Sunnuntaiaamuna heräiltii kohtuu ajoissa, koska 11 maissa oli tarkoitus ottaa taksi satamaan. Väsytti aikas paljon, mutta pakko oli lähteä eteenpäin. Taksilla punta de piedrasin satamaa ja sieltä liput oikeaan laivaan. Homma sujui aika helposti, kun oli jo kerran harjoiteltu. Jostain syystä aamupala jäi syömättä, (selvää syytä en saanut koskaan) mutta hyvin jaksettiin Puerto la Cruziin asti. Eli 5 tuntia melkein laivalla. Tuli soiteltua aika kauan kitaraa ja sitten taidettiin espanjaa vähän opiskella.
Puerto la Cruzissa otettin taksi bussiterminaalille ja ostettiin sieltä liput seuraavana päivänä lähtevään Boa Vistan bussiin. Eli Brasilian puolelle. Mentiin takaisin tuttuun Neptuno hotelliin ja maksettiin yhdestä yöstä jonka jälkeen lähdettiin syömään. Illalla varmaa kateltiin joku leffa.
Seuraavana päivänä käytiin nettipaikassa ostamassa lentoliput Manauksesta Sao Paoloon. Tultiin päätökseen, että jokilaiva on boring, koska eihän siellä edes näe rantaa aina. Eikä siellä paljoa muutakaan ole, haiseva vessa ehkä. Lisäksi brassien bussit on kohtalaisen hintavia verrattuna muiden maiden kuljetuksiin, joten rannikon kiertäminenkin tulisi maksamaan. Lento suoraan Sao Paoloon oli kohtuu hintainen, ellei halpa verrattuna jokilaivoihin ja muihin rannikon busseihin.
No siis sitten lähdettiin bussilla kohti Boa Vistaa. Brasseja oli kohtalaisen paljon bussissa ja portugalia alkoi kuulumaan joka puolta. Vasta seuraavana aamuna oltiin rajalla. Ennen sitä oli lukuisia tarkastuksia. Venezuela ei kyllä jätä mitään sattuman varaan. Kaksi kertaa jouduttiin esittelemään rinkkojen sisältöjä tarkastuksissa, kun koko bussi tyhjennettiin ja jokainen laukku tarkistettiin. Lisäksi aseistautuneita sotilaita kävi tarkistamassa jo yöllä bussin. Se on aika normaalia.
Pitkä oli reissu ja joskus ehkä kolmen jälkeen oltiin tiistaina Boa Vistassa. Ostettiin samalta yritykseltä liput Manaukseen, jonne bussi lähti seitsemän aikoihin. Käytiin etsimässä ravintolaa terminaalin lähettyviltä, mutta taisi olla siesta menossa, koska paikat oli kiinni. Terminaalilta sitten ostettin vähän kinkkupasteijoita. Bussi saapui ja lähdettiin eteenpäin. Matkalla ei kummosia tapahtunut ja seuraavana aamuna ennen seitsemää oltiinkin jo perillä. Tuli nukuttua hyvin ja herättiinkin vasta Manauksessa.
Asemalta otettiin taksi tänne hostelliin. Taksi oli turhan kallis. Varmaa melkein 15e, vaikka matka ei ollut pisimpiä. Kieli on tietysti portugali niin tulee väärin kuultua asioita. Kuitenkin lähellä espanjankieltä niin voi tajuta jotain aina joskus. Hostelli on aika simppeli ja seinät on täynnä tylyjä tekstejä mitä ei saa tehdä tai miten pitää tehdä. Kuumakin on, kun hostelli säästää kaikessa. Onneksi huoneessa menee ilta ysiltä ilmastointi päälle ja se kestää johonkin aamu seiskaan tai ysiin. En o heränny vielä silloin, niin en tiedä.
Täällä päin on menossa sadekausi ja sateita saattaa ilmaantua milloin sattuu. Eilen torstaina oltiin ostoskeskuksessa, kun räjähti oikein kunnolla. Oltiin, että wtf? Mutta ukkonenhan se oli. Olipahan kuitenkin räjähdys. Sitten alkoi rankkasade ja jäätiin himmailee kauppaan joksikin aikaa. Löysin kivan bon jovi-dvdn, jossa on materiaalia 80- ja 90-luvuilta.
Manaus sijaitsee Amazonin sademetsässä ja täältä saisi kaikenlaisia sademetsäretkiä, mutta taidetaan jättää piraijakalastukset väliin, kun lääkitys ei o kunnossa. Eikä o hirveä intokaan sinne. Ootellaan vaan, että päästään taas rannalle. :) Kuuma täällä on vaikka aurinkoa ei paljon näy.
Ollaa kans pitkästä aikaa kokkailtu ite ruokia, kun vihdoin ollaan tämmöisessä hostellissa missä on kunnon keittiö. Säästää hyvin rahaa verrattuna jokapäiväisiin ravintolareissuihin.
Eiköhän tässä nyt ollu kaikki tällä kertaa.
-jani
perjantai 28. tammikuuta 2011
sunnuntai 23. tammikuuta 2011
Nukkumasaa odotellessa........
Viimestä yötä viedään täällä Margaritan saarella ja kello on puol viis aamulla, eikä mua nukuta, niinpä tulin päivittämään kuulumiset Janpan tuhistessa vieressä. :))
Viisi yötä vietettiin yhteensä siis täällä ja jokainen päivä oli enemmän tai vähemmän samanlainen kun muutkin. Aina puolen päivän jälkeen rannalle ja illalla ruokaa ja leffoja/ohjelmia sekä matkan jatkuvuuden suunnittelua.
Joka päivä käytiin kerran tai kaks hakee vieresestä kiinalaisesta ruokaa tähän huoneeseen, kun siellä oli sopivan halpaa ja hyvää tavaraa, vaikka meinaakin riisi vähän tökkimään jo.
Yhtenä aamuna menin hakemaan meille hedelmiä aamupalaks ja espanjaksihan tommoiset ostokset täytyy täällä hoitaa. Harmi vaan, että tulin hieman väärinymmärretyksi, kun pyysin 2 mandariinia, niin sainkin 2 kiloa niitä. Mutta onneks ne oli maukkaita ja saatiin kaikki syötyä.
Perjantaina mentiin isommalle rannalle Playa Caribelle. Nätti paikka ja muutama turistikin näkyi, mutta aika omissa oloissa sai sielläkin olla. Keräiltiin siellä taas simpukoita ja uitiin ajankuluks, kun ei hirveesti tehny mieli makoilla tuulen pöllyttäessä hiekkaa naamalle. Rantaretken jälkeen kierreltiin vähän tätä Juan Griegon kalastajakylän keskustaa ja syötiin hodarit, mitä täällä myydään melkein joka kadun kulmassa.
Eilen taas rantailtiin, jonka jälkeen piti venailla Jania, niin kävin ostaa hedelmiä (tällä kerralla ihan sen määrän mitä halusinkin) ja samalla eksyin juomaan yhden sihijuoman rantaan. Hetki sen jälkeen Jani tulikin kadulla vastaan ja käytiin ostamassa sille uusi lippis, jota oltiin edellisenä päivänä jo vähän ihailtukin. Sitten vihdoin nähtiin auringonlasku melkein karibian mereen, kun kerranki osattiin ajoittaa se oikeaan aikaan.
Illalla taas vähän mietittiin, että minne mentäis. Ollaan nyt pari hyvän hintasta lentoa löydetty Brasiliasta, joten saa nähdä miten tässä käy. Tänään tuossa muutaman tunnin päästä olis kuitenkin tarkoitus herätä, pakata kamat ja jättää saari. Etelämmäksi käy tiemme..
Ei vieläkään nukuta, mutta en jaksa kirjottaakaa enempääkään tänne. :))
iina
Viisi yötä vietettiin yhteensä siis täällä ja jokainen päivä oli enemmän tai vähemmän samanlainen kun muutkin. Aina puolen päivän jälkeen rannalle ja illalla ruokaa ja leffoja/ohjelmia sekä matkan jatkuvuuden suunnittelua.
Joka päivä käytiin kerran tai kaks hakee vieresestä kiinalaisesta ruokaa tähän huoneeseen, kun siellä oli sopivan halpaa ja hyvää tavaraa, vaikka meinaakin riisi vähän tökkimään jo.
Yhtenä aamuna menin hakemaan meille hedelmiä aamupalaks ja espanjaksihan tommoiset ostokset täytyy täällä hoitaa. Harmi vaan, että tulin hieman väärinymmärretyksi, kun pyysin 2 mandariinia, niin sainkin 2 kiloa niitä. Mutta onneks ne oli maukkaita ja saatiin kaikki syötyä.
Perjantaina mentiin isommalle rannalle Playa Caribelle. Nätti paikka ja muutama turistikin näkyi, mutta aika omissa oloissa sai sielläkin olla. Keräiltiin siellä taas simpukoita ja uitiin ajankuluks, kun ei hirveesti tehny mieli makoilla tuulen pöllyttäessä hiekkaa naamalle. Rantaretken jälkeen kierreltiin vähän tätä Juan Griegon kalastajakylän keskustaa ja syötiin hodarit, mitä täällä myydään melkein joka kadun kulmassa.
Eilen taas rantailtiin, jonka jälkeen piti venailla Jania, niin kävin ostaa hedelmiä (tällä kerralla ihan sen määrän mitä halusinkin) ja samalla eksyin juomaan yhden sihijuoman rantaan. Hetki sen jälkeen Jani tulikin kadulla vastaan ja käytiin ostamassa sille uusi lippis, jota oltiin edellisenä päivänä jo vähän ihailtukin. Sitten vihdoin nähtiin auringonlasku melkein karibian mereen, kun kerranki osattiin ajoittaa se oikeaan aikaan.
Illalla taas vähän mietittiin, että minne mentäis. Ollaan nyt pari hyvän hintasta lentoa löydetty Brasiliasta, joten saa nähdä miten tässä käy. Tänään tuossa muutaman tunnin päästä olis kuitenkin tarkoitus herätä, pakata kamat ja jättää saari. Etelämmäksi käy tiemme..
Ei vieläkään nukuta, mutta en jaksa kirjottaakaa enempääkään tänne. :))
iina
keskiviikko 19. tammikuuta 2011
Isla de Margaritalla, vihdoinkin :)
Maanantaina oltiin sitten heti kaheksan jälkeen jonottamassa pankkiin, jotta saataisiin rahaa. Puol ysi aukes ovet ja vielä puol tuntia ooteltiin, että olis meidän vuoro. Viimein kun se vuoro tuli, pyöriteltiin meille vaan päätä ja sanottiin, että pitää mennä toiseen pankkiin. Käveltiin sitten toiseen pankkiin ja taas jonoteltiin ja odoteltiin meidän vuoroa. Siellä sitten taas pyöriteltiin päätä ja neuvottiin seuraavaan pankkiin Bancaribeaniin. Siellä oltiin sen verran järkeviä, että kysyttiin heti joltain voidaanko nostaa vai ei, ettei tartteisi turhaa jonotella vuoroa. Yllättäen vastaus oli ei ja matka jatkui casa cambioon, neuvojen mukaan. Tässä vaiheessa alkoi jo hieman turhauttamaan käveleminen ristiinrastiin, kun ei tulostakaan näyttänyt yhtään tulevan. Casa cambiosta neuvottiin jatkamaan matkaa Banescoon, mutta luovutettiin jo ja päätettiin lähteä hotellille soittamaan suurlähetystöön ja kysymään neuvoa.
Matkalla kuitenkin huomattiin muita turisteja ja Jani kävi kysymässä heiltä, miten on rahan hommaaminen onnistunut. Neuvoja tuli useampikin. Eräs oli pari vuotta sitten saanut nostettua Banescosta, joten päätettiin vielä kävellä sinne kokeilemaan. Taas jonoteltiin ja odoteltiin ja tällä kertaa kun meidän vuoro tuli, ei enää pyöriteltykään päätä vaan nyökyteltiin. Itkin melkein jo ilosta, mutta Jani käski hillitsemään itteni, sillä eihän meillä vielä ollut rahaa. Siinä täyteltiin ensin laput, annetttiin kortit ja passit ja sitten virkailija rupesi näpyttelemään koneella, tuloksetta. Jostain kumman syystä visa electronilla ei voinut nostaa rahaa. Onneksi meillä oli kuitenkin viimeinen valttikortti eli Janin visa. Sillä sitten onnistui rahan nosto ja jälkeen päin huomattiin että välityspalkkiokin oli toistakymmentä prosenttia. Mutta saatiinpahan pari tukkua rahaa ja pystyttiin mielessämme jo jatkamaan matkaa kohti seuraavaa määränpäätä.
Päästyämme hotellille rahojemme kanssa, kyselimme milloin lähtisi seuraava lautta Isla de Margaritalle. Liian pian, jotta ehtisimme kerätä kimpsut ja kampsut ja siirtyä satamaterminaaliin, joten päätimme jäädä vielä yhdeksi yöksi Puerto la Cruziin. Hetken ihastelimme ja laskimme rahojamme, jonka jälkeen lähdettiin syömään. Oli pakko palkita itsemme mäkkäri aterioilla, kun koko viikonloppu oli yhtä jahkaamista korttien kanssa. Illan hämärryttyä Jani innostui rämpyttelemään kitaraa ja tekaisi laulun meidän Puerto la Cruzin koettelmuksista.
Tiistaina lähti lautta satamasta Isla de Margaritalle. Hieman pitkästyttävät neljä ja puoli tuntia autolautan turistiluokassa. Viereisillä penkeillä pomppi ehkä suloisimmista tytöistä, jonka oon nähny aikoihin. Ihana kikkarapää ja upeet ripset. :)
Rantauduttua löydettiin mukava englantiakin puhuva taksikuski, joka ajoi meidät reilun puolen tunnin päähän Juan Griegoon. Ei löydetty sitä hostellia, mihin oltaisiin haluttu, mutta muutaman hotellitarkastuksen jälkeen löytyi ihan jees huone. Oma vessa, levee sänky, tv, ilmastointi ja ehkä paras nettiyhteys tähän mennessä.
Vieressä on kiinalainen ravintola, josta on helppo hakee ruuat tähän ja katella leffaa tai muuta syödessä.
Illalla mietittii ihan toden kanssa, että mitä ihmettä me tehään näiden viimesten viikkojen kanssa, kun tää Venezuela on syönyt ihan hirmuisesti rahaa. Mihinkään ratkaisuun ei vielä kuitenkaan päästy, mutta on meillä aina joku idea.
Tänään piti herätä aikaisin ja suunnata rannalle, mutta hupskeikkaa kello olikin jo 12 kun herättiin. Millonkohan viimeeks on tullu nukuttua noin pitkää.. Sisäinen kello petti mut pahan kerran. :/
Jossain vaiheessa päästiin kuitenkin rannalle asti, mutta se ei ollut mikään paratiisi ranta, joten ei kauaan viihdytty. Alkoi janottamaan ja särkemään päätäkin, niin suunnattiin takaisin tänne hotskulle.
Kinkistä taas ruokaa ja pyykit kävin myös hakemassa kun aikasemmin vietiin ne pesulaan.
iina
Matkalla kuitenkin huomattiin muita turisteja ja Jani kävi kysymässä heiltä, miten on rahan hommaaminen onnistunut. Neuvoja tuli useampikin. Eräs oli pari vuotta sitten saanut nostettua Banescosta, joten päätettiin vielä kävellä sinne kokeilemaan. Taas jonoteltiin ja odoteltiin ja tällä kertaa kun meidän vuoro tuli, ei enää pyöriteltykään päätä vaan nyökyteltiin. Itkin melkein jo ilosta, mutta Jani käski hillitsemään itteni, sillä eihän meillä vielä ollut rahaa. Siinä täyteltiin ensin laput, annetttiin kortit ja passit ja sitten virkailija rupesi näpyttelemään koneella, tuloksetta. Jostain kumman syystä visa electronilla ei voinut nostaa rahaa. Onneksi meillä oli kuitenkin viimeinen valttikortti eli Janin visa. Sillä sitten onnistui rahan nosto ja jälkeen päin huomattiin että välityspalkkiokin oli toistakymmentä prosenttia. Mutta saatiinpahan pari tukkua rahaa ja pystyttiin mielessämme jo jatkamaan matkaa kohti seuraavaa määränpäätä.
Päästyämme hotellille rahojemme kanssa, kyselimme milloin lähtisi seuraava lautta Isla de Margaritalle. Liian pian, jotta ehtisimme kerätä kimpsut ja kampsut ja siirtyä satamaterminaaliin, joten päätimme jäädä vielä yhdeksi yöksi Puerto la Cruziin. Hetken ihastelimme ja laskimme rahojamme, jonka jälkeen lähdettiin syömään. Oli pakko palkita itsemme mäkkäri aterioilla, kun koko viikonloppu oli yhtä jahkaamista korttien kanssa. Illan hämärryttyä Jani innostui rämpyttelemään kitaraa ja tekaisi laulun meidän Puerto la Cruzin koettelmuksista.
Tiistaina lähti lautta satamasta Isla de Margaritalle. Hieman pitkästyttävät neljä ja puoli tuntia autolautan turistiluokassa. Viereisillä penkeillä pomppi ehkä suloisimmista tytöistä, jonka oon nähny aikoihin. Ihana kikkarapää ja upeet ripset. :)
Rantauduttua löydettiin mukava englantiakin puhuva taksikuski, joka ajoi meidät reilun puolen tunnin päähän Juan Griegoon. Ei löydetty sitä hostellia, mihin oltaisiin haluttu, mutta muutaman hotellitarkastuksen jälkeen löytyi ihan jees huone. Oma vessa, levee sänky, tv, ilmastointi ja ehkä paras nettiyhteys tähän mennessä.
Vieressä on kiinalainen ravintola, josta on helppo hakee ruuat tähän ja katella leffaa tai muuta syödessä.
Illalla mietittii ihan toden kanssa, että mitä ihmettä me tehään näiden viimesten viikkojen kanssa, kun tää Venezuela on syönyt ihan hirmuisesti rahaa. Mihinkään ratkaisuun ei vielä kuitenkaan päästy, mutta on meillä aina joku idea.
Tänään piti herätä aikaisin ja suunnata rannalle, mutta hupskeikkaa kello olikin jo 12 kun herättiin. Millonkohan viimeeks on tullu nukuttua noin pitkää.. Sisäinen kello petti mut pahan kerran. :/
Jossain vaiheessa päästiin kuitenkin rannalle asti, mutta se ei ollut mikään paratiisi ranta, joten ei kauaan viihdytty. Alkoi janottamaan ja särkemään päätäkin, niin suunnattiin takaisin tänne hotskulle.
Kinkistä taas ruokaa ja pyykit kävin myös hakemassa kun aikasemmin vietiin ne pesulaan.
iina
sunnuntai 16. tammikuuta 2011
Ei, en sitä salaa. Venezuelassa loppuun palaa..
Viimeisenä päivänä Cartagenassa otettiin aurinkoa Bocagrandessa. Tai oikeastaan tuli vaan uitua aallokossa. Oli tosi kivaa. Norjalainen pariskunta vahti meidän tavaroita ollessamme meressä ja vastavuoroisesti vahdimme heidän kamojaan. Kävellessä Bocagrandeen ja takaisin Getsemanin kaupunginosaan saa ihan kivasti aurinkoa, joten rannalla makoilua ei tarvinnut edes harrastaa. Törmättiin Kuopion Minnaan taas kerran. Varmasti lukee tätä blogia ja seuraa meitä ! ;P Ollaan törmätty häneen Perun Cuzcossa, Limassa, Kolumbian Bogotassa ja nyt Cartagenassa.
Myöhemmin kävimme vanhassa kaupungissa, joka on muurien ympäröimä. Tosi hieno paikka ja luultavasti merirosvot olivat joskus koittaneet hyökätä sinne. :) Muurien sisäpuolta löytyi kaikenlaista toimintaa. Musiikkiesityksiä ja teatteria. Mentiin kävelemään muurien päälle, josta näki mm. Bocagrandeen ja merelle. Nostettiin rahaa ja käytiin syömässä. Vähän vielä katseltiin jotain tanssiesitystä illan hämärtyessä. Hotellilla pakkailtiin ja huomattiin, että norjalainen pariskunta olikin asustanut samassa hotellissa yhtä monta yötä, mutta ei oltu vain törmätty ennen Bocagrandea. Näin meni viimeinen päivä Cartagenassa.
Aamulla herättiin aikaisin, ehkä jopa kuudelta. Otettiin taksi terminaalille, josta pikkupohtimisen jälkeen ostettiin liput Maicaoon, Kolumbian ja Venezuelan rajalle. Matka kesti varmaan 8-9tuntia ja hämäräkin oli jo tullut, kun tultiin perille. Tässä kohtaa alkoi ehkä tuntumaan ensimmäisen kerran, että nyt ollaan tultu jonnekkin missä homma ei varmasti toimi.
Oltiin infoja etitty rajanylittämisestä sieltä täältä ja aika nopeasti todettiin, että kunnon bussia ei ainakaan samana päivänä saa otettua rajan yli Maracaiboon. Collectivoja tai jotain pikkubusseja oli menossa, mutta ne maksoivat vissii jtn 100 000 kolumbian pesoa. Lonely Planet kirjan mukaan matkan pitäisi maksaa noin 20 000 niin ei oikein napannu. Meillä ei myöskään ollut käteistä tarpeeksi, joten sitä oli lähdettävä hakemaan keskustasta. Kaikki tuntui jotenkin niin vaikealta ja taksitkin olivat epävirallisen näköisiä. Taksimatkalla huomattiin Hotelli Frontera ja kysyttiin taksikuskilta paljon se maksaisi. Vaikutti kohtalaisen hintaselta ja rahat nostettua mentiikin sinne. Saatiin huone muistaakseni 40 000 pesoa yöltä. Olo vähän helpotti ja nälkään syötiin menu del dia hotellin ravintolasta. Jääkaapista löytyi myös makeaa Redd's olutta, jota sitten juotiinkin hyvää tahtia seuraavat pari tuntia. :P Se vasta oli rentouttavaa. Paola vaan kanto pöytään lisää juomista vanhojen loppuessa. Kohtalaisen aikasin tuli kuitenkin väsy ja uni maistui.
Aamulla syötiin tukeva ateria hotskun ravintolassa ja käveltiin vieressä sijainneelle terminaalille. Aika nopeasti joku vanha ukko tuli tarjoamaan kyytiä Maracaiboon 24 000 pesolla ja tartuttiin tarjoukseen. Hänellä oli kunnon amerikanrauta odottamassa. Oikeastaan rajaseudulla kaikki autot ovat samanmallisia chervoletteja. Samaan autoon tuli 3 naista. Hinnasta oli taas vaihteeksi hieman vääntöä, kun lähtöhetkellä tietysti hinta olikin noussut. Siinä vaan tiukkana oltiin ja jouduttiin ehkä maksamaan 10000 lisää. Hinta oli kuitenkin paljon halvempi kuin mitä muut vaihtoehdot olisivat olleet.
Iinan kanssa istuttii etupenkillä ja itse olin ikkunan vieressä, josta aurinko paistoi suoraan käsivarteen ja sitä piti suojata palamiselta. Rajalla meidän piti hypätä leimaamaan passeja, kun taksi jatkoi eteenpäin. Kaikki tuntui vähän hämärältä, mutta sujui hyvin. Taksin piti mennä jonossa tarkastusaseman ohi ja me käveltiin Venezuelan puolle leimaamaan uudestaan. Sitten noustiin kyytiin ja jatkettiin matkaa. Rajalta Maracaiboon välillä oli kymmeniä tarkastuksia ja passia piti näyttää koko ajan. Erittäin tiukka valvonta. Lisäksi oli erillisiä maksuja mitä piti maksaa, ei tietysti ollut hajua mitä ne oli, mutta takapenkinkin naiset kaivoivat kiltisti kukkaroa..
Maracaibossa terminaalilla juotiin limpparit ja kyseltiin bussiyhtiöiltä hintoja Caracasiin. Hinnat olivat epäilyttävästi tuplaantuneet niistä mitä heidän seinillään luki ja aika kusetushinnoilta haiskahti taas vaihteeksi. Täällä koitetaan kaikesta repiä mahdollisimman kova hinta. Löydettiin yksi ihan ok-hintainen bussi ja ostettii liput puol kasilta lähtevään bussiin. Aikaa oli yli 2h ja sitä sitten tapettiin internetissä ja ostellessa evästä.
Matka meni tosi jees ja aika nopeastikin. Aamulla seiskan jälkeen oltiin perillä Caracasissa. Alunperin meidän oli tarkoitus mennä ensin Coroon, mutta ihan hyvä ettei jääty, vaan matkattii heti pidemmälle. Caracasissa oli tietysti ongelmia, kun bussi Puerto la Cruziin lähtikin eri asemalta. Tietysti oli nälkä ja vit-harmitti.. :-) Kyseltii vähän, että miten pääsee sinne toiselle terminaalille; Terminal de Orientesiin. Kuulema metrolla voisi päästä. Sitten kysyttiin mistä päin metron löytää ja lähettiin kävelee tihkusateessa kaupunkia kohti. Taksit olisivat maksaneet terminaalille ihan sairaasti. Kalliimmat hinnat kuin Suomessa. Muutenkin oli hermo kireellä niin sitten kun nämä fiksut taksimiehet tulee viereen tyrkyttää kyytejään niin eiiiiiiheel. :D Löydettiin metro ja kyseltiin miten päästään toiselle asemalle ja saatiin jotain ohjeita, joita ei heti tajuttu. Sitten kuitenkin löytyi Ana ja hänen isänsä German, jotka ottivat meidät suojelukseensa !
Ana ja German ohjasivat meidät oikeaan paikkaan odottamaan metroa ja olivat vissiin itsekki menossa samaan suuntaan. Metrot olivat kuitenki järjestäen niin täynnä, että meillä ei kamojen kanssa ollut asiaa sisään. Nämä paikalliset sitten neuvoivat, että otetaan toiseen suuntaan menevä metro joka on tyhjempi ja se sitten kääntyy myöhemmin oikeaan suuntaan niin päästään joskus perille. Jossain vaiheessa Ana tai hänen isänsä ehdotti, että mennään syömään yhteen paikalliseen halpaan ruokalaan. Kuulosti hyvälle ja mentiin sinne. Se oli jossain vissiin keskuspuiston lähellä. Ruoka oli paikallista Areguipaa. Otimme sitä juustolla ja lihalla. Ne tulivat siis maissikuoren väliin tjn. Ana ja German olivat kilttejä ja tarjosivat meille tämän aterian, se olisi maksanut ehkä 13bolivianoa per naama.
Tämän jälkeen German piti meille oppitunnin Caracasin keskustasta ja esitteli isoimpia rakennuksia. Ana puhuu hyvin englantia ja tulkkasi meille kaiken. Sitten mentiin suureen taidegalleriaan, josta saatiin onneksi otettua kuvia. Galleriassa oli vaikka mitä mm. kaksi Pablo Picasson maalausta ! Ana ja German ovat molemmat taiteenystäviä, kuten Anan äiti myös. Ana on joskus tehnyt jonkinnäköisiä taidepiirustuksia ja Germanillakin on taito perittynä äidiltään, mutta jostain syystä he eivät enää tule toimeen ja German peitteleekin innostustaan taiteisiin. German on jotain 65vuotta kai ja Ana on 32 vuotta. Anasta luulimme ensin, että hän on 17-20. Siinä vaiheessa alkoi hämmästyttää, kun hän sanoi, että hänellä kaksi lasta. 32 vuotiaaksi häntä ei todellakaan uskoisi. Hän on tosi nuorekas ja iloinen ihminen. :) Kävi mielessä jäädä ihan heidän takiaan Caracasiin yhdeksi yöksi, mutta parempi oli jatkaa matkaa. Taidegallerian jälkeen katsottii vielä muutamia, muita rakennuksia läpi mm. teatterirakennus, joka oli kiinni kuitenkin helmikuuhun asti. Germanin vaimo ja Anan äiti tuli tässä kohtaa seuraamme. Hän oli myös tosi mukava ihminen. Hän jopa saattoi meidät viimeiselle metropysäkille, kun Ana ja German olivat jo jääneet matkasta. Tai oikeastaan meidän piti vielä mennä metrolla 4 pysäkkiä tämän jälkeen, jotta saatiin oikea pysäkki, josta saatiin bussiyhteys terminaallille. No bussi löytyi paikallisen avustuksella ja sitten köröteltiin terminaalille, josta ostettiin liput Puerto la Cruziin.
Perillä oltiin perjantaina joskus hämärän tultua. Käveltiin asemalta rannalla sijaitsevaan Neptuno hotelliin ja kirjauduttiin sisään. Saatiin ihan ok huone, josta lamppu paloi kuitenkin äkkiä. No sitten alkoi kaikki mennä päin persettä..:/ Väsyneinä ja nälkäisinä lähdettiin, etsimään pankkiautomaattia, kun ravintoloiden hintataso oli niin korkea, ettei käteiset niihin riittäneet. Puiston läheltä löytyi automaatti, joka ei kuitenkaan hyväksynyt korttia. Käytiin hakemassa toinen kortti eikä sekään toiminut. Kyllä HARMITTI. Loppuen lopuksi päädyttiin kuitenkin menemään ravintolaan, jossa toimi electron ja saatiin pastaa naamaan. Käteistä kuitenkin tarvitsee täällä ja aika kurjalta tuntui, kun rahaa ei tule seinästä. Seuraavana aamuna oli taas nälkä ja lähdettiin testaamaan automaatteja. Meille oli mysteeri mikä tämä "add first two digits of your personal identification number.." oikein on. Testattiin kaikki mahdolliset numerot mitä se mahdollisesti oli, mutta mikään ei toiminut. Oli aika masentavaa. Lisäksi hotellille mennessä liukastuin ja tallasin pottuvarpaan päälle, joka alkoi sitten vuotaa kivasti. Sandaali oli ihan veressä ja varpaaseen särki. Sama varvas, josta löin kirveellä kerran jänteet poikki. Siinä ei suurimmaksi osaksi ole edes tuntoa, joten en oikein tiennyt mitä sille kävi.
Tämä oli se päivä, kun otin oikean Visan ensimmäisen kerran käyttöön ! ja eihän sekään toiminut. HARMITTI. Ajateltiin jos joku hotelli nostais meille rahaa, mutta ei onnistunu. Iinalta tais pari kyyneltäkin jo tulla. :'/ Itsellä taisi jo vitutus mennä yli. :P Oli pakko tottua ajatukseen, että maanantaina pankkiin sitten.
Syötiin kiinalaisessa ravintolassa. Siellä oli yksi tyttö töissä, joka toi meille oudon viestin, kun oltiin syöty. Kehu hiuksia ja totesi, että ollaan kivoja ihmisiä. :D Oli enemmän kuin outoa. Kirjotin hänelle kuitenkin servettiin meidän facebookit, mutta ei ainakaan vielä ole kaverikutsua näkyny ! Electronilla maksaminenkin onnistui, pitää vaan aina käskeä noiden laittaa syntymäaika siihen, kun kysyy jotain idtä. Netistä löytyi infoa, että vissiin joillakin mailla ei ole sitä, tai sitten vaan Venezuelassa on tämmöinen numero. Automaatteihin pitäisi kuulema toimia, kun pistää "00" , mutta ei sekään toiminu meillä. Lauantaina oli hirveän pitkät jonot automaatteihin aamupäivällä ja illalla testattiin noita nollia, mutta ei siis toiminu. Käytiin kävelemässä rannalla ja spotattiin Conferry-alus, jolla olisi tarkoitus seilata Isla de Margaritalle. Vaihdettiin lauantaina huonetta, kun ei jaksanut pimeässä olla ja nyt saatiin isompi huone.
Sunnuntaina käytiin kerran automaatilla, en edes kerro mitä kävi. Syötiin kiinalaisessa ja ei saatu tällä kertaa outoja viestejä. Maksettaessa viilattiin taas linssiin ja lähdettin hotellille datailee, nukkumaan, nukuin 2h, soittelin kitaraa ja sit käytiin hakee pitsa ravintolasta ja katottiin Transporter. Jes sain kirjotettua tän. prkl nyt käyn nukkuu. :)
ps. aamulla pankkiin ja toivottavasti ollaa huomenna jo Isla de Margaritalla !
-jani
Myöhemmin kävimme vanhassa kaupungissa, joka on muurien ympäröimä. Tosi hieno paikka ja luultavasti merirosvot olivat joskus koittaneet hyökätä sinne. :) Muurien sisäpuolta löytyi kaikenlaista toimintaa. Musiikkiesityksiä ja teatteria. Mentiin kävelemään muurien päälle, josta näki mm. Bocagrandeen ja merelle. Nostettiin rahaa ja käytiin syömässä. Vähän vielä katseltiin jotain tanssiesitystä illan hämärtyessä. Hotellilla pakkailtiin ja huomattiin, että norjalainen pariskunta olikin asustanut samassa hotellissa yhtä monta yötä, mutta ei oltu vain törmätty ennen Bocagrandea. Näin meni viimeinen päivä Cartagenassa.
Aamulla herättiin aikaisin, ehkä jopa kuudelta. Otettiin taksi terminaalille, josta pikkupohtimisen jälkeen ostettiin liput Maicaoon, Kolumbian ja Venezuelan rajalle. Matka kesti varmaan 8-9tuntia ja hämäräkin oli jo tullut, kun tultiin perille. Tässä kohtaa alkoi ehkä tuntumaan ensimmäisen kerran, että nyt ollaan tultu jonnekkin missä homma ei varmasti toimi.
Oltiin infoja etitty rajanylittämisestä sieltä täältä ja aika nopeasti todettiin, että kunnon bussia ei ainakaan samana päivänä saa otettua rajan yli Maracaiboon. Collectivoja tai jotain pikkubusseja oli menossa, mutta ne maksoivat vissii jtn 100 000 kolumbian pesoa. Lonely Planet kirjan mukaan matkan pitäisi maksaa noin 20 000 niin ei oikein napannu. Meillä ei myöskään ollut käteistä tarpeeksi, joten sitä oli lähdettävä hakemaan keskustasta. Kaikki tuntui jotenkin niin vaikealta ja taksitkin olivat epävirallisen näköisiä. Taksimatkalla huomattiin Hotelli Frontera ja kysyttiin taksikuskilta paljon se maksaisi. Vaikutti kohtalaisen hintaselta ja rahat nostettua mentiikin sinne. Saatiin huone muistaakseni 40 000 pesoa yöltä. Olo vähän helpotti ja nälkään syötiin menu del dia hotellin ravintolasta. Jääkaapista löytyi myös makeaa Redd's olutta, jota sitten juotiinkin hyvää tahtia seuraavat pari tuntia. :P Se vasta oli rentouttavaa. Paola vaan kanto pöytään lisää juomista vanhojen loppuessa. Kohtalaisen aikasin tuli kuitenkin väsy ja uni maistui.
Aamulla syötiin tukeva ateria hotskun ravintolassa ja käveltiin vieressä sijainneelle terminaalille. Aika nopeasti joku vanha ukko tuli tarjoamaan kyytiä Maracaiboon 24 000 pesolla ja tartuttiin tarjoukseen. Hänellä oli kunnon amerikanrauta odottamassa. Oikeastaan rajaseudulla kaikki autot ovat samanmallisia chervoletteja. Samaan autoon tuli 3 naista. Hinnasta oli taas vaihteeksi hieman vääntöä, kun lähtöhetkellä tietysti hinta olikin noussut. Siinä vaan tiukkana oltiin ja jouduttiin ehkä maksamaan 10000 lisää. Hinta oli kuitenkin paljon halvempi kuin mitä muut vaihtoehdot olisivat olleet.
Iinan kanssa istuttii etupenkillä ja itse olin ikkunan vieressä, josta aurinko paistoi suoraan käsivarteen ja sitä piti suojata palamiselta. Rajalla meidän piti hypätä leimaamaan passeja, kun taksi jatkoi eteenpäin. Kaikki tuntui vähän hämärältä, mutta sujui hyvin. Taksin piti mennä jonossa tarkastusaseman ohi ja me käveltiin Venezuelan puolle leimaamaan uudestaan. Sitten noustiin kyytiin ja jatkettiin matkaa. Rajalta Maracaiboon välillä oli kymmeniä tarkastuksia ja passia piti näyttää koko ajan. Erittäin tiukka valvonta. Lisäksi oli erillisiä maksuja mitä piti maksaa, ei tietysti ollut hajua mitä ne oli, mutta takapenkinkin naiset kaivoivat kiltisti kukkaroa..
Maracaibossa terminaalilla juotiin limpparit ja kyseltiin bussiyhtiöiltä hintoja Caracasiin. Hinnat olivat epäilyttävästi tuplaantuneet niistä mitä heidän seinillään luki ja aika kusetushinnoilta haiskahti taas vaihteeksi. Täällä koitetaan kaikesta repiä mahdollisimman kova hinta. Löydettiin yksi ihan ok-hintainen bussi ja ostettii liput puol kasilta lähtevään bussiin. Aikaa oli yli 2h ja sitä sitten tapettiin internetissä ja ostellessa evästä.
Matka meni tosi jees ja aika nopeastikin. Aamulla seiskan jälkeen oltiin perillä Caracasissa. Alunperin meidän oli tarkoitus mennä ensin Coroon, mutta ihan hyvä ettei jääty, vaan matkattii heti pidemmälle. Caracasissa oli tietysti ongelmia, kun bussi Puerto la Cruziin lähtikin eri asemalta. Tietysti oli nälkä ja vit-harmitti.. :-) Kyseltii vähän, että miten pääsee sinne toiselle terminaalille; Terminal de Orientesiin. Kuulema metrolla voisi päästä. Sitten kysyttiin mistä päin metron löytää ja lähettiin kävelee tihkusateessa kaupunkia kohti. Taksit olisivat maksaneet terminaalille ihan sairaasti. Kalliimmat hinnat kuin Suomessa. Muutenkin oli hermo kireellä niin sitten kun nämä fiksut taksimiehet tulee viereen tyrkyttää kyytejään niin eiiiiiiheel. :D Löydettiin metro ja kyseltiin miten päästään toiselle asemalle ja saatiin jotain ohjeita, joita ei heti tajuttu. Sitten kuitenkin löytyi Ana ja hänen isänsä German, jotka ottivat meidät suojelukseensa !
Ana ja German ohjasivat meidät oikeaan paikkaan odottamaan metroa ja olivat vissiin itsekki menossa samaan suuntaan. Metrot olivat kuitenki järjestäen niin täynnä, että meillä ei kamojen kanssa ollut asiaa sisään. Nämä paikalliset sitten neuvoivat, että otetaan toiseen suuntaan menevä metro joka on tyhjempi ja se sitten kääntyy myöhemmin oikeaan suuntaan niin päästään joskus perille. Jossain vaiheessa Ana tai hänen isänsä ehdotti, että mennään syömään yhteen paikalliseen halpaan ruokalaan. Kuulosti hyvälle ja mentiin sinne. Se oli jossain vissiin keskuspuiston lähellä. Ruoka oli paikallista Areguipaa. Otimme sitä juustolla ja lihalla. Ne tulivat siis maissikuoren väliin tjn. Ana ja German olivat kilttejä ja tarjosivat meille tämän aterian, se olisi maksanut ehkä 13bolivianoa per naama.
Tämän jälkeen German piti meille oppitunnin Caracasin keskustasta ja esitteli isoimpia rakennuksia. Ana puhuu hyvin englantia ja tulkkasi meille kaiken. Sitten mentiin suureen taidegalleriaan, josta saatiin onneksi otettua kuvia. Galleriassa oli vaikka mitä mm. kaksi Pablo Picasson maalausta ! Ana ja German ovat molemmat taiteenystäviä, kuten Anan äiti myös. Ana on joskus tehnyt jonkinnäköisiä taidepiirustuksia ja Germanillakin on taito perittynä äidiltään, mutta jostain syystä he eivät enää tule toimeen ja German peitteleekin innostustaan taiteisiin. German on jotain 65vuotta kai ja Ana on 32 vuotta. Anasta luulimme ensin, että hän on 17-20. Siinä vaiheessa alkoi hämmästyttää, kun hän sanoi, että hänellä kaksi lasta. 32 vuotiaaksi häntä ei todellakaan uskoisi. Hän on tosi nuorekas ja iloinen ihminen. :) Kävi mielessä jäädä ihan heidän takiaan Caracasiin yhdeksi yöksi, mutta parempi oli jatkaa matkaa. Taidegallerian jälkeen katsottii vielä muutamia, muita rakennuksia läpi mm. teatterirakennus, joka oli kiinni kuitenkin helmikuuhun asti. Germanin vaimo ja Anan äiti tuli tässä kohtaa seuraamme. Hän oli myös tosi mukava ihminen. Hän jopa saattoi meidät viimeiselle metropysäkille, kun Ana ja German olivat jo jääneet matkasta. Tai oikeastaan meidän piti vielä mennä metrolla 4 pysäkkiä tämän jälkeen, jotta saatiin oikea pysäkki, josta saatiin bussiyhteys terminaallille. No bussi löytyi paikallisen avustuksella ja sitten köröteltiin terminaalille, josta ostettiin liput Puerto la Cruziin.
Perillä oltiin perjantaina joskus hämärän tultua. Käveltiin asemalta rannalla sijaitsevaan Neptuno hotelliin ja kirjauduttiin sisään. Saatiin ihan ok huone, josta lamppu paloi kuitenkin äkkiä. No sitten alkoi kaikki mennä päin persettä..:/ Väsyneinä ja nälkäisinä lähdettiin, etsimään pankkiautomaattia, kun ravintoloiden hintataso oli niin korkea, ettei käteiset niihin riittäneet. Puiston läheltä löytyi automaatti, joka ei kuitenkaan hyväksynyt korttia. Käytiin hakemassa toinen kortti eikä sekään toiminut. Kyllä HARMITTI. Loppuen lopuksi päädyttiin kuitenkin menemään ravintolaan, jossa toimi electron ja saatiin pastaa naamaan. Käteistä kuitenkin tarvitsee täällä ja aika kurjalta tuntui, kun rahaa ei tule seinästä. Seuraavana aamuna oli taas nälkä ja lähdettiin testaamaan automaatteja. Meille oli mysteeri mikä tämä "add first two digits of your personal identification number.." oikein on. Testattiin kaikki mahdolliset numerot mitä se mahdollisesti oli, mutta mikään ei toiminut. Oli aika masentavaa. Lisäksi hotellille mennessä liukastuin ja tallasin pottuvarpaan päälle, joka alkoi sitten vuotaa kivasti. Sandaali oli ihan veressä ja varpaaseen särki. Sama varvas, josta löin kirveellä kerran jänteet poikki. Siinä ei suurimmaksi osaksi ole edes tuntoa, joten en oikein tiennyt mitä sille kävi.
Tämä oli se päivä, kun otin oikean Visan ensimmäisen kerran käyttöön ! ja eihän sekään toiminut. HARMITTI. Ajateltiin jos joku hotelli nostais meille rahaa, mutta ei onnistunu. Iinalta tais pari kyyneltäkin jo tulla. :'/ Itsellä taisi jo vitutus mennä yli. :P Oli pakko tottua ajatukseen, että maanantaina pankkiin sitten.
Syötiin kiinalaisessa ravintolassa. Siellä oli yksi tyttö töissä, joka toi meille oudon viestin, kun oltiin syöty. Kehu hiuksia ja totesi, että ollaan kivoja ihmisiä. :D Oli enemmän kuin outoa. Kirjotin hänelle kuitenkin servettiin meidän facebookit, mutta ei ainakaan vielä ole kaverikutsua näkyny ! Electronilla maksaminenkin onnistui, pitää vaan aina käskeä noiden laittaa syntymäaika siihen, kun kysyy jotain idtä. Netistä löytyi infoa, että vissiin joillakin mailla ei ole sitä, tai sitten vaan Venezuelassa on tämmöinen numero. Automaatteihin pitäisi kuulema toimia, kun pistää "00" , mutta ei sekään toiminu meillä. Lauantaina oli hirveän pitkät jonot automaatteihin aamupäivällä ja illalla testattiin noita nollia, mutta ei siis toiminu. Käytiin kävelemässä rannalla ja spotattiin Conferry-alus, jolla olisi tarkoitus seilata Isla de Margaritalle. Vaihdettiin lauantaina huonetta, kun ei jaksanut pimeässä olla ja nyt saatiin isompi huone.
Sunnuntaina käytiin kerran automaatilla, en edes kerro mitä kävi. Syötiin kiinalaisessa ja ei saatu tällä kertaa outoja viestejä. Maksettaessa viilattiin taas linssiin ja lähdettin hotellille datailee, nukkumaan, nukuin 2h, soittelin kitaraa ja sit käytiin hakee pitsa ravintolasta ja katottiin Transporter. Jes sain kirjotettua tän. prkl nyt käyn nukkuu. :)
ps. aamulla pankkiin ja toivottavasti ollaa huomenna jo Isla de Margaritalla !
-jani
maanantai 10. tammikuuta 2011
Kohti Kolumbiaa ja sen läpi
Nyt ollaan jo kaukana Quitosta ja aikaakin on kulunut jo viikko.
Otettiin 3. päivä maanantaina omatoimimatka Quitosta Bogotaan, sen sijaan että oltaisiin otettu suora bussiyhteys. Tällä tavalla säästettiin myös muutama dollari.
Elikkäs hypättiin aamulla tavaroiden kanssa taksiin ja suunnattiin pohjoiseen bussiterminaaliin. Sieltä löytyi heti bussi Tulcaniin Ecuadorin ja Kolumbian rajalle ja lähtökin oli samantien. Matka rajalle kesti vain 5 tuntia ja hintaa taisi olla yhtä monta dollaria. Tulcanin terminaalista löydettiin samaan suuntaan menevä tsekkiläis pariskunta, joiden kanssa jaettiin taksit.
Terminaalilta taksi rajatullille leimauttamaan itsensä ulos Ecuadorista, kävely siltaa pitkin rajan yli ja Kolumbian leima passiin. Muuten sujui kaikki ilman ongelmia, mutta toinen tsekkiläisistä olikin venäläinen ja joutui tarkempiin tarkastuksiin, missä kului aikaa. Rajalta taksi ensimmäiseen Kolumbian kaupunkiin Ipialekseen. Tsekkiläiset jäivät sinne ja me menimme bussiasemalle, josta jatkettiin muutaman tunnin päästä Bogotaan, Kolumbian pääkaupunkiin.
Tylsät 22 tuntia bussissa heikoilla eväillä ja unilla. Perillä Bogotassa odotti kuitenkin valmiiksi varattu hostelli, tai näin luultiin. Kun vihdoin illan hämärryttyä päästiin hostellille vastassa odotti omistaja, joka ilmoitti ettei olisi enää tilaa. Siinä hieman kummasteltiin, kun oltiin kuitenkin toissa päivänä tehty netissä varaus kahdelle. 5 hengen huoneesta löytyi yksi vapaa yläsänky, joten otettiin se ja painuttiin pehkuihin.
Seuraavat kolme päivää eli ke to pe, meni nopeasti kaupungilla kuljeskellessa. Hostelli sijaitsi melkein kaupungin keskustassa, josta oli lyhyt matka hoodeille. Eräänä päivänä eksyttiin Bogotan planetaariumiin etsiessä elokuvateatteria. Käytiin kattomassa mm. Bruce Willisin ja John Malkovichin tähdittämä Red, mistä tykättiin molemmat kovasti.
Kävimme myös katsastamassa kirkon ja aukion, jossa oli luistin kenttä, jonne oli satojen metrien jono. Illalla keskustassa oli melko hienot jouluvalaistukset ja hurjan iso kuusikin.
Nukuttiin kaikki huimat neljä yötä, mitkä vietettiin Bogotassa samaisessa yläsängyssä, mikä saatiin ekaksi yöksi. Ei jaksettu ruveta vaihtamaan ja taas säästettiin, kun ei tarvinnut maksaa kuin yhdestä sängystä. Kaupungissa olisi muuten viihtynyt pidempääkin, mutta hostellilta hävisi nettiyhteys ja mieli teki lämpimään. Bogota sijaitsee kahden vuorijonon välissä vajaan 3km korkeudessa, joten parhaimmillaan lämpötila nousee siellä vain reiluun 20 plusasteeseen ja lisäksi kaupungissa sataa lähes joka päivä.
Niinpä lähdettiin lauantaina jatkamaan matkaa kohti Karibianmeren lämpöä, pohjois Kolumbiaan Cartagenaan, joka on suosittu ja kallis turistikohde. Jälleen kerran vajaan vuorokauden bussimatkan jälkeen saavuttiin perille, vaikka hieman sai pelätä bussikuskin ohitellessa useita autoja kerralla mutkaisilla vuoristoteillä.
Myös täältä olimme katsoneet Casa Viena hostellin valmiiksi, mutta sinne ei otettu etukäteisvarauksia. Sinne saapuessamme paikka oli tietenkin täynnä. Vierestä löytyi onneksi meille sopiva Hotel Familiar. Tällä kertaa päästiin ihan omaan huoneeseen, jossa on tuuletinkin. Ja koska oli vasta aamu, lähdettiin kaupungin kehittyneimpään kaupungin osaan, josta löytyi ruokaa ja ranta. Taas tuli huomattua, miten ärsyttävää on koittaa kävellä reippaasti ihmisten joukossa, kun joka toinen pysähtyy arvaamatta eteen.
Varasimme eilen tälle päivälle matkan mutatulivuorelle. Ensin ajeltiin 50km kyseiseen paikkaan. Tulivuorta oli vaikea hahmottaa maastosta, mutta pienen mutanyppylän päälle pystyi kiipeämään ja siellä sitten pulahtamaan mutaan.
Oli hauskaa ja erikoista kellua kymmenen muun ihmisen kanssa muutaman neliömetrin kokoseissa altaassa, jossa pari paikallista ukkoa antoi väkisin hierontoja. Mutatuokion jälkeen pääsi järveen uimaan, jossa muutama paikallista naista pesi väkisin mudat pois turisteilta. Siinä sitten kiltisti riisuttiin uima-asut vedessä ja annettiin niiden heitellä vettä päälle.
Kaiken hauskan jälkeen näillä kaikille piti tietysti myös maksaa, kuten myös tytölle joka oli pidellyt kameraa ja nappassut muutaman kuvan mutahetkistämme. Muuten ei ongelmaa, mutta kun meillä ei ollut tarpeeksi rahaa. 20000 peson seteli oli kummallisesti kadonnut lompakosta, joka oli repussa bussissa.. Eräs samalla tourilla oleva pariskunta suostui kuitenkin lainaamaan pari tonnia ja saimme kameran takaisin ja ihmiset tyytyväisiksi. Retken hintaan sisältyi kuljetuksen, sisäänpääsyn ja oppaan lisäksi vielä lounas, joka nautittiin noin puolessa välissä takaisin tulo matkaa. Perus settiä eli riisiä, pikkuinen salaatti ja kanaa limonaadin kera.
Tänään oli tarkoitus tehdä vielä jotain muutakin illasta, mutta todettiin, että tuossa oli ihan tarpeeksi yhdelle päivälle. Jos huomenna vaikka rannalle, että jaksaa ylihuomenna lähteä taas jatkamaan matkaa.. ..lomallahan me täällä ollaan. :-)
iina
Otettiin 3. päivä maanantaina omatoimimatka Quitosta Bogotaan, sen sijaan että oltaisiin otettu suora bussiyhteys. Tällä tavalla säästettiin myös muutama dollari.
Elikkäs hypättiin aamulla tavaroiden kanssa taksiin ja suunnattiin pohjoiseen bussiterminaaliin. Sieltä löytyi heti bussi Tulcaniin Ecuadorin ja Kolumbian rajalle ja lähtökin oli samantien. Matka rajalle kesti vain 5 tuntia ja hintaa taisi olla yhtä monta dollaria. Tulcanin terminaalista löydettiin samaan suuntaan menevä tsekkiläis pariskunta, joiden kanssa jaettiin taksit.
Terminaalilta taksi rajatullille leimauttamaan itsensä ulos Ecuadorista, kävely siltaa pitkin rajan yli ja Kolumbian leima passiin. Muuten sujui kaikki ilman ongelmia, mutta toinen tsekkiläisistä olikin venäläinen ja joutui tarkempiin tarkastuksiin, missä kului aikaa. Rajalta taksi ensimmäiseen Kolumbian kaupunkiin Ipialekseen. Tsekkiläiset jäivät sinne ja me menimme bussiasemalle, josta jatkettiin muutaman tunnin päästä Bogotaan, Kolumbian pääkaupunkiin.
Tylsät 22 tuntia bussissa heikoilla eväillä ja unilla. Perillä Bogotassa odotti kuitenkin valmiiksi varattu hostelli, tai näin luultiin. Kun vihdoin illan hämärryttyä päästiin hostellille vastassa odotti omistaja, joka ilmoitti ettei olisi enää tilaa. Siinä hieman kummasteltiin, kun oltiin kuitenkin toissa päivänä tehty netissä varaus kahdelle. 5 hengen huoneesta löytyi yksi vapaa yläsänky, joten otettiin se ja painuttiin pehkuihin.
Seuraavat kolme päivää eli ke to pe, meni nopeasti kaupungilla kuljeskellessa. Hostelli sijaitsi melkein kaupungin keskustassa, josta oli lyhyt matka hoodeille. Eräänä päivänä eksyttiin Bogotan planetaariumiin etsiessä elokuvateatteria. Käytiin kattomassa mm. Bruce Willisin ja John Malkovichin tähdittämä Red, mistä tykättiin molemmat kovasti.
Kävimme myös katsastamassa kirkon ja aukion, jossa oli luistin kenttä, jonne oli satojen metrien jono. Illalla keskustassa oli melko hienot jouluvalaistukset ja hurjan iso kuusikin.
Nukuttiin kaikki huimat neljä yötä, mitkä vietettiin Bogotassa samaisessa yläsängyssä, mikä saatiin ekaksi yöksi. Ei jaksettu ruveta vaihtamaan ja taas säästettiin, kun ei tarvinnut maksaa kuin yhdestä sängystä. Kaupungissa olisi muuten viihtynyt pidempääkin, mutta hostellilta hävisi nettiyhteys ja mieli teki lämpimään. Bogota sijaitsee kahden vuorijonon välissä vajaan 3km korkeudessa, joten parhaimmillaan lämpötila nousee siellä vain reiluun 20 plusasteeseen ja lisäksi kaupungissa sataa lähes joka päivä.
Niinpä lähdettiin lauantaina jatkamaan matkaa kohti Karibianmeren lämpöä, pohjois Kolumbiaan Cartagenaan, joka on suosittu ja kallis turistikohde. Jälleen kerran vajaan vuorokauden bussimatkan jälkeen saavuttiin perille, vaikka hieman sai pelätä bussikuskin ohitellessa useita autoja kerralla mutkaisilla vuoristoteillä.
Myös täältä olimme katsoneet Casa Viena hostellin valmiiksi, mutta sinne ei otettu etukäteisvarauksia. Sinne saapuessamme paikka oli tietenkin täynnä. Vierestä löytyi onneksi meille sopiva Hotel Familiar. Tällä kertaa päästiin ihan omaan huoneeseen, jossa on tuuletinkin. Ja koska oli vasta aamu, lähdettiin kaupungin kehittyneimpään kaupungin osaan, josta löytyi ruokaa ja ranta. Taas tuli huomattua, miten ärsyttävää on koittaa kävellä reippaasti ihmisten joukossa, kun joka toinen pysähtyy arvaamatta eteen.
Varasimme eilen tälle päivälle matkan mutatulivuorelle. Ensin ajeltiin 50km kyseiseen paikkaan. Tulivuorta oli vaikea hahmottaa maastosta, mutta pienen mutanyppylän päälle pystyi kiipeämään ja siellä sitten pulahtamaan mutaan.
Oli hauskaa ja erikoista kellua kymmenen muun ihmisen kanssa muutaman neliömetrin kokoseissa altaassa, jossa pari paikallista ukkoa antoi väkisin hierontoja. Mutatuokion jälkeen pääsi järveen uimaan, jossa muutama paikallista naista pesi väkisin mudat pois turisteilta. Siinä sitten kiltisti riisuttiin uima-asut vedessä ja annettiin niiden heitellä vettä päälle.
Kaiken hauskan jälkeen näillä kaikille piti tietysti myös maksaa, kuten myös tytölle joka oli pidellyt kameraa ja nappassut muutaman kuvan mutahetkistämme. Muuten ei ongelmaa, mutta kun meillä ei ollut tarpeeksi rahaa. 20000 peson seteli oli kummallisesti kadonnut lompakosta, joka oli repussa bussissa.. Eräs samalla tourilla oleva pariskunta suostui kuitenkin lainaamaan pari tonnia ja saimme kameran takaisin ja ihmiset tyytyväisiksi. Retken hintaan sisältyi kuljetuksen, sisäänpääsyn ja oppaan lisäksi vielä lounas, joka nautittiin noin puolessa välissä takaisin tulo matkaa. Perus settiä eli riisiä, pikkuinen salaatti ja kanaa limonaadin kera.
Tänään oli tarkoitus tehdä vielä jotain muutakin illasta, mutta todettiin, että tuossa oli ihan tarpeeksi yhdelle päivälle. Jos huomenna vaikka rannalle, että jaksaa ylihuomenna lähteä taas jatkamaan matkaa.. ..lomallahan me täällä ollaan. :-)
iina
sunnuntai 2. tammikuuta 2011
Hauskaa Uutta Vuotta 2011 !
Noin kymmenen tuntia bussissa ja vihdoin päästiin taas perille. Quito on myös yksi korkeimmilla sijaitsevista pääkaupungeista, joten lämpötila tippui Guayaquilin +30 asteesta jopa alle +20 asteeseen. Välillä tuntuu, että tänne hostelliin jäätyy, kun ehti jo tottua lämpöön. Onneksi ulkona on sentään lämpimämpää kuin sisällä ja pärjää auringon paisteessa t-paidallakin.
Illalla ehdittiin käydä vielä viereisessä korttelissa syömässä kiinalaisessa ravintolassa. Hyvät herkulliset annokset ja mahakin täytty, ennen ku lautanen ehti tyhjentyä täysin. Hintaakin aterioilla oli yhteensä vain n. 6 dollaria eli jotain 4 euroa.
Torstaina väänsin aamulla juttua englanniks erään huone toverin kanssa. Siinä sitten jossain vaiheessa älysin, että ei hitto toihan on suomesta kans. Helpottiki kummasti ku vaihtu jutut suomen kielisiks ja häneltä ollaan saatu paljon vinkkejä mitä kannattais tehdä vielä tällä reissulla.
Päivällä oli taas aika viedä pyykit pesulaan, ettei tartteis likasissa vaatteissa kulkea. Samalla reissulla lähettiin ettimään kauppaa ja ruokaa ja pyörähdettiin keskustassakin. Myöhemmin iltapäivästä, kiivettiin Itchibamban puistoon, josta näki koko Quiton kaupungin. Haettiin myös pyykit ja löydettiin samalla kiva pikkunen kahvilamyymälä, jonne voisi eksyä vielä toistekin. Ylläripylläri tehtiin illasta ruokaa (spaghettia ja jauhelihakastiketta) ja katottiin leffaa. :)
Uuden vuoden aatto aamuna lähdettiin etsimään taksikuskin kanssa markettia, missä myytäisiin paikallista roinaa. Hostellilta saadusta karttaan merkityssä paikassa ei kuitenkaan ollut yhtään mitään, joten taksikuski vei meidät sitten toiselle puolelle kaupunki Artesanian markettiin, mistä löytyikin jo jotain. Tulipahan nähtyä kaupunkia ajellessa taksilla ympäriinsä.
Kierreltiin 'toria' rauhassa ja osteltiin jotain krääsää, koruja ja etelä-amerikkalaiset kangashousut, mitä myydään täällä kaikkialla. Kaduilla myytiin kaikennäköisiä ruokia ja puistot oli täynnä porukkaa ja esiintyjiäkin. Koko kaupunki näytti olevan aika täpinöissään. Porukka oli pukeutunut hauskoihin asuihin ja monessa paikkaa ihmiset pysäyttelivät autoja keskellä katua ja päästivät ne vasta sitten jatkamaan matkaa, kun olivat antaneet rahaa. Illalla kävi mielessä, että ois voinu itekin koittaa tienata hieman, nimittäin aika kiltisti porukka aina ojensi kouransa auton ikkunasta. Siinä vaiheessa kuitenkin tuntu ehkä enemmän vapulta kuin vuoden vaihteelta.
Välillä käytiin hakemassa hostellilta lisää rahaa ja lähdettiin hakemaan kaupasta syömistä ja juomista illaksi. Matkalla oli jo hyväksi ravintolaksi todettu tuttu kiinalainen, missä sitten poikettiin takasin tullessa.
Muuten ilta meni hengaillessa hostellilla. Paikallisilla on tapana hankkia nuket, jotka sitten poltetaan kadulla uuden vuoden yönä. Tässä vaiheessa tulikin mieleen jo ihan juhannus. Kuitenkin myös täällä paukkui raketit koko illan ja mekin poltettiin muutamat tähtisädetikut.
Vuoden eka päivä, eikä ollut edes krapulaa ! Hyvin tuli kuitenkin junnailtua iltapäivään asti sängyssä, minkä jälkeen oli pakko lähteä kokkailemaan mahan täytettä. Loppu ilta sujuikin kuunnellen ja katsellen videoita youtubesta mm. Bon Jovin musavideoita. Tuli myös testattua kädentaitoja, sillä piti muutamaa vaatetta vähän korjailla. Täällä kun ei tehdä niin laadukasta tavaraa, niin meinaa noista räteistä saumat purkaantua. Lueskelin myös Lonely Planetin Etelä-Amerikan matkaopaskirjaa ja nyt on jonkinlaiset suunnitelmat tiedossa.
Seuraavaksi suuntana olisi siis Kolumbia, jonne olisi tarkoitus lähteä huomenna, mikäli saadaan tänään hankittua bussiliput. Pakko myöntää, että rupee jo pikkuhiljaa kyllästyttämään bussissa istuminen tuntikausia kerrallaan. Ei taida Suomen välimatkat tuntua enää missään.
iina
Illalla ehdittiin käydä vielä viereisessä korttelissa syömässä kiinalaisessa ravintolassa. Hyvät herkulliset annokset ja mahakin täytty, ennen ku lautanen ehti tyhjentyä täysin. Hintaakin aterioilla oli yhteensä vain n. 6 dollaria eli jotain 4 euroa.
Torstaina väänsin aamulla juttua englanniks erään huone toverin kanssa. Siinä sitten jossain vaiheessa älysin, että ei hitto toihan on suomesta kans. Helpottiki kummasti ku vaihtu jutut suomen kielisiks ja häneltä ollaan saatu paljon vinkkejä mitä kannattais tehdä vielä tällä reissulla.
Päivällä oli taas aika viedä pyykit pesulaan, ettei tartteis likasissa vaatteissa kulkea. Samalla reissulla lähettiin ettimään kauppaa ja ruokaa ja pyörähdettiin keskustassakin. Myöhemmin iltapäivästä, kiivettiin Itchibamban puistoon, josta näki koko Quiton kaupungin. Haettiin myös pyykit ja löydettiin samalla kiva pikkunen kahvilamyymälä, jonne voisi eksyä vielä toistekin. Ylläripylläri tehtiin illasta ruokaa (spaghettia ja jauhelihakastiketta) ja katottiin leffaa. :)
Uuden vuoden aatto aamuna lähdettiin etsimään taksikuskin kanssa markettia, missä myytäisiin paikallista roinaa. Hostellilta saadusta karttaan merkityssä paikassa ei kuitenkaan ollut yhtään mitään, joten taksikuski vei meidät sitten toiselle puolelle kaupunki Artesanian markettiin, mistä löytyikin jo jotain. Tulipahan nähtyä kaupunkia ajellessa taksilla ympäriinsä.
Kierreltiin 'toria' rauhassa ja osteltiin jotain krääsää, koruja ja etelä-amerikkalaiset kangashousut, mitä myydään täällä kaikkialla. Kaduilla myytiin kaikennäköisiä ruokia ja puistot oli täynnä porukkaa ja esiintyjiäkin. Koko kaupunki näytti olevan aika täpinöissään. Porukka oli pukeutunut hauskoihin asuihin ja monessa paikkaa ihmiset pysäyttelivät autoja keskellä katua ja päästivät ne vasta sitten jatkamaan matkaa, kun olivat antaneet rahaa. Illalla kävi mielessä, että ois voinu itekin koittaa tienata hieman, nimittäin aika kiltisti porukka aina ojensi kouransa auton ikkunasta. Siinä vaiheessa kuitenkin tuntu ehkä enemmän vapulta kuin vuoden vaihteelta.
Välillä käytiin hakemassa hostellilta lisää rahaa ja lähdettiin hakemaan kaupasta syömistä ja juomista illaksi. Matkalla oli jo hyväksi ravintolaksi todettu tuttu kiinalainen, missä sitten poikettiin takasin tullessa.
Muuten ilta meni hengaillessa hostellilla. Paikallisilla on tapana hankkia nuket, jotka sitten poltetaan kadulla uuden vuoden yönä. Tässä vaiheessa tulikin mieleen jo ihan juhannus. Kuitenkin myös täällä paukkui raketit koko illan ja mekin poltettiin muutamat tähtisädetikut.
Vuoden eka päivä, eikä ollut edes krapulaa ! Hyvin tuli kuitenkin junnailtua iltapäivään asti sängyssä, minkä jälkeen oli pakko lähteä kokkailemaan mahan täytettä. Loppu ilta sujuikin kuunnellen ja katsellen videoita youtubesta mm. Bon Jovin musavideoita. Tuli myös testattua kädentaitoja, sillä piti muutamaa vaatetta vähän korjailla. Täällä kun ei tehdä niin laadukasta tavaraa, niin meinaa noista räteistä saumat purkaantua. Lueskelin myös Lonely Planetin Etelä-Amerikan matkaopaskirjaa ja nyt on jonkinlaiset suunnitelmat tiedossa.
Seuraavaksi suuntana olisi siis Kolumbia, jonne olisi tarkoitus lähteä huomenna, mikäli saadaan tänään hankittua bussiliput. Pakko myöntää, että rupee jo pikkuhiljaa kyllästyttämään bussissa istuminen tuntikausia kerrallaan. Ei taida Suomen välimatkat tuntua enää missään.
iina
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)