nautimme virvokkeita jutun luistaessa sulavasti englannilla ja espanjalla tai ainakin englannilla. Kolmella taksilla siirryimme yökerho Nectariin joskus kahden jälkeen.

Porukkaa oli kuin muurahaispesässä. Edelliselläkin klubilla oli tosi tiukkaa, mutta täällä oli paljon enemmän jengiä. Vaikea liikkua mihinkään, jos on juomia kannettavana. Nyt en muista kauan olimme täälläkään paikassa, mutta kivaa oli ja pääsimme turvallisesti hotellille takaisin nukkumaan, kun oli sen aika.

Tiistaina noustiin sängystä varmaan ilta viideltä, mitä nyt itse siirryin vessasta sänkyyn puolen päivän aikoihin. Jossain vaiheessa sain sen verran energiaa, että jaksoin myös rämpytellä kitaraa ja laulella vähän. Käytiin joskus kuuden jälkeen San Josessa syömässä pitsaa, kun vihdoin sain itseni liikkeelle. Otettiin puolikkaat pitsat, iina tropicanan ja minä pollon. Varmaan yksi kokonainen kana oli pistetty pitsan puolikkaaseen, iinan pitsassa oli päällä kaksi persikan puolikasta ja pari ananasrengasta. Teki tiukkaa saada kaikki syödyksi ja iina ottikin yhen slaissin mukaan. Oli vähän heicco olo ja lähdettii lepäämään.

Tänään olo oli jo huomattavasti eilistä parempi ja ehdittiin ennen siestaa käydä nostamassa rahaa ja hakemassa safkaa.  Sirkitta soitti koulun jälkeen ja pyys niille ja niinhän me sitten tehtiin. Hengailua ja auringon ottoa muutama tunti, minkä jälkeen Sirkitan piti lähteä rotary juttuihin. Lähettiin kaikki samalla taksilla, mutta me mentiin hotellille asti. Hotellilta siirryttiin melkein heti keskustaan syömään. Ylläripylläri San Josen herkut kuullosti taas parhaimmilta. Käytiin syömässä erittäin proteiinipitoiset patongit, chipoja ja juomassa smoothiet. Ja nyt on maha vieläkin ihan pullollaan.

jani

Resistencia

Lauantaina saavuttiin puolen päivän aikoihin bussilla tänne Resistenciaan. Bussimatka meni hyvin ja mukavasti nukkuen yön yli. Sirkitta ja sen perhe oli meitä vastassa asemalla, vaikka bussi olikin kaks tuntia myöhässä. Kiltisti olivat oottaneet tietämättä millon me oikeen tullaan, ja kyllä siinä itekin vähän kelaili, et ollaankohan nukuttu pysäkin ohi.

Paikalliset tiesivät erään hyvän hotellin ja lähettiin sit kattoo kelpaisko se meille ja täällähän sit ollaan parhaillaankin.

Sen jälkeen mentiin kaupan kautta Sirkitan luokse ja pakko myöntää että aikamoisessa huvilassa viettelee tämän hetkistä vaihto-oppilas aikaansa. Taloudenhoitaja kokkaili siellä sitten lounaan, minkä jälkeen oli kiva mennä altaalle ottamaan aurinkoa.

Siestan jälkeen otettiin taksi keskustaan ja hotellille ja käytiin kiertelemässä keskustaa ja moikkaamassa Sirkitan edellisiä host-vanhempia. Täällä siis vietetään siestaa n. 12-17 päivän kuumimpaan aikaan (täällähän on  nyt siis kevät vasta ja lämpötila on jo yli +30 astessa), jolloin kaikki paikat ovat kiinni ja useimmat ottavat päiväunet.

Illalla Octavio liittyi meidän seuraan ja vietettiin iltaa yhdessä. Paikallisilla on tapana käydä ensin jossain pubissa istumassa tai aloitella jonkun kotona ja vasta 2-3 aikaan siirtyä sitten baariin. Ei kuitenkaan bailattu aamuun asti, sillä ystävällämme oli kotiintuloaika neljän aikaan. Sed-baarissa, jossa kävimme, oli kuitenkin paljon porukkaa ja tavattiin siellä mm saksalaisia vaihto-oppilaita.

Sunnuntaina aurinko paahtoi taas ja mentiin Sirkitan luokse asado-lounaalle (erilaisia lihoja grillissä paistettuna ja salaattia) ja ottamaan tietty vähän aurinkoakin. Alkuillasta skypetettiin tunti Sirkitan äidin (mun pikkuserkku) ja siskon kanssa, minkä jälkeen lähettiin taas taksilla keskustaan syömään San Joseen. Taksit ei siis oo täällä kovin kalliita, sillä ei meillä muuten ois varaa niillä ajella.

iina

väestönlaskentaa, mielenosoitusta, eläintarhaa

Keskiviikkona oli melkein kaikki paikat kiinni, koska oli joku väestönlaskenta tai vastaava. Suurin osa päivästä tuli hengailtua vaan hostellilla tehden vähän sitä sun tätä. Käytiin kuitenkin iltapäivällä kävelyllä kattelemassa uutta hienoa siltaa, kun sääkin oli niin hieno. Hyvin pärjää jo shortseilla ja t-paidalla aurinkoisena päivänä. :)

Eilen oli hyvä päivä ja tuntu et kerranki saatiin aika paljon aikasekskin. Aamupalan jälkee mentiin hetkeks ottamaan aurinkoa hostellin katolle, mistä siirryttiin sitten kiertelemään kauppakatuja. Ulos mennessä huomattiin, että onkin aika paljon porukkaa liikenteessä ja liikenne osittain tukkiutunut, kun paikallisilla oli joku mielenosotus käynnissä edellisen presidentin kuoleman vuoksi tuossa ihan keskustassa. Porukka tukki monta korttelia ja olikin helppo kävellä, kun ei tarvinnu väistellä autoilijoita lähes lainkaan. Ilmeisesti nuo mielenosotukset aika yleisiä täällä Airesissa. Mitään ostettavaa ei kuitenkaan löytyny, mut tulipahan käveltyä taas pari tuntia.

Myöhemmin iltapäivästä otettiin metro ja lähettiin Jardin Zoologicoon eli eläintarhaan. Täällä saa kyllä olla kokoajan varuillaan, kun liikkuu kaduilla. Jo matkalla metrolta asemalta eläintarhan portille, mikä oli ehkä 300 metriä, ehti joku jätkä seuraamaan meitä, mutta luovutti onneks helposti.
Mutta oli ihana nähä kaiken näkösiä eläimiä mitä ei oo koskaan ennen päässyt näkemään kun luontodokkareissa. Kyseisessä eläintarhassa oli infon mukaan yli 350 eri lajia mm jättiläiskilpikonnia, jääkarhu, norsuja, bengalin tiikeri, seepra, biisoneita, kirahveja, virtahepoja, sarvikuonoja, apinoita, hyeenoja, papukaijoja ja vaikka mitä. Sieltä löyty varmaan kaikki eläimet, mitä pienenä jostain villieläin kirjoista on katellu. Kävelemistä kertyi tälläkin reissulla ihan kivasti, kun alue oli niin suuri ja eläinten tutkailun jälkeen koitettiin vielä ettiä japanilaista puutarhaa, mutta luovutettiin sitten kun jalkoja alkoi jo särkeä.
Harmittaa vaan, kun ei enää uskalla oikein kantaa kameraa mukana joka paikkaan ja tältäkään reissulta ei sitten ole yhtään kuvaa.

Hostellille päin mentäessä päästiin ihanan ruuhkaiseen ja tuskasen tunkkaiseen metroon ja matka tuntui kestävän ikuisuuden.Keskustassa oli mielenosotukset vieläkin käynnissä ja jatkuivat pitkälle yöhön saakka.
Käytiin ostamassa hieman juomista ja pitsaa ja suunniteltiin menevämme illalla Hannun kanssa vielä johonkin paikalliseen yökerhoon.
Paikat olivat kuitenkin heikosti auki presidentin kuoleman takia.  Hieman oli hukka reissu, mutta käytiin kuitenkin yhdet oluet juomassa eräässä kuppilassa.Yhteen paikkaan jonotettiin puoli tuntia, minkä jälkeen kyllästyttiin ja otettiin taksi hostellille.
Pitihän tänä aamuna kuitenkin olla skarppina pakkaamassa ja kirjautumassa ulos hostellista kello 10 mennessä.

Illalla lähtee yöbussi Resistenciaan, 1000 km lähemmäksi päiväntasaajaa. Siellä olis tarkotus viettää noin viikko Sirkitan kanssa.

iina

Buenos Airesia tutkimassa

Sunnuntaina lähettiin Hannun kanssa pienelle kaupunki kierrokselle. Ensin mentiin tsekkaamaan paikalliset viikonloppu markkinat, mistä löytyi tavaraa joka suuntaan. Törmättiin siellä sitten myös suomalaisiin, jotka olivat jollain eläkeläisten kiertomatkalla chile-argentiina-uruguay-brasilia. Maistettiin paikallisia choripaneja (leipä jonka välissä lihaa ja mausteita.) ja jatkettiin kävelemistä kohti Casa Rosadaa (presidentin ja hallituksen työskentely paikka) ja katedraalia, joissa käytiin vierailemassa. Sieltä jatkettiin matkaa toisille markkinoille, jossa oli muutama hyvä livemusiikki esityskin. Lemppariksi nousi kuitenkin eräs pelle, joka pilaili muitten kustannuksella keskellä katua esim. pysäyttelemällä autoja. Käytiin kattomassa myös vieressä oleva rikkaiden hautausmaa La Recoleta, jonne oli haudattu myös Perónin presidentti pari.
Janon yllättäessä istahdettiin terassille ja tilattiin kannullinen olutta, minkä jälkeen jaksoi taas kävellä. Osan matkoista pystyy aina kulkemaan metrolla, mutta käveltävääkin kertyy silti.
Lähdettiin kaupan kautta Hannun hostellille tekemään ruokaa. Loppu ilta vierähtikin siellä ja sitten junalla omalle hostellille, sillä metrot eivät enää kulkeneet.

Maanantaina oli tarkotus lähteä kolmistaan käymään Bocan kaupunginosassa, joka ei ole niin hyvä maineinen. Hannu oli kuitenkin edellisenä iltana myöhästynyt junasta saattaessaan meitä, ja joutunut kävelemään puolitoista tuntia hostellilleen, eikä jaksanut ehtinyt meidän mukaan Bocaan. Bocassa käytiin kattomassa Boca Juniorssien stadionia ulkoapäin ja Caminiton värikkäitä rakennuksia.Takaisin metroasemalle mennessä satadionin kohdalla meidät yritettiin ryöstää. Kolme teini-ikäistä poikaa oli yhtäkkiä meidän ympärillä ja vaati rahaa. Ite puristin vaan laukkua sylissä suojellakseni mm. kameraa ja yritin juosta pois. Yks pojista kuitenkin repäs takaapäin sellailla, että laukusta katkes hihna ja nappi repes paidasta. Kaks pojista yritti saada Janin taskusta, sen lompakkoa, mutta eivät onnistuneet. Vähän matkaa yks koitti juosta perässä, mutta takaa tuli kuitenkin auto, jonka tööttäily sai pojat luovuttamaan. Autoilija pysähtyi auttamaan ja halusi varmuuden vuoksi viedä meidät keskustaan, jotta päästäisiin turvallisesti hostellille.
Tilanne meni aika nopeesti ohi ja kai siinä oli vähä shokissakin. Onneks ne ei kuitenkaan onnistu saamaan mitään muuta ku laukun hihnan. Pitää jatkossa koittaa olla vielä varovaisempi.
Myöhemmin istuttiin vaan iltaa hostellilla ja kelailtii elämää.

Tiistaina ei oltu suunniteltu muuta ohjelmaa, kuin leffassa käyminen. Joten ei sitten tullutkaan tehtyä oikeestaan muuta. Käytiin illalla katsomassa Resident Evil: Afterlife 3D:nä (Janin valinta..) Ihan ok leffa, mutta ei sitä uudestaa jaksais kattoa. :)

iina